Tiistai, 18.9.2018 
Tytti, Tyyne, Tyyni
Hyvinvointi

Tanssilla on kiistattomia terveysvaikutuksia - näin tanssi vaikuttaa kehoosi

  • Karjalainen

Tanssin terveysvaikutukset ovat kiistattomia. Säännöllinen tanssiminen kasvattaa kuntoa, lisää liikkuvuutta ja kehittää tasapainoa.

Sen lisäksi tanssiminen antaa paljon myös henkistä hyvää. Tanssiminen voi muun muassa kasvattaa itsevarmuutta, parantaa sosiaalisia taitoja ja lisätä kehotietoisuutta.

— Tanssin tenho syntyy musiikista, liikkeestä ja kosketuksesta. Kun tanssi partnerin kanssa sujuu, se on yksi parhaista tunteista. Oppilaista näkee, kuinka heidän itsetuntonsa paranee tanssin myötä, kertoo vuosikausia tanssia harrastanut, opettanut ja siinä kilpaillut Jarmo Rastamo.

Rastamon mukaan ihmiset rohkaistuvat ja uskaltautuvat kontaktiin. Tanssin myötä he vapautuvat, ja myös ryhmän sisäinen sosiaalisuus kasvaa.

Tanssin fyysinen rasitus saa sydämen hakkaamaan lujemmin, hien kasvoille ja mielihyvää tuottavat endorfiinit liikkeelle.

Mutta kehossa tapahtuu muutakin. Tanssiminen aktivoi aivoissa laajoja alueita, jotka liittyvät esimerkiksi liikkeen tuottamiseen, tilan hahmottamiseen ja rytmin havaitsemiseen.

Tutkimuksissa on havaittu, että ammattitasolla tanssiminen muuttaa aivojen rakennetta. Tanssiminen myös hidastaa aivojen liikeratojen rappeutumista.

— Esimerkiksi Parkinsonin tautia sairastavilla potilailla on todettu, että vaikka liikkuminen muuten olisi jo hankalaa, voi se paritanssin aikana muuttua selkeästi sulavammaksi, aivotutkija Hanna Poikonen Helsingin yliopistosta kertoo.

Poikonen tutkii tanssin neurotiedettä ja valmistelee aiheesta parhaillaan väitöskirjaa. Hän on havainnut, että tanssi herättää tunteita sekä tanssijassa että katsojassa.

— Ihminen pystyy erottamaan tanssista tunnetiloja. Empatia välittyy liikkeen avulla.

Rastamo on kilpatanssinut nykyisen parinsa kanssa 14 vuotta. Vuosien myötä tanssiparin välille syntyy erityinen, tanssillinen suhde. Harmonisessa tanssissa kaksi kehoa voi liikkua kuin yhtenä, mutta se vaatii lukemattomia tunteja harjoittelua.

— Tanssissa kahden ihmisen aivot voivat synkronisoitua samalle taajuudelle. Silloin kahdet aivot ikään kuin elävät yhdessä tiettyä tilannetta, Poikonen sanoo.

Lue lisää tanssista tiistain Karjalaisesta.