Keskiviikko, 19.9.2018 
Reija
Hyvinvointi

Tsemppaa itseästi lempeästi - psykologi neuvoo, kuinka pitää uudenvuodenlupaukset

  • Karjalainen
Moni tekee itselleen vuoden vaihtuessa lupauksen lisätä liikuntaa. Moni tekee itselleen vuoden vaihtuessa lupauksen lisätä liikuntaa.

Monien uudenvuodenlupaukset liittyvät oman hyvinvoinnin lisäämiseen. Usein tapojen muuttamiseen liittyy ajatus luopumisesta, jollooin itseltä kielletään ja karsitaan erilaisia asioita.

Uudenvuodenlupausten taustalla saattaa olla myös syyllisyydentunteita omasta aikaisemmasta toiminnasta. Terveystalon työterveyspsykologi Outi Rinteen mukaan ryppyotsainen suhtautuminen tapojen muuttamiseen ei kuitenkaan palvele muutosta parhaiten.

– Syyllisyydentunto ja kielteiset tunteet yleisesti ovat huono motivaation lähde. Ne aiheuttavat stressiä ja syövät henkisiä voimavaroja, joita muutokseen aina tarvitaan. Tutkimusten mukaan lempeys ja sallivuus itseään kohtaan auttavat muutoksessa paremmin, Rinne kertoo.

Rinteen mukaan omien arvojen pohtiminen on hyvä pohja tapojen muuttamiseen ja kehottaa miettimään, miksi muutoksen haluaa tehdä ja miksi se on itselle tärkeää.

– Elämäntapamuutoksessa onnistuneita yhdistää itsearvostus. Usein uudenvuodenlupausten motiivina on halu olla onnellisempi ja tehdä jotakin hyvää itselleen. Jos aidosti arvostaa itseään, silloin myös haluaa tehdä omaa hyvinvointiaan tukevia valintoja. Pysyvää muutosta tukeva motivaatio tulee sisältäpäin henkilöstä itsestään, Rinne selventää.

Rinteen mukaan ensimmäisen kuukauden jälkeen koittaa varsinainen työskentelyvaihe, sillä alkuinnostuksen jälkeen on tavallista repsahtaa vanhoihin tapoihin. Jo pelkkä tieto muutosprosessin eri vaiheista auttaa kuitenkin palaamaan takaisin oikealle polulle.

– Repsahdukset ovat osa muutosprosessia, välillä tulee takapakkia. On hyvä miettiä jo etukäteen strategia, joka innostaa siitä huolimatta jatkamaan. Myötätuntoinen suhtautuminen itseensä on valtavan tärkeää, kun tehdään elämäntapamuutoksia. Itseään kannattaakin tsempata samalla tavoin kuin parasta ystäväänsä, lempeästi eteenpäin kannustaen, Rinne neuvoo.

Lähde: Terveystalo