Lauantai, 17.11.2018 
Einari, Eino
Hyvinvointi

Näkökulma: Hyvinvointi käy kokopäivätyöstä

  • Karjalainen
Tein testin. Halusin nähdä, vaarantaako istuminen terveyteni.

On myönnettävä, että pidin asiaa vähän vitsinä. Istun arkipäivinä yleensä ainoastaan lounaalla, illallisella, illalla television äärellä sekä lyhyet työmatkat autossa. Suurimman osan päivästä seison sähkösäädettävän työpöytäni takana tai puuhailen muuten jalkojeni päällä. Arvelin olevani suhteellisen turvassa paikallaan pysymisen vaaroilta.

Tulos: reilun neljän tunnin yhteenlasketulla vuorokautisella istumisella riskini istumisesta johtuvaan sairastumiseen on keskitasoa. Testivastauksessa ystävällisesti muistutettiin, että mitä muuten päiväni aikana teenkin, kaksi tuntia keskeytymätöntä istumista on ehdottomasti aivan liikaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Aamen. Syntisiin kuulun minäkin.

Terveysfasismi kuului trendisanoihin joskus silloin, kun sitä oli paljon vähemmän. Tuntuu suorastaan hellyttävältä, että tätä nimitystä saatettiin joskus käyttää esimerkiksi rasvattoman maidon suosittelijoista.

Nykyään terveys ei enää ole verrattavissa järeimpiinkään poliittisiin asenteisiin. Se on paljon enemmän. Terveys on uskonto, jonka harjoittaminen - hyvinvointi - on kokopäivätyö.

Terveydenhuollon priorisointikeskustelussa tosin kalkkaa terässaappaiden kaiku. "Itse aiheutettu" on se iskulause, jolla verovaroin kustannettu terveydenhoito haluttaisiin evätä syntisiltä ja jakaa vain hurskaille.

Itse aiheutettuja ovat kaikki ne vaivat, joiden voi jollakin tapaa katsoa johtuvan elintavoista: ylipainosta, liikkumattomuudesta, alkoholin käytöstä, tai - Herra paratkoon - tupakoinnista.

Lauma on sitä helpompi jakaa vuohiin ja lampaisiin mitä kauempaa sitä katsoo. Lääketieteellisesti ei useinkaan ole helppo sataprosenttisen varmasti todeta minkään sairauden alkusyytä. Siksi tätä keskustelua käyvätkin pikemmin innokkaat amatöörit kuin terveydenhoitoalan ammattilaiset.

Suomalaisessa terveyskulttuurissa yhdistyy tällä hetkellä kaksi erilaista perinnettä. Näistä ensimmäinen perustuu hyvinvointivaltion eetokseen.

Kansalaisten terveyden parantaminen on Suomessa koettu valtion tehtäväksi. Terveydenhuoltojärjestelmän lisäksi tämä on tarkoittanut sitä, että valtiolähtöisesti on käytetty isoja rahoja ja suuria volyymeja terveysvalistukseen.

Hyvää tarkoittava valistus on osaltaan ollut muokkaamassa kuvaa terveydestä kansalaisvelvollisuutena: kun valtio tekee tämän kaiken hyväksemme, on meidän oltava kilttejä tyttöjä ja poikia ja toimittava niin kuin meille sanotaan.

Tämän ajatuksen rinnalle ovat viime aikoina nousseet kansainväliset individualismin ja ruumiillisen hedonismin virtaukset. Niiden työntävä voima on sama, vaikka aatteellinen pohja eri. Terveys ja hyvinvointi eivät tästä näkökulmasta ole palvelusta valtiolle, vaan kaikkein tärkeimmälle, yksilölle itselleen.

Kun nämä kaksi terveyttä korostavaa ajatusmaailmaa yhdistyvät, mennään alueelle, jossa kaikki inhimillinen on vierasta.

Kohtuus on terveyden tavoittelussa kadonnut näkyvistä. Erilaisista, monesti keskenään ristiriitaisistakin terveyssuosituksista on tullut Jumalan sanaa, josta ei voi ottaa pois pilkkuakaan. Oikealta polulta harhaantuminen vie terveysriskien suureen kadotukseen.

Yhtään turvallista alkoholiannosta ei ole, koska yksikin lasi voi olla syöpäriski. Jogurttipurkista kuuluu jättää kansi nuolematta, koska siinä on tiivistynyt rasva. Sokeria ei saa syödä päivittäin, sillä siitä tulee riippuvaiseksi. Hiilihydraatteja on hyvä vähentää, mutta jos niitä on pakko syödä, pitää valita täysjyvävaihtoehtoja. Lihaskuntoliikuntaa kuuluu harrastaa vähintään kahdesti viikossa.

Vaikka kaiken tämän täyttäisimme, olemme tuomitut. Istuimmehan nousematta kaksi tuntia.