Torstai, 20.9.2018 
Varpu, Vaula
Hyvinvointi

Alkoholin terveysvaikutuksista paljastui uutta tietoa

  • Eija Marja-aho

Kohtuullinen alkoholinkäyttö saattaa pienentää sydänsairauksien vaaraa, mutta aivoinfarkteja se ei ehkäise. Sen sijaan alkoholinkäyttö voi altistaa aivoverenvuodoille, osoittaa yhdysvaltalaistutkimus.

Tutkimuksessa kohtuukäyttönä pidettiin 4-17 alkoholiannosta viikossa. Tämän verran juovien riski sairastua aivoinfarktiin ei eronnut täysin raittiiden sairastumisriskistä. Myöskään vähemmän eli korkeintaan kolme alkoholiannosta viikossa juovien riski ei eronnut raittiiden riskistä.

Verenvuodosta aiheutuvat aivohalvaukset olivat lähes kaksi kertaa yleisempiä yli neljä alkoholiannosta viikossa juovilla kuin raittiilla. Vähäisempi alkoholinkulutus ei vaikuttanut sairastumisriskiin. Alkoholin suurkuluttajat eli yli 17 alkoholiannosta viikoittain juovat sairastuivat muita todennäköisemmin sekä aivoinfarkteihin että aivoverenvuodoista johtuviin aivohalvauksiin.

Tulokset julkaistiin Stroke-lehdessä, Suomessa siitä kertoi Uutispalvelu Duodecim.