Maanantai, 24.9.2018 
Alvar, Auno
Hyvinvointi

Mielenterveysongelmat toiseksi yleisin syy sairauslomaan

  • Karjalainen
Terveystalon tiedotteen mukaan yleisin syy sairauspoissaoloon oli viime vuonna selkäkipu. Selkävaivat ovat tyypillisiä fyysistä työtä tekeville, mutta myös toimistotyöntekijöille, jotka istuvat pitkiä aikoja paikoillaan.

Selkäkipuja yritetään usein hoitaa itse särkylääkkeillä ja levolla.

- Lääkkeet eivät poista kivun varsinaista syytä, jolloin kipu todennäköisesti uusiutuu. Siksi hoitoon kannattaa hakeutua ajoissa eikä turhaan sinnitellä ja pitkittää kipuja, Terveystalon yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halonen sanoo.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tiedot perustuvat Terveystalon työterveyspalveluiden piiriin kuuluvan noin 500 000 työikäisen suomalaisen tietoihin.

Toiseksi eniten sairauspoissaoloja aiheuttivat mielenterveysongelmat. Terveystalon työterveyden ylilääkäri Minna Pihlajamäki muistuttaa tiedotteessa, että ihminen on kokonaisuus.

- Toimistossa tehtävä tietotyö voi istumisesta aiheutuvien vaivojen lisäksi vaikuttaa psyykkiseen kuormittuneisuuteen. Usein liikkumaton elämäntyyli vaikuttaa myös uneen. Pieni liikunta auttaa saamaan unen päästä kiinni helpommin. Hyvän unen merkitys on mielenterveyden kannalta huomattava.

Selkävaivojen ja mielenterveysongelmien jälkeen eniten sairauslomia aiheuttivat flunssa ja muut hengitystieinfektiot, muut tuki- ja liikuntaelinvaivat sekä olkapäävaivat.

Pelkästään Terveystalon työterveyslääkärin vastaanotolla käytiin vuonna 2015 1,7 miljoonaa kertaa. Yleisimmät syyt lääkärikäyntiin olivat flunssa ja muut hengitystieinfektiot, muut tuki- ja liikuntaelinvaivat, selkävaivat, mielenterveysongelmat ja olkapäävaivat.

Pisimmät sairauspoissaolot tulivat erilaisista polviongelmista. Pitkiä sairauslomia aiheuttivat myös sydän- ja verisuonisairaudet, olkapäävaivat, mielenterveysongelmat ja muut tuki- ja liikuntaelinvaivat.

Iida Muhonen