Sunnuntai, 18.11.2018 
Tenho

Haaveista totta

Kulunut kesä ja kilpailukausi ylipäätään on sujunut tähän saakka alkuperäisen suunnitelman mukaan. Pieniä muutoksia toki aina tulee, mutta suuret linjaukset ovat pitäneet. Seuraavana vuorossa on O-ringen ja elokuun lopulla kauden kohokohta eli MM-kilpailut. (Kuva: Aapo Laiho)

Jatka lukemista

Jukola

Suunnistajan kesän kohokohta on enää viiden päivän päässä. Jukolan Viesti kamppaillaan tänä vuonna Lappeenrannassa ja luvassa on varmasti taattua Jukolalaatua. Kalevan Rasti lähtee tänäkin vuonna taistelemaan voitosta timanttisella joukkueella.

Jatka lukemista

Kevät

Kevät on tullut tänäkin vuonna Suomeen sellaisella rytinällä, että päivät ja viikot vilisevät silmissä. Keväthän on suunnistajalle juhla-aikaa, kun maastot vähitellen sulavat ja puut alkavat vihertää.

Jatka lukemista

Esikuvien merkitys

Viime viikonloppuna olin seuraamassa hiihdon maakuntaviestiä Savonlinnassa. Viestihän on perusajatukseltaan kuin suunnistuksen Halikkoviesti tai 25manna: joukkueeseen tarvitaan hiihtäjiä nuorista ja ikäsarjalaisista, sekä miesten että naisten sarjasta.

Jatka lukemista

Ääripäästä toiseen

Lumirajan paetessa vuosi vuodelta pohjoisemmaksi, on hiihdonystävän lähdettävä lumen metsästykseen. Livignosta suuntasin pikavisiitille kotiin, josta matka jatkui Ylläkselle joulun viettoon. Joulukuun harjoitusteemana oli aerobinen määräharjoittelu, ja hieman pölyttyneen kehon uudelleen käynnistys. Livigno ja Ylläs tarjosivat tähän tavoitteeseen optimaalisimmat olosuhteet. Livigno tarjosi myös mahdollisuuden välttyä suomalaisilta joulumainoksilta, mikä tuntui todella vapauttavalta. Tässä oiva vinkki kaupalliseen jouluun kyllästyneille.

Jatka lukemista

Kadonneen motivaation jäljillä

Tässä kohtaa vuotta moni suunnistaja on jo käynyt tekemässä harjoituskauden ensimmäiset ratavedot, ja into harjoitteluun on korkealla. Talven etelänleirien lentoliput on ostettu ja tulevan kilpailukauden tärkeimmät kilpailut on ympyröity punakynällä kalenterista. Joku saattaa olla jo kohdannut ensimmäiset vastoinkäymiset. Toisella motivaatio saattaa uupua kokonaan.   Itse olen painiskellut motivaation kanssa. Tarkemmin sanottuna sen puuttuminen on ollut tarkastelussa jo pidempään. Viimeaikaiset vastoinkäymiset ovat nakertaneet motivaatiota ja intoa urheiluun. Tässä lajissa, niin kuin muissakin, kaiken lähtökohta on sisäsyntyinen halu ja into pistää itsensä joka päivä likoon ja elää kurinalaista urheilijan elämää.    Motivaatio mihinkään asiaan loppuu harvoin kuin seinään. Pitää siis palata ajassa hieman taaksepäin. Samalla tulee tehdyksi pienimuotoinen tarkastelu jo päättyneeseen kauteen eli vanha kunnon kausianalyysi.   Viime talven perusharjoittelu onnistui lähes täydellisesti, sen olen tuonut ilmi jo aiemminkin. Polvileikkauksesta olen myös meuhkannut useaan otteeseen, mutta rehellisyyden nimissä ongelmat alkoivat siitä. Toukokuun alussa kausi oli yhtäkkiä ohi ennen kuin se ehti edes alkaa. Kalenteri tyhjäksi ja tavoitteet tulevaisuuteen. Ei mikään mieltäylentävin tilanne kenellekään.   Polvi lähti kuntoutumaan aika mukavasti, ja vielä ennen leikkausta pohdittiin, että saattaisin päästä kuntoon MM-katsastuksiin. Kunnossa saatoin olla, mutta eteneminen oli varovaista kävelyä. Ajattelin kuitenkin optimistisesti, ja ehkä jopa realistisesti, että syksyn SM-kilpailuihin pääsisin mukaan. En päässyt. SM-viestin pystyin könyämään jopa odotuksia paremmin.   Pystyin juoksemaan sileällä jo varsin pian leikkauksen jälkeen ja osallistuin muutamaan polkujuoksukilpailuun hyvällä menestyksellä. Tein korvaavaa harjoittelua valtavat määrät (vuoden kokonaissaldo n. 650h), ja polven kuntoutuksen siihen päälle. Suunnistaminen ei vain onnistunut kipujen ja pelon vuoksi. En pystynyt tekemään sitä mitä varten olin harjoitellut. Toisaalta varsinkin polkujuoksut antoivat lisää puhtia harjoitteluun. Samalla huomasin kuinka riippuvainen olen kilpailujen tuomasta mielihyvästä. Enkä tarkoita pelkästään voittamista, joka sekin on toki tärkeää.   Syksy tuli, ja aloin miettiä seuraavaa harjoitus- ja kilpailukautta. Samalla tajusin, että polven kanssa on vielä valtava työmäärä edessä, ja kompromisseja harjoitteluun luvassa. Loppukesän hyvä fyysinen vire ja muutamat suunnistuskilpailut olivat luoneet illuusion, että kaikki on kunnossa. Shokki oli iso, kun ymmärsin millainen savotta edessä vielä olisi, ja toisaalta pelko siitä ettei polvi koskaan palaisi ennalleen. Olisihan tyhmempikin tajunnut, että mikäli portaiden kapuaminen ylös aiheuttaa ainaisen viiltävän kipunsa, on jotain pielessä. Urheilijoilla vain on taipumus uskotella asioiden olevan hyvällä mallilla, ainakin paremmassa mitä todellisuus ehkä on.   Kun juokseminen loppukesällä oli kivutonta, vähensin polven kuntouttavia harjoitteita eli voima- ja hallintarteenejä. Mutta sitten pitikin taas palata salille. Olin sisuuntunut tilanteen tajuamisen jälkeen ja täynnä motivaatiota. Sain viiden viikon flunssan. Antibiootit eivät purreet, eikä lepo tuntunut auttavan. Välillä tuntui, että paluu terveiden kirjoihin oli lähestymässä, kunnes seuraavana päivänä olo oli entistä surkeampi. Mieliala poukkoili toiveikkaan ja masentuneen välimaastossa.   Marraskuun alkupäivinä olo alkoi tuntua terveeltä. Puhti oli toki poissa, ja ensimmäiset treenit sitä kuuluisaa tervan juontia. Sairastelukierteen aikana olin laatinut harjoitusohjelman, jota lähtisin tunnustellen noudattamaan. Tein minulle epätyypillisesti päiväkohtaisen harjoitusohjelman, jotta pohtimiseen mitä pitäisi tehdä ei menisi ylimääräistä energiaa. Aikaa oli valunut harakoille jo aivan riittävästi.   Asetuin lähes asumaan punttisalille, kunnes varvas murtui. Röntgen näytti selvän murtuman kakkosvarpaan kärjessä. Räätälöin jälleen harjoitusohjelmaa. Muutin takaisin salille rukatun voimaohjelman kanssa. Alkuperäisen harjoitusohjelman yösuunnistusharjoitukset vaihdoin vesijuoksuun ja pitkät lenkit kuntopyörään. Heti kun sain vapaan hiihtomonon maltillisella väkivallalla jalkaani, ajoin putkeen hiihtämään tasatyöntöä.   Loppujen lopuksi tätähän elämä on. Jatkuvaa kompromissien tekoa vallitsevien olosuhteiden mukaan. Ajatus siitä, että suunnitelmat toteutuisivat täydellisesti, on itsensä huijaamista. Lopulta menestyvät ne, ketkä pystyvät mukautumaan kompromisseihin.    Tätä kirjoittaessani olen Livignossa leirillä. Olosuhteet ovat mahtavat ja auringonpaiste lataa akkuja. Sitä miksi kirjoitan tätä tekstiä mökissä enkä ole ladulla, en viitsi enää edes sanoa. Eiköhän tässä tullut jo riittämiin vinguttua. Vaikka viimeiset seitsemän kuukautta ovat olleet hiukan takkuisia, näen tulevaisuuden jollain kierolla tavalla valoisana. Ehkä jopa kausi 2016 saattaa olla plusmerkkinen. Samalla lailla olen harjoituskauden suunnitellut kuin aina ennenkin. Tavoitteeni suunnistuksessa ovat edelleen korkealla, miksi alkaisin niitä tiputtamaan. Niiden muoto on vaan muuttunut enemmän kokonaisvaltaisemmiksi.   Lukiessani kirjoittamaani tekstiä annan itselleni jollain tapaa anteeksi motivaation tason heittelyn. Rivien välistä kuitenkin paistaa se sisäinen palo urheiluun, joka on edelleen tallella. Sen pinta väreilee ja aiheuttaa pohdintaa.

Uuden alku

Viime viikonloppuna suunnistettiin Suomen mestaruuksista pitkällä matkalla. Itse en vieläkään ole kilpailukunnossa, mikä tietysti harmittaa. Harmitusta vähän lieventää nuorten miesten esiinmarssi SM-pitkän kärkisijoille. Tuota esiinmarssia on odotettu, jotta suomalaisen miessuunnistuksen tulevaisuus kansainvälisestä näkökulmasta ei näyttäisi enää niin kurjalta. Kukaan ei vielä tiedä tuleeko noista 90-luvulla syntyneistä nuorista miehistä kansainvälisiä tähtiä, mutta suunta on hyvä.

Suomalaisia pidetään urheiluhulluna kansana. Olen omalla urheilu-urallani ja urheilua seuratessani havainnut, että urheiluhulluus on yksipuolista. Menestyksen hetkellä selkään taputtajia löytyy, mutta epäonnistuessaan ja vaikeuksia kohdatessaan urheilija jää yksin. Erityisesti tämä näyttää koskevan yksilölajeja. Suomen jalkapallomaajoukkueen tuen lopettamista ei kukaan ehdota, vaikka sen pääsy arvokisoihin saati mitali sieltä ei näytä todennäköiseltä.

Jatka lukemista

Suunnistussanakirja

Omat urheiluhommat ovat olleet enemmän tai vähemmän jäissä viime kuukaudet. Tai sanotaan näin, että ei ole mitään uutiskynnyksen ylittävää kerrottavaa tulosrintamalta ainakaan. Missään tapauksessa en ole jäänyt punkan pohjalle makoilemaan, vaan erilaista sporttia on myllytetty ihan kunnolla, mutta edelleen polvileikkaus aiheuttaa kompromisseja harjoittelun suunnittelussa. Kärsivällisyys on avainsana.

MM-suunnistuksia Yleltä seuratessa aloin pohtimaan suunnistussanaston hienoutta, ja sitä kuinka lajia vähemmän seuranneet pysyvät kärryillä eri termien soljutessa vaikkapa Ylen suunnistusasiantuntija Janne Salmen suusta. Otin pohdinnasta kiinni ja aloin hahmottelemaan suunnistussanakirjaa. Lukija varmasti huomaa pienen pilkkeen silmäkulmassa.

Jatka lukemista

Tavoitteet uusiksi

Kesäkausi kilpasuunnistuksen osalta on ohi. Aika ei riittänyt kuntoutumiseen MM-katsastuksiin, jotka kilpaillaan ensi viikolla. Järki sanoi jo hyvissä ajoin, että tavoite on hyvin optimistinen, mutta tunnetasolla hylkäsin ajatuksen vasta reilu viikko sitten. Vaikka suunnistus ei olekaan maailman tärkein asia, näyttelee se minulle erittäin suurta osaa. Vammat kuuluvat urheiluun, mutta kauden tärkeimpien kilpailujen valuessa ohi on pakko myöntää, että vihkoonhan tämä meni. 

Alkukeväällä olin varma, että juuri tästä kaudesta tulee se, jolloin teen kansainvälisen läpimurron. Kaikki oli sujunut suunnitelmien mukaan. No, elämässä harvoin käy niin, että kaikki sujuu suunnitellun pelikirjan mukaisesti. Eikä rehellisyyden nimissä pidä sujuakaan. Omalla tekemisellään pystyy vaikuttamaan siihen kuinka elämä tai urheilu sujuu. Toisaalta kaikkeen ei voi varautua, tai etukäteen valmistautua, vaan onni puuttuu peliin. Joskus se muuttaa pelikirjan entistä paremmaksi, toisinaan taas ei.

Jatka lukemista

Jukolajoukkue ja polvioperaatio

Hauiskääntö, penkkipunnerrus, ylätalja ja erilaiset vesileikit kuten uinti, vesijumppa ja vesijuoksu ovat olleet harjoitusmuotoina viime aikoina. Edellä mainitut harjoitteet ovat sinänsä ihan mukiinmeneviä, mutta on sanottava, että ulkoilmaurheilu on huomattavasti lähempänä sydäntäni. Positiivisuutta hakien tilanne voisi olla huomattavasti heikompi, onhan polven operoinnista vain kaksi viikkoa aikaa.

Niin siinä sitten vain kävi. Toukokuun alussa toin Norjan leiriltä tuliaisena polvikivun. Leirin viimeisessä harjoituksessa kävi klassinen suunnistustilanne, kun olin kaatua, ja jouduin tekemään äkkinäisen korjausaskeleen jolloin koko kehon paino, ja liike-energia, tärähti toisen jalan päälle. Tämänkaltaisia tilanteitahan sattuu lähes jokaisessa suunnistusharjoituksissa, mutta tällä kertaa polveen kohdistui niin suuret voimat, että lopputuloksena oli halkeama kierukassa sekä 1,5cm irtirepeytynyt rustonpala. Leikkausoperaatio oli ainoa vaihtoehto.

Jatka lukemista