Tiistai, 18.9.2018 
Tytti, Tyyne, Tyyni

Pikkulepinkäiset alkavat tehdä lähtöä trooppiseen Afrikkaan


Palataan vielä hetkeksi viikon takaisiin Enon kesälomamuistoihin, uudet vapaat ja lomat käynnistyivät tänään maanantaina 13. elokuuta, mutta vietetään nyt ensin tovi kaupunkipuutarhan hommissa ennen maaseudulle siirtymistä.

Jatka lukemista

Neidonkorennot, nuo Loiranpuron loisteliaat safiirit


Kaunis, aurinkoinen iltapäivä elokuun alkupuolella. Enon Loiranpurossa solisee kivien lomassa vielä hyvin vettä, vaikka kuivuus on vaivannut suurimman osan kesän ajasta. Haarapääskyt lentelevät maatalon päällä.

Jatka lukemista

Ohdakeperhoset huipentavat päiväperhosten upean kesän


Päiväperhosten lento on jatkunut voimakkaana aivan viime aikoihin asti, ja näyttäisi edelleenkin jatkuvan. Liikenteessä on ollut erityisen paljon amiraaleja, mutta myös neitoperhosia, sitruunaperhosia, nokkosperhosia ja suruvaippoja. Karttaperhosiakin on näkynyt mukavasti, kuten taannoisessa blogissa tuli todettua.

Jatka lukemista

Nuolihaukka pesi onnistuneesti mökkiniemessä, ja se kyllä kuului


Kyllä se vain niin on, että ihmiselle tekee hyvää vetäytyä joksikin aikaa luonnon helmaan ihan olemaan, asumaan ja elämään.

Jatka lukemista

Pääskyemo syötti poikastaan helteessä – katso kuvasarja


Vatunkeruun lomassa oli pakko pysäyttää auto myös lintusyystä tiistaina elokuun viimeisenä päivänä Enon Louhiojan Elovaaran aukealla.

Jatka lukemista

Jee, se karttaperhonen osui vihdoin kohdalle

Viimeinkin! Maanantaina 30. heinäkuuta syksyinen musta karttaperhonen osui viimeinkin omalle reitille niin, että siitä ehti saada jonkinlaisia kuvia.

Jatka lukemista

Jo 9 nokkosperhosta tänä kesänä – pakettipelto hehkuu monia värejä


Siihen kuuluisaan vanhaan hyvään aikaan niitä näki usein. Myös koteloita roikkui joka kesä puisen kesämökin laudoilla ja rimoilla. Se oli se kaikkein tavallisin perhonen.

Jatka lukemista

Komea amiraali ja hehkeä kultasiipi tulivat pihaan – perhosilla nyt hyvä lentosää


Tänään maanantaina 23. heinäkuuta Otsolan puutarhassa alkoi viimein näkyä yhtä tai kahta hieman useampi päiväperhonen.

Jatka lukemista

Kaunokit, ohdakkeet ja ruusuruoho tuovat kaupunkipihaan kummasti eloa


Muutaman viime kesän aikana on tullut kannettua retkiltä maaseudulle kaikenlaisia luonnonkasveja tänne Otsolaan, ja sitten tietysti istutettua ne puutarhaan.

Jatka lukemista

Siilinpoikaset tepastelivat pihalla – toivottavasti saavat olla rauhassa


Siilit tuntuvat viihtyvän edelleen hyvin Otsolassa. Keväällä yhtenä iltana siilit parittelivat viinimarjapensaan ja vuohenputkien suojissa. Aikuisesta isosta siilistä tuli näköhavainto olikohan noin viikko sitten.

Jatka lukemista