Maanantai, 19.11.2018 
Elisabet, Liisa

Räkättirastas on kaunis lintu

Jos kansalta kysyttäisiin, mitä lintua inhoat eniten, räkättirastas sijoittuisi listalla korkealle ellei jopa kärkeen. Räksää pidetään rumana lintuna, ja varsinkin sen ääni on ruma. Se syö kaikki marjat pihan pensaista. Niitä on joka paikassa, ihan haitaksi asti. Ne likaavat ulosteillaan paikkoja, ennen kaikkea juuri pesusta tuotua uutta autoa. Räkättirastas tarvitsee siis puolustuspuheenvuoron. Kun tarkemmin räksää katsoo, huomaa, että se on höyhenpuvultaan ja väreiltään hyvinkin kaunis lintu. Juuri tähän aikaan vuodesta räkättirastaat ovat helisemässä. Poikaset ovat päässeet pesistä maastoon, mutta emot kantavat niille yhä nokka vääränä ruokaa. Jo muna- ja pesäpoikasaikana emot olivat kovilla puolustaessaan pesiään varisten alituisilta hyökkäyksiltä, ja sama vaara vaanii yhä. Kun poikaset on kasvatettu pitämään huolta itsestään, räkättirastasemojen elämä ei helpotu yhtään. Marjojen kypsyessä ne jäävät helposti verkkoihin kitumaan ja kuolemaan. Isoille mansikkaviljelmille ei pitäisi mennä lainkaan: siellä henki voi lähteä laukauksesta. Tänäkin vuonna Pohjois-Karjalassa myönnettiin  lähinnä marjanviljelijöille poikkeuslupia tuhansien räkättirastaiden ampumiselle. Lupien pitäisi olla tiukasti kohdennettuja nimenomaan viljelyksillä vahinkoa aiheuttavien räkättirastaiden tappamiseksi, mutta sellaisia ne eivät ole. Itse asiassa luvallista räksien lahtaamista on saanut tehdä jo huhtikuusta lähtien, mikä on vähintäänkin outoa. Entä kuka valvoo, kuinka monta räkättiä luvanvaraisesti tapetaan ja missä? Kuka ne laskee ja miten osoittaa, että määrä on ollut juuri oikea? Viljelmillä vierailee monia muitakin lintulajeja kuin räkättirastaita. Ovatko kaikki luvanvaraisesti tapetut linnut sittenkään niitä? Minkä verran pääsee hengestään muiden lajien edustajia? Räkättirastas kuuluu Suomen luontoon, ja yhtenä monista hienoista lajeistamme ansaitsee parempaa kohtelua kuin mitä nyt saa. Sitä paitsi, se on todellakin kaunis lintu. Katsokaa vaikka.

 

Kesäloman ihanin

Reilun parin viikon kesälomarupeama ei tuottanut tällä kertaa yhtään elistä, vaan mitäpä tuosta. Kaikki tarjokkaat olivat kaukana reitiltä väärään aikaan. Lähinnä kismittämään jäivät neitokurki, arokotka, tulipäähippiäinen ja tundravikla, jotka paremmalla aikataulutuksella olisivat voineet onnistua vaikka kaikki, mutta kun ei niin ei. Hangon kyhmypilkkasiiven bongaussaaga on kehittynyt miltei farssiksi. Saapa nähdä, vieläkö vene- tai laivamatkoja järjestetään, ja onnistutaanko lintu vielä näkemään. Onnekkaita ne, jotka linnun ehtivät havaita. Se saattaa vieläkin oleilla seudun merivesillä, mutta bloggaaja taitaa antaa periksi. Juuri kun loma oli maanantaina päättymäisillään, tuli vielä tieto Kuortaneelta löydetystä ruusulokista. Lintu poistui paikalta sinä aikana, kun puksuteltiin junalla kohti Joensuuta ja iltavuoroa. Joskus on sujunut paremminkin. Se bongauksista tai paremminkin niiden väliin jäämisestä. Muuten kesäloma oli kerrassaan ihana, säätkin suosivat varauksin viimeistä viikonloppua lukuun ottamatta. Spontaani retkeily niin Pohjois-Karjalassa kuin Salossakin tuotti odotettuja lajeja. Varsinais-Suomessa kiikariin ja korviin sattui muun muassa rastaskerttunen, rytikerttusia, luhtakerttusia, viitakerttusia, pensassirkkalintuja, viitasirkkalintu ja ruisrääkkiä. Pohjois-Karjalassa retket suuntautuivat totutusti pääosin Enoon. Kultarintoja, mustapääkerttu, pikkusieppoja, idänuunilintuja, mustatiira ja ehkä harvinaisimpana lajina täysin yllättäen Uimaharjusta löytynyt pikkukultarinta. Oikein mukavaa ja leppoisaa siis molemmilla seuduilla, eikä mitään väliä, vaikkei mitään ”kovempaa” löytynytkään. Ei tarvinnut. Kesäloman ihanin juttu tapahtui 23.5. Kolvananuurossa. Siellä lauloi idänuunilintu kuusen latvassa, antoi ottaa itsestään jokusen kuvankin, ja linnun laulu tallentui ”inophonelle”. Siinä samalla kun yllä olevaa kuvaa otettiin, puun juurella tapahtui rengastus, joskin varsinaiset renkaat haettiin kaupasta vähän myöhemmin.  

Ruostesorsan seikkailut jatkuvat

Pohjois-Karjalan lintukevään ehkä mielenkiintoisin lintuyksilö on ollut jo muutaman viikon alueella palloillut ruostesorsa. Toki voi olla niinkin, että ainakin osa havainnoista koskee eri yksilöitä, mutta ilmeisen mahdollista on, että kyseessä on ollut koko ajan sama lähinnä tulvapelloilla viihtynyt lintu. Ensimmäisen kerran ruostesorsa nähtiin 22.4. aamutuimaan Reijolan pelloilla, jossa sen nähtiin nousevan siivilleen ja suunnistavan lounaaseen. Ja kas: sama lintu nähtiinkin samana päivänä Liperin Kokonlammella. Seuraava havainto ruostesorsasta tehtiin Tornien taistossa 5.5. Outokummun Lahenjoensuun lintutornilla. Kolme päivää myöhemmin lintu lensi havainnoitsijoiden yli 8.5. Outokummun Sätöskoskella. Tänään perjantaina 11.5. ruostesorsasta tuli jälleen ilmoitus, nyt Ahonkyllän pelloilta Liperistä. Kerrankin lintu pysyi kutakuinkin aloillaan ainakin muutaman tunnin, ja sen ehti hyvin bongata Joensuusta asti ja kauempaakin. Todella komea lintu, kuten kuvasta näkyy. Kooltaan ruostesorsa on suuri, mitoiltaan se on kuin hanhi. Kauniit värit korostuvat etenkin lennossa. Euroopassa ruostesorsa on melko yleinen ja kesy puistolammikoiden laji, mutta Suomessa siitä tehdään vuosittain ehkä yksi tai korkeintaan muutama havainto. Kukahan näkee ruostesorsan Pohjois-Karjalassa seuraavan kerran ja missä?

 

Jatka lukemista

Kuikat palasivat pesimäjärvilleen

Jään talvinen voima alkaa olla täysin selätetty maakunnan järvillä. Heti, kun vedet vapautuivat toukokuun alussa, palasivat uljaat kuikat pesimäjärvilleen. Kuikka kuuluu alkuperäisenä osana suomalaiseen kesäluontoon, erityisesti sen iltoihin ja öihin, jolloin kuikan hienot, erilaiset huudot kantautuvat järviltämme kauas. ”Kuk-kuiik, kuk-kuiik...”, ”kik”, ”orr” ja ”auu” ovat komeita ääniä, jotka kuullessaan paatuneimmankin suomalaisen mieli herkistyy. Kuikka on pariuskollinen lintu. Lapsuudesta jäi mieleen, kun kuikka hukkui kalaverkkoon mökkijärvellä keskellä kesää. Sen leski etsi edesmennyttä puolisoaan järvellä pitkään edestakaisin lennellen ja lennossa valittaen. Tänäkin keväänä sulia selaillessa on huomannut, kuinka kuikat uivat pareittain. Eräänkin kerran Rahkeenvedellä kellui kaikkiaan kolmisenkymmentä kuikkaa, ja melkein kaikki niistä näyttivät olleen pariskuntia, kukin matkalla millekin tutuksi tulleeksi järvelle pesimään. Poikasia kuikkapari saa joka vuosi vain yhden tai kaksi. Jos samaan ryhtyisi yhtäkkiä vaikkapa talitiainen, laji kuolisi nopeasti sukupuuttoon. Kuikan kannan pysymiseksi ennallaan tuo poikastuotto riittää oikein hyvin. Kuikkien massamuutto kuuluu arktikan hienoimpiin. Hyvällä onnella toukokuun lopussa voi päästä näkemään jopa useiden satojen kuikkien muuton. Yhdessä hajaparvessa voi olla kymmeniä yksilöitä. Erityisen komeaksi muuton tekee kuikkaparven tapa pysytellä koko ajan muodoltaan samana, kun kuikkalaivueet etenevät upeina yksikköinä kohti Vienanmerta ja Siperiaa. Arktisilla alueilla pesivät kuikat muuttavat pesimäseuduilleen paljon meikäläisiä myöhemmin, sillä vielä kuun tässä vaiheessa jää pitää Venäjän pohjoisosien järvet otteessaan. Kuikkien mukana muuttaa myös kaakkureita, ja jos oikein onni potkaisee, parvesta voi löytää jääkuikan ja jopa amerikanjääkuikan.

 

Jatka lukemista

Risteymä olisi lentänyt Kesälahdelle asti

Vierailu viikon välein suunnilleen samoilla sijoilla antaa hyvän kuvan lintukevään vauhdikkaasta etenemisestä. Kun viikko sitten Enon Sarvingissa ja Pohjalla oli runsaasti sorsia ja kahlaajia, niin nyt tiistaina jäljellä esimerkiksi haapanoiden, tavien ja valkoviklojen määristä oli enää pieni osa. Sen sijaan tilalle oli ilmestynyt uusia lajeja, kuten käki, pensastasku, rantasipi, suokukko ja räystäspääsky. Ja lisää tulee käytännössä päivittäin. Samaan aikaan monet läpimuuttajat jättävät tältä keväältä hyvästit maakunnalle ja jatkavat eteenpäin pohjoista kohti. Tällainen laji on esimerkiksi järripeippo, joita on viime päivinä ollut Pohjois-Karjalassa todella suuria määriä pelloilla, pihoilla ja ruokintojen perkeillä. Pian niitä ei juurikaan enää näe, seuraavan kerran sitten syysmuuton aikaan. Kapustarintoja lepäilee ja ruokailee yhä kuivemmilla pellonosilla, mutta kohta nekin jatkavat matkaansa toki pienen osan jäädessä pesimään maakunnan soille. Suopöllö esitti tiistaina puolenpäivän aikoihin parastaan saalistuslennollaan Sarvingissa. Ilmeisestikin myyriä on seudulla jonkin verran tarjolla, sillä havaittujen suopöllön, sinisuohaukan ja tuulihaukkojen lisäksi irrallaan juoksennellut pystykorva roikotti myyrää hampaissaan Naurisojalla. Metsähanhien määrät ovat vähenemään päin samalla kun valkoposkihanhet vasta aloittelevat muuttoaan. Sepelhanhet tulevat viimeisinä, vasta toukokuun lopussa. Ne eivät jää maakunnan pelloille laiduntamaan, vaan muuttavat yli komeissa parvissa kohti Jäämerta ja sen rantoja. Metsähanhien joukosta on löydetty joitakin meri- ja lyhytnokkahanhea. Kuvassa vasemmalla oleva porkkananokkainen merihanhi laidunsi viime viikolla Paukkajan pellolla kuuden metsähanhen kanssa. Elämänpinnakin osui pitkästä aikaa kohdalle sunnuntaina. Parikkalasta löytynyttä amerikanhaapanaa piti käydä katsomassa, kun alkoi varmistua, ettei kyseessä ollut risteymä. Se oli muuten vain muutaman kilometrin päässä Kesälahden ja Pohjois-Karjalan rajasta. Niin tietenkin. Jos kyseessä olisi ollut risteymä, se olisi varmasti lentänyt Kesälahden puolelle.  

Sepelrastas ja tunturikiuruja

Harvalukuisten Lapin lintujen löytäminen muuttomatkallaan Pohjois-Karjalassa on aina sykähdyttävää. Keskiviikkona tässä asiassa kunnostauduttiin Enon Sarvingissa. Eikös se niin ollut, että Eno, Kaltimo ja monet muut sikäläiset paikannimet ovat Lappiin myöhemmin siirtyneiden ihmisten muinaista perua, ja Uimasalmen läpi uitettiin joskus poroja? Joka tapauksessa pellot vaaramaisemien katveessa tuntuvat olevan pohjoisten lajien mieleen. Ensin paikallinen lintuharrastaja löysi aamulla Otontuvan kohdilta räkätti- ja punakylkirastaiden joukosta sepelrastaskoiraan. Lintu oleili enimmäkseen pellossa nousten aika ajoin istumaan lähikoivuihin. Päivän mittaan rastaiden määrä paikalla väheni, ja siinä samalla katosi paikalta myös harvinainen sepelrastas. Puolenpäivän jälkeen paikalle saapuneet joensuulaisharrastajat eivät sepelrastasta onnistuneet enää näkemään. Lintuja, kuten rastaita, kottaraisia, västäräkkejä ja niittykirvisiä, oli kuitenkin alueella paljon, joten niitähän oli syytä jäädä katselemaan vähän tarkemmin. Sitkeys palkittiin, kun iltapäivän puolella urheilukentän ja nuorisoseurantalon lähimaastosta löytyi seitsemän kaunista tunturikiurua, nekin pysähtyneet lepäilemään ja ruokailemaan matkallaan Lappiin. Tunturikiurut haahuilivat välillä peltotiellä, välillä vielä osittain lumen peitossa olleella mullospellolla. Tunturikiuruja nähdään maakunnassa vuosittain, mutta aina kovin vähän. Laji on taantunut, ja seitsemän linnun parvea voi nykyisin sanoa jo suureksi. Kaunis, viheltävä kutsuääni erottui hyvin, vaikka taustalla soi voimakas kottaraisten, kulorastaiden, västäräkkien, niittykirvisten ja töyhtöhyyppien konsertti. Lintuja oli näkyvissä ja äänessä todella paljon. Juuri nyt maakunnassa vietetään kevään todellista lintujuhlaa. Vielä menee jonkin aikaa siihen, kunnes pellot sulavat kokonaan ja kuivuvat, jolloin ne pääosin myös muuttomatkallaan olevista linnuista tyhjenevät. Mitähän viikonloppuna ja vappuna mahtaakaan löytyä?

 

Hily-tiltaltti löytyi, pikkutikkaa ei

Lintukevät alkaa olla aivan parhaimmillaan, ja sen kyllä huomasi viikonloppuna maastossa. Kolme päivää tuli koluttua puskia ja pusikoita, metsiä ja pellonreunoja sekä sulapaikkoja, jotka tuntuivat laajenevan ihan silmissä. Hyönteisiä lenteli, kasvienversoja nousi maasta, ja monet olivat jo täydessä kukassa. Lunta oli vielä lähes kaikkialla, mutta se ei lintujen menoa enää estänyt. Västäräkit, pulmuset, töyhtöhyypät, niittykirviset ja monien muiden lintulajien runsaslukuiset edustajat hyppivät hangilla. Ja se äänimaisema... peipot, laulurastaat, punakylkirastaat, rautiaiset ja tiltaltit panivat sunnuntain auringossa parastaan. Uimaharjun ratapihalta löytynyt tiltaltti ei laulanut, mutta äänteli muuten kuuluvasti ja heleästi ”hi-ly” etsiessään ruokaa rannan pajupuskista. Tiira-havaintopalveluun pitikin syöttää havainto ”hily/hihku-äänisestä” tiltaltista, joka heti kiinnostavuudessaan pompahtikin etusivun ensimmäiseksi havainnoksi. Bloggaaja ei ole paljonkaan perillä siitä, mistä näissä hilyhihkuttaja-tiltalteissa on kysymys, mutta sellainen tuo yksilö joka tapauksessa oli. Ehkä lintutiede antaa joskus vastauksen tähänkin kysymykseen. Tiira-järjestelmään havaintoja syötetään ympäri maata juuri tähän aikaan vuodesta niin suuria määriä, että varsin nopeasti hily-tiltalttimme putosi kokonaan pois etusivun 25 tuoreimman, valtakunnallisesti mielenkiintoisen havainnon joukosta. Sekin kertoo siitä, miten paljon luonnossa ja lintumaailmassa juuri nyt tapahtuu. Iso osa linnuista on vasta palaamassa enemmän tai vähemmän pitkältä muuttomatkaltaan, kun taas joidenkin lajien pesimäpuuhat ovat jo pitkällä. Harakkapariskunta rakentaa tälläkin hetkellä pesää pihan tuijaan. Tikkojen rummutusinto alkaa vähitellen laantua, vaikka toki niitä yhä edelleen varsinkin aamuvarhaisella voi kuulla. Mistä tulikin mieleen, että vieläkään ei kohdalle ole Pohjois-Karjalassa osunut tämän vuoden aikana yhtään pikkutikkaa eikä harmaapäätikkaa. Valkoselkätikasta ja pohjantikasta havainnot sentään on jo tullut tehtyä, mutta ei noista kahdesta ensin mainitusta vähälukuisesta lajista. Nimensä mukaisesti pikkutikka on tikoista (selvästi) pienin, ja varmasti se on niistä myös vikkelin. Ja lajina yksi niistä, jonka soisi näkevänsä tai kuulevansa paljon nykyistä useammin.  

Metsähanhet matkasivat takaisin etelään

Ja niinhän siinä sitten kävi, muuttolinnut todella ryntäsivät Pohjois-Karjalaan viikonvaihteessa. Sen kuuli paremmin kuin näki: peippojen, mustarastaiden ja vihervarpusten konsertti kantautui voimakkaana korviin joka puolella. Muuttolintuja havaitakseen ei olisi tarvinnut kuin astua ovesta ulos tai vain avata ikkuna. Bloggaajan pihalla miellyttävin lauluääni on kuulunut perjantaista lähtien lapinsirkulle. Jostain syystä lapinsirkkukoiras on päättänyt viettää ainakin muutaman päivän pihapuissa, joissa se välillä paikkaa vaihtaen istuu, ja varsinkin aamuisin ja illansuussa laulaa oikein kauniisti. Maanantaiaamuna lapinsirkku ja muut pihan pikkulinnut valpastuivat jopa tavallista enemmän. Syy löytyi yhden koivun latvasta, jossa isolepinkäinen eli lapinharakka istui päivystämässä. Urpiaiset ja sinitiaiset ärhäköityivät eniten lepinkäisen havaittuaan. Pienet linnut kuuluvat isolepinkäisen ruokalistalle. Kaksi uutta pihapinnaa varsin yllättävistä lajeista siis, jos piha- tai muilla pinnoilla mitään merkitystä onkaan. Sunnuntain retkellä Enon maisemiin korviin ja kiikarin näkökenttään osui muuta kivaa: peukaloinen lauloi vanhan pahvitehtaan vanhassa metsässä, merimetso uiskenteli Uimasalmen sulassa ja isokäpylintu löytyi ilmeisesti reviiriltään Kuvassärkän mäntykankaalta. Miellyttävin kokemus oli kuitenkin katsella tuulihaukkaparia vanhalla pesimäpaikallaan Pohjassa. Naaras istui puun latvassa kuin odottaen jotain, ja kohta koiras lensi lähelle tehden kierroksen valittunsa ympärillä. Sitten koiras nousi muutaman metrin ylöspäin ja laskeutui sieltä pystysuoraan alas muutamaksi sekunniksi naaraan päälle. ”Pikkutuulihaukkoja” taitaa siis olla syntymässä Pohjan pellolla tänäkin kesänä... Jakojärvellä huomio kiinnittyi taivaalla lentäneisiin kuuteen isoon lintuun. Metsähanhiparvi teki muuttomatkaansa, mutta suunta olikin peltojonoa pitkin suoraan etelään. Lumiset maisemat lienevät saaneet hanhet väliaikaisesti perääntymään. Huonoa keliä onkin ennustettu lähiajoiksi, mutta kyllä se siitä taas kääntyy.

 

Västäräkit saapuivat jo

Liki kaksi viikkoa tuli vietettyä mukavan keväisissä merkeissä Salossa. Monet sen ja lähialueen lintupaikat tulivat ainakin päällisin puolin tutuiksi. Kevät oli rutkasti pitemmällä kuin Pohjois-Karjalassa jo sinne maaliskuun lopussa mennessä. Lintuja oli maastossa paljon ja monipuolisesti, lunta ei juuri nimeksikään. Kevät edistyi etelässäkin hyvin hitaasti, mutta joka päivä jokunen uusi muuttolintulaji osui kohdalle: niittykirvinen, västäräkki, haapana, haahka, jouhisorsa, metsähanhi, merihanhi, metsäviklo, sinisuohaukka, ruskosuohaukka, kalasääski, selkälokki, kalalokki, kapustarinta, taivaanvuohi... ja niin poispäin. Pikkujoutsen oikein piti bongata Kaarinan Piikkiönlahdelta. Leskenlehdet värjäsivät penkat keltaisiksi, sinivuokot kukkivat Vaisakon luonnonsuojelualueella ja tyttöperhosia lenteli eri puolilla. Ja nyt tuo kaikki on käsillä myös täällä. Sään ja erityisesti öiden lämpeneminen on jo antanut vauhtia muuttolintujen saapumiseen Pohjois-Karjalaan. Lähipäivien aikana tapahtuu maakunnan lintumaailmassa ja luonnossa muutenkin todella paljon. Nokkosperhonenkin on jo ehditty nähdä Joensuussa. Västäräkistä sanotaan kesään olevan enää vähäsen. Pohjois-Karjalassa kevään ensimmäinen västäräkki nähtiin viime lauantaina, ja sen jälkeen havaintoja on tullut useistakin yksilöistä. Juuri nyt mittari näyttää seitsemää lämpöastetta ja tuntuu kuin tuo ”vähäsen” olisi totta. Pitkään ei mene siihenkään, kun ensimmäiset haarapääskyt nähdään Suomessa ja pian myös täällä. Luultavasti viimeistään ensi viikolla, vaikka vapun seudun perinteisiin lumisateisiin on vielä pari viikkoa aikaa. Ei tämän kevään kanssa silti taaskaan niin myöhässä olla.

Lintuvisa käynnistyy lauantaina

Jo perinteeksi muodostunut Karjalaisen keväinen lintuvisa käynnistyy jälleen lauantaina 31.3. paperilehdessä ja verkko-Karjalaisessa. Tällä kertaa kilpailu on kuusiviikkoinen: joka lauantai julkaistaan kuva tunnistettavasta lintulajista. Kisassa arvotaan viikkopalkintoja, ja pääpalkintona on eniten oikeita vastauksia saaneiden kesken arvottava kiikari. Lintuvisan suosio on ollut keväästä toiseen erinomainen, ja runsaasti vastauksia toivotaan jälleen luonnosta kiinnostuneilta lukijoiltamme. Kuvissa esiintyvät linnut eivät ole kovin vaikeita tunnistettavia, mutta vaikeusastetta pyritään nostamaan hieman kisan edetessä. Lintukevät on edennyt Pohjois-Karjalassa tahmeasti, ja ero eteläiseen Suomeen on tällä hetkellä jopa tavallista jyrkempi. Lumipeite ei ota sulaakseen täkäläisillä pelloilla, ja senpä vuoksi muuttolintujen tulo on pysähtynyt muutaman sadan kilometrin päähän. Ainoastaan vesistöjen sulapaikat sekä Kontiosuon jätekeskus Joensuussa ovat tähän mennessä houkutelleet lähinnä lokkeja ja vesilintuja. Harmaalokkeja pyöriskelee Joensuussa jo useita satoja. Kiurut ja töyhtöhyypät esimerkiksi loistavat vielä poissaolollaan maakunnasta, kun taas lähes lumettomassa Etelä-Suomessa niitä on vaikka kuinka paljon. Mutta kyllä ne pian tännekin saapuvat, yhtä runsaslukuisina kuin aiempinakin keväinä. Lintujen käyttäytyminen on täälläkin kovin keväistä: viherpeipot esittävät taidokasta soidinlentoaan ja laulavat täyttä päätä, korpit taituroivat korkealla ilmassa, ja harakat ja varikset kantavat risuja nokassaan rakentaessaan pesiä. Kuvassa oleva valkoselkätikka kuuluu sekin lajeihin, jotka ovat käynnistelemässä pesimäpuuhiaan. Koiraaksi linnun tunnistaa punaisesta päälaesta. Valkoselkätikkakuva ei ole lintuvisaan kuuluva kuva, eikä niitä tässä blogissa julkaistakaan. Tunnistettavat kuvat löytyvät siis Karjalaisen sekä paperi- että omalta paikaltaan lehden nettiversiosta lauantaista 31.3. alkaen. Tunnistelemisiin!