Tiistai, 22.1.2019 
Visa
Enemmän tai vähemmän ajankohtaisia ilmiöitä lintumaailmasta ja muusta luonnosta, satunnaisesti Arsenalia unohtamatta.

Syystunnelmia Kolvananuurossa

Tänään oli kaunis päivä, ehkä on huomennakin, ja ylihuomenna taitaa vaihteeksi sataa.

Tuttu juttu tältä kesältä muutenkin. Epävakaa sää helli kesälomanviettäjiä vaihteeksi tasapuolisesti. Kukaan ei päässyt leuhkimaan erityisen hyvillä lomakeleillä. Ja toisaalta: kunkin lomajaksoon osui varmasti säitä, joita hyviksi sanotaan.

Jatka lukemista

Joensuun keskustassa paljon pähkinähakkeja

Joensuun ydinkeskustan puistoissa kannattaa näinä aikoina katsella lintuja hieman tavallista tarkemmin.

Pähkinähakit ovat nimittäin vaeltaneet idästä Suomeen tänä syksynä tavallista voimakkaammin. Hakkeja on nähty paljon ympäri Pohjois-Karjalaa, ja erityisen paljon niitä on juuri nyt Joensuun kaupunkikeskustassa.

Jatka lukemista

Syksyn sävel on ”hi-ly”

Tässä viime aikoina on ollut mukava seurailla syysmuutolle valmistautuvien hyönteissyöjien ja muiden pikkulintujen parveilua omalla pihalla ja muuallakin. Esimerkiksi tänä aamuna vilske Kaltimon pahvitehtaan huvilan pihalla oli melkoinen: pajulintuja, tiltaltteja, hippiäisiä, tali-, hömö- ja sinitiaisia, puukiipijä, punarinta sekä rautiainen. Illansuussa kotipihalla omenapuut ja marjapensaat olivat "täynnä" pajulintuja, tiltaltteja, sinitiaisia ja talitiaisia, joukossa myös punarinta, harmaasieppo ja leppälintu. Lintuja nähdäkseen ja kuullakseen ei juuri nyt tarvitse lähteä sijoiltaan mihinkään. Oli missä oli, kunhan katselee ja kuuntelee. Sen enempää Enon Kaltimossa kuin Joensuun Otsolassakaan korviin ei nyt tarttunut yhtään "hi-ly"-ääntä, joita viime aikoina on osunut kohdalle muualla useampiakin. Ja itse asiassa osui tänäänkin, nimittäin iltapäivän puolella Enon Sarvingin Toroskalassa sijaitsevassa puutarhassa, jossa ensin kuului "hi-ly" useaan kertaan, ja lopulta äänilähde myös näyttäytyi: tiltaltti. Useimmat tiltaltit ääntelevät "hyy-i", mutta sitten on näitä harvinaisempia "hily-tiltaltteja", mitä lienevätkään, jotain abietinus -muodon tai -alalajin edustajia, ei ole parempaa tietämystä kirjoittajalla. Tänä syksynä niitä on tullut kuultua ja nähtyä jo aika monta yksilöä. Ja sitten ovat vielä erikseen nämä "hii" tai "iih"-tiltaltit, olivatko ne nyt tristis-tiltaltteja? Äskettäin tuolla Varsinais-Suomen puolella Paimion Askalassa korviin kantautui taas kerran "hi-ly". Se tuli kuvassa olevalta linnulta, joka ei ole tiltaltti, vaan pikkusieppo. Ehkä lajien äänissä on joidenkin mielestä isokin ero, mutta kyllä ne voivat aika samanlaisilta kuulostaa. Ja se, miltä linnun ääni kuulostaa missäkin tilanteessa, voi vaihdella paljon. "Hily"-ääniä kannattaa kuunnella tarkasti tänä syksynä. Aina parempi, jos linnun pääsee näkemään. Askalan pikkusieppokin oli mieluisa yllätys. Ja muutenkin… maastossa kannattaa olla korvat höröllä. Jos jostain kuuluu "hily" tai muu vastaavantapainen ääni, tuntosarvet heti herkiksi. Ties mikä artisti paljastuukaan äänilähteeksi, tämän syksyn sävelen esittäjäksi.

Arosuohaukka ja kolme riuttatiiraa, yhtä aikaa

Joskus linturetkillä tulee eteen tilanteita, joissa palikat kerta kaikkiaan karkaavat käsistä. Niin kävi bloggaajalle tiistaina 21.8. Salon Halikonlahdella, eikä se ollut ensimmäinen eikä taatusti viimeinen kerta.

Mutta tiistain hetki, vain yksi minuutti tai maksimissaan pari, jäi unohtumattomasti ja loppuiäksi mieleen. Kun ehkä noin kello 11.20 katseltiin yhdessä yllä olevan kuvan ottaneen kanssa Joensuun peltojen (mikä nimi pelloille) yllä lennellyttä, vähän aikaisemmin löytynyttä nuorta arosuohaukkaa, kuului yläpuolelta taivaalta täysin odottamaton, meikäläisille ennen kuulumaton ääni.

Jatka lukemista

Häiveperhonen

Perhosten katselu on jäänyt tältä kesältä aika vähiin. Eikä niitä nyt hirveän paljon ole näkyvissä ollutkaan, nokkosperhosia sentään jonkin verran, samoin pihlajaperhosia, sinisiipiä, hopeatäpliä ja muita sellaisia. Yhtään ritariperhosta ei näkökenttään sattunut juhannuksen tietämissä. Missä ovat amiraalit, neitoperhoset? Sitruunaperhosia on viime päivinä näkynyt ihan kevään malliin. Suruvaipat varmaan ilmestyvät taas kohta, samoin haapaperhoset, joita ei kohdalle ole sattunut vielä yhtään. Uusi tuttavuus osui kuitenkin kohdalle linturetkellä Raaseporissa. Se oli kuvassa oleva häiveperhonen, kovasti haapaperhosta muistuttava, mutta kuitenkin aivan oman näköisensä laji. Pohjois-Karjalaankin häiveperhoset ovat viime vuosina levinneet, mutta täälläpäin se on toistaiseksi jäänyt bloggaajalta näkemättä. Viime päivinä kelit ovat suosineet perhosten lentelyä ja niiden näkemistä. Ja kun tässä nyt loma torstaina käynnistyy, toivottavasti perhosten lento jatkuu pitkälle syksyyn. Eihän siihen tarvita muuta kuin lämpimiä kelejä ja auringonpaistetta. Jos virtaukset toisivat samaan syssyyn joitakin lintuharvinaisuuksia kaakosta, niin mikäs sen kivempaa. Hyvää loppukesää!  

Näyttävää kahlaajamuuttoa

Lintuharrastajat ovat päässeet tänä vuonna seuraamaan poikkeuksellisen näyttävää kahlaajien syysmuuttoa. Monia lajeja on nähty isoja määriä niin muuttolennossa kuin sopivilla paikoilla lepäilemässä ja ruokailemassakin. Lajikirjo on ollut jopa poikkeuksellisen suuri verrattuna hellekesiin, jolloin kahlaajia näkee niukemmin. Kahlaajien syysmuutto alkaa varhain, joillakin lajeilla jo kesäkuussa. Heinäkuu ja elokuun alku on vanhojen lintujen päämuuttoaikaa, kun taas tänä vuonna syntyneet nuoret kahlaajat muuttavat enimmäkseen vasta syyskuussa. Tyypillistä kahlaajamuutolle on nopeus ja lajien sekä yksilöiden nopea vaihtuvuus samoillakin paikoilla. Hyvillä kahlaajapaikoilla kannattaisikin vierailla ainakin muutaman kerran päivässä: todennäköisesti joka kerta näkee osittain eri lintuja. Esimerkiksi keskiviikkona Outokummun Vuonoksessa, joka on maakunnan paras paikka kahlaajien havainnoinnille, nähtiin ensin muun muassa viisi punakuiria. Myöhemmin päivällä kuirit olivat jatkaneet matkaansa, mutta tilalle oli taivaalta tipahtanut kaksi isosirriä, joka on toinen korea, punakuirin tavoin aikuisikäisenä punainen kahlaajalaji. Suosirrien määrä oli aamupäivän aikana noussut 28:aan, pikkusirrejä löytyi nyt kolme ja lapinsirrejä neljä. Sama jänkäsirriäinen sentään oli pysytellyt paikalla. Myös tyllejä juosta viipotti yhdellä altaalla kymmenen yksilöä. Näitä katsellessa ei haitannut tippaakaan, vaikka tuuli puhalsi lujaa ja vettä tuli taivaan täydeltä. Vieläkin paleltaa. Mitähän Vuonoksessa näkisi juuri nyt? Kahlaajien seuraaminen on siksikin mielenkiintoista, että hyvällä onnella joukosta voi löytää todellisen suurharvinaisuuden. Lajeja on maailmalla paljon, ja kahlaajat saattavat lentää pitkiäkin matkoja kauas pois ydinalueiltaan. Onhan Vuonoksessakin tavattu jo esimerkiksi tundrakurppelo ja valkoperäsirri. Mikä löytyykään seuraavaksi, ja kuka sen löytää?

Naurulokin pieni poikanen

Tuli seurailtua naurulokkiperheiden elämää eräältä sillalta, jolta niitä pääsi näkemään ihan muutaman metrin päästä. Isoimmat poikaset olivat jo vanhempiensa kokoisia, väreiltään vielä kovin harmaita. Emolinnut lentelivät kiivaaseen tyyliin poikasten ja sillan päällä, jotteivät ohikulkijat häiritsisi kasvatusta liikaa. Yksi poikasista (kuvassa) oli kovin pieni muihin verrattuna, kooltaan jotakuinkin puolet siitä mitä sisaruksensa, ja väriltään paremminkin kellertävä. Naurulokit kuuluvat varhaisiin syysmuuttajiin. Kahlaajat lähtevät täältä ensimmäisinä, aikuisten kahlaajien päämuutto on ollut kovassa vauhdissa jo viikkoja. Pohjois-Karjalassa on nähty mukavia määriä esimerkiksi punakuireja ja kapustarintoja. Havaintoja on tehty myös joistakin isosirreistä, pulmussirreistä ja karikukoista. Peltojen töyhtöhyyppäparvet ovat juuri nyt isoimmillaan, pari-kolmekin sataa yksilöä saattaa samassa kasassa olla. Elokuussa pääsee huippuvauhtiin hyönteissyöjien ja myös lokkien syysmuutto. Yhtäkkiä nauru- ja kalalokit katoavat mökki- ja muilta järviltä. Myös pitkän matkan muuttajat, kala- ja lapintiirat, alkavat olla lähtökuopissa. Muuttolennossa näitä lintuja näkee harvemmin, toisin kuin esimerkiksi hanhia loppusyksyllä tai päiväpetolintuja elo-syyskuun vaihteessa. Laji toisensa jälkeen yksinkertaisesti vain katoaa pois. Tahti on niin nopea, että ihan liikuttaa. Poissa on kevään ja kesän lintujen ääni- ja värimaailma. Metsissä on hiljaista, lintuja näkee ja kuulee vähän. Syksy on tullut, linnut lähtevät. Varmasti kuvan pieni lokinpoika tai -tyttö kuuluu sekin lähiaikojen lähtijöihin, kyllä se ehtii varttua tarpeeksi suureksi, jotta pääsee mukaan pitkälle muuttomatkalle. Siihen ei ole enää pitkä aika.

Pientä naurulokkia katsellessa mielessä kävi kysymys, kuinkahan monta lokkia on tänä kesänä maakunnassa ammuttu poikkeusluvan turvin, saati jopa ilman lupaa. Ja kyllä siinä kuuttikin ajatuksiin tulla tupsahti.  

Kottaraiset kerääntyvät parviksi

Syksyn merkit ovat vahvasti ilmassa, ja sen huomaa muustakin kuin vetisestä säästä. Kahlaajat ja monet hyönteissyöjälinnut tekevät jo taivaltaan kohti etelää. Esimerkiksi lyhyen visiitin Suomeen Intiasta asti tehneistä idänuunilinnuista on tehty viime päivinä pihahavaintoja, mikä kertoo jo niiden syysmuutosta. Takaisin ne saapuvat vasta ensi toukokuun lopulla. Ennen sitä edessä on kaksi pitkää ja vaarallista lentomatkaa. Kottaraiset ovat alkaneet kerääntyä parviksi. Etelä- ja Länsi-Suomessa on nähty jo useiden satojen yksilöiden kottaraisparvia. Kristiinankaupungista raportoitiin Tiira-lintuhavaintojärjestelmään äskettäin 3 200 kottaraisen ”vellovasta massasta”. Pohjois-Karjalassa tällaisia vellovia kottaraismassoja ei ole nähty miesmuistiin. Suurin Tiiraan tänä vuonna kirjattu parvi on koskenut sataa yksilöä, ja jonkin verran on tullut havaintoja muutaman tai usean kymmenen yksilön kottaraisparvista. Kesäretkillä kottaraisia näkee Pohjois-Karjalassa nykyään todella harvoin. Niille varatut pöntöt ovat tyhjillään tai sitten jokin muu lintulaji on asuttanut ne. Mieleen muistuu, kun kottaraispari teki pesän yli 30 vuotta sitten mökin pihakoivuun ripustettuun pönttöön. Tämä tapahtui Enon Kaltimonjärvellä, jossa kottaraisia ei sitten 1970-luvun ole nähty ensimmäistäkään yksilöä. Maailmanlaajuisesti kottarainen voi ainakin vielä hyvin. Se on runsas laji esimerkiksi Pohjois-Amerikassa. Siltikin toivoisi kottaraiskannan elpyvän myös Pohjois-Karjalan maaseudulla. Olisi mukava nähdä niitä muuallakin kuin Kontiosuon jätekeskuksessa. Vaikka kuinka miettii, mieleen ei tältä vuodelta tule yhtään omaa kottaraishavaintoa maakunnasta. Kuvan linnut, joita siinä muuten näkyy 67 yksilöä, on ikuistettu Varsinais-Suomessa. Siellä parisen viikkoa sitten omiinkin silmiin osui parvi, jossa oli ainakin kuutisensataa yksilöä.

Kiteellä ainakin kaksi ruostesorsaa

Ruostesorsien liikkeitä on päästy tänä vuonna seuraamaan Suomessa ja varsinkin Pohjois-Karjalassa oikein kunnolla. Jo huhtikuussa ensimmäisen kerran Pyhäselän Reijolassa nähty ruostesorsa asettui kesäksi Liperin Kokonlammelle, jossa se vietti useita viikkoja. Tämä ruostesorsakoiras ystävystyi tundrahanhen kanssa. Ne olivat useimmiten hyvin nähtävillä Kokonlammen pelloilla pitkään, aina silloin, kun oli laiduntamisen eikä pajukossa piileskelyn aika. Mahdollisesti sama ruostesorsa havaittiin pari päivää sitten peltolammikolla kuutostien varrella Kiteen Tolosenmäessä. Hieman aikaisemmin Sotkamossa ja Kajaanissa päästiin seuraamaan peräti kolmen ruostesorsan lentoa. Eikä mennyt pitkään, kun kolme ruostesorsaa huomattiin Ahvenanmaan Jomalassa, mahdollisesti sama parvi kuin Kainuussa nähty. Kuten on jo tullut todettua, ruostesorsa on vietävän kauniinvärinen lintu, jota kyllä kelpaa katsella ja ihailla. Tolosenmäellä nähdyn yksilön lisäksi Kiteellä on viettänyt aikaansa myös toinen ruostesorsayksilö. Toukokuun lopulla tuli nimittäin käytyä Pajarinhovin Kitee Zoossa. Siellä eräässä häkissä tepasteli yhdessä laulujoutsenen, morsiosorsien ja olikohan kanadanhanhen kanssa yksi ruostesorsakin. Väreiltään paljon hailakampi kuin Kokonlammella lomaillut yksilö, mahdollisesti siis naaras. Kokonlammen linnulla ei ollut rengasta jalassaan, mutta eipä ollut Kiteen eläintarhaankaan suljetulla yksilöllä. Pitääkin tästä soittaa Kitee Zoohon ja kysyä, onkohan eläintarhassa ollut aiemmin enemmänkin ruostesorsia...

 

Yöpetolintuja

Toissa blogissa oli juttua juhannuksen yölaulajaretkellä nähdyistä kahdesta suopöllöstä. Kyseisellä retkellä näkyi paljon muutakin, ja petolinnuista ei vain pöllöjä, vaan myös haukkoja, siis päiväpetolintuja. Pirttivaarantiellä noin kello 23:n aikoihin katse kiinnittyi suhteellisen valoisalla taivaalla lentäneeseen melko isoon lintuun, joka lekutteli pellon yllä. Tuulihaukkahan se siinä haki saalista iltamyöhään. Viitakerttunen lauloi kauniisti taustalla. Vähän matkan päässä piti pysähtyä, kun ison kelon nokassa näytti istuvan joku lintu. Lie sama, äskeinen tuulihaukka? Ei ollut, vaan oli astetta vieläkin isompi päiväpetolintu, nimittäin hiirihaukka. Hiirihaukka jökötti paikallaan ja katsoi koko ajan alas maahan. Sekin oli hakemassa iltapalaa. Kului pieni kotva, kun äskeinen tuulihaukka ilmestyi uudestaan kuvaan. Se lenteli aikansa hiirihaukan yläpuolella, lekutteli taas, kunnes päätti ajaa itseään isomman pedon pois. Tuulihaukka rupesi tekemään syöksyjä kohti hiirihaukkaa, joka hieman niitä väisteli, mutta paikallaan pysyi. Syöksyt toistuivat kerta toisensa jälkeen, kunnes hiirihaukka sai tarpeekseen ja nousi siivilleen. Rauhallisin siiveniskuin hiirihaukka poistui takana olevan metsään suojiin tuulihaukka perässään. Kuten nimikin kertoo, päiväpetolinnut ovat päiväaktiivisia lintuja, mutta näköjään ne voivat olla yöaktiivisiakin, ainakin näin keskikesällä. Kertoneeko sitten huonosta ravintotilanteesta vai mistä.