Maanantai, 19.11.2018 
Elisabet, Liisa

Elokuu – haukat ovat nousseet lentoon kesän hiljaiselon jälkeen

haukkablogi1


Aivan viime aikoina on päässyt pitkästä aikaa näkemään pesintäkesäänsä päättäneitä petolintuja. Haukkapoikueet harjoittelevat saalistamista ja lentämistä syysmuuttomatkaa varten. Kesällä haukkoja näkee harvemmin, kun elämä keskittyy pesille.

Syysmatka alkaakin useimmilla lajeilla aivan pian, jollei ole jo alkanut. Elo-syyskuun vaihteessa ja syyskuun alkupuolella iso osa nuolihaukoista, tuulihaukoista, hiirihaukoista, varpushaukoista ja varsinkin mehiläishaukoista katoaa maisemista. Sinisuohaukat ja kanahaukat voivat viipyä pitempäänkin, piekanojen muuton vuoro on vasta syys-lokakuun vaihteessa.

Mutta ihan vielä ei ole lähdön aika. Eilen tiistaina 21. elokuuta Kaltimonjärven ympäriajo tuotti havainnot kolmesta hiirihaukasta, kahdesta nuolihaukasta, kahdesta kanahaukasta ja yhdestä tuulihaukasta.

Yläkuvan hiirihaukka päivysti tiistaina pienellä hakkuuaukolla Leveälahden tuntumassa. Kirjavasta puvusta päätellen se on nuori, tänä kesänä syntynyt yksilö.

Ruohosuolla lenteli voimakkaasti äännellen kaksi hiirihaukkaa. Ruohosuontien ja Vanhan-Kaltimontien risteyksen tuntumassa näytillä oli aikuinen tuulihaukkakoiras, joka on tuossa alemmassa kuvassa.

Kanahaukka lensi yli ensin Ruohosuolla, sitten mökkiniemessä. Saattoivat olla sama yksilö, koosta päätellen koiras.

Mökkiniemessä ovat edelleen paikalla kaksi nuolihaukkaa, joista toinen siis tämän kesän poikanen. Voi niitä olla enemmänkin, mutta yhtä aikaa perhe ei ole osunut kohdalle.

Tänään keskiviikkona kuului yhä nuolihaukan ääntä sekä näkyi kaksi hiiri- ja kaksi tuulihaukkaa.

Pikapuoliin nuolihaukat pakkaavat matkalaukkunsa, mitä tuli ounasteltua tässä blogissa jo aiemmin, mutta vielä ovat jääneet kotiseudulleen ehkä hyvän ravintotilanteen ansiosta.

Sudenkorentoja tosin näkyy päivä päivältä vähemmän, joten ehkä ne siitä kohta Afrikkaan lentävät.