Maanantai, 17.12.2018 
Raakel

Hikeä ja lähes kyyneleitä

Ensimmäinen lämpöaalto ja sitä seuranneet sateet ovat saaneet puutarhani kukoistamaan, vaikka ensimmäisen talven jälkeen tietenkin pelotti, nouseeko maasta mitään. Helatorstaina nakuttelin pihallemme kasvulavan, johon on jo uponnut kahdeksan säkkiä multaa. Ainakin kaksi säkkiä on vielä haettava ennen kuin yrttejä pääsee istuttamaan. Onneksi ei multa maailmasta lopu.

Lavan -  joka muistuttaa korkeutensa takia enemmän kompostia -  nikkarointi nosti hikeä pintaan, sillä siitä onkin taas vierähtänyt tovi, kun olen viimeksi määrämittaan nitkuttanut käsisahalla tavaraa. Hieno siitä tuli, vaikkakin muutamia parannusideoitakin seuraavan mahdollista lavaa varten syntyi. Laitan kuvia, kunhan saan yritit istutettua.

Tällä viikolla raaputtelin kukkapenkkejä ja kiskoin irti rikkaruohon alkuja. Huomasin myös, että tappava otteeni ei tehonnut pihamme sekopenkkiin vahvimpiin sotureihin. Sieltä puskee yhä suomentatarta rakkaiden pionieni vierestä. Pitänee olla epäekoihminen ja tarttua myrkkyyn. Sitkeässä kasvi on, sillä myllersin maata yli 30 sentin syvyydeltä ja poistin kaikki näkemäni juuren palatkin.

Toisen penkin sen ja vahvojen liljan alkujen ihailu sai minut muistamaan Helsingistä tuodut liljan mukulat. Eikun äkkiä kellarin ovelle pussia kaivamaan. Kaikissa oli alut, toisissa jo yli 10-senttiset. Lykkäsin ne äkkiä multaan, katsotaan, miten käy. Toivottavasti hyvin. Nyt kun vielä muistaisin, minne laitoin ostamani daalian juurakot...

Entäs ne lähes kyyneleet? Silmäkulmat kostuivat viime viikonloppuna koiranäyttelyssä, kun energinen Soctor-koirani ja minä kävimme kumpikin ensimmäistä kertaa koiranäyttelyssä ja heti tietenkin olimme myös kehässä. Aamulla näin jo silmissäni otsikot: " Pillastunut irlanninsetteri sai aikaan kaaoksen koiranäyttelyssä". Onneksi koiruus käyttäytyi mallikkaasti ja arviokin oli mukavaa luettavaa.