Lauantai, 17.11.2018 
Einari, Eino

Ihania vintagemekkoja!

Päädyin irtisanomaan ainakin hetkeksi käsityölehden tilaukseni, sillä vaikka se onkin niin mukava aina saada, unohdan hetkessä, mitä missäkin lehdessä on ollut. Joskus olen käynyt lehtikasoja läpi tuntikausia etsiessäni jotakin tiettyä kaavaa tai ohjetta. Aina ohje ei tietenkään löydy, sillä juuri se lehti, josta on hämärä mielikuva jossakin aivojen syövereissä, on tietenkin kadonnut, lainassa tai syöty (koirani lukee myös lehtiä).

Pari viikkoa sitten posteljooni toi työpaikalle kirjan Kuuluisat vintagemekot (Sara Alm ja Hannah McDevitt, WSOY 2011). Kirjassa on 10 kaavaa, joista muunnelmin syntyy 20 mekkoa. Kerrankin yksissä kansissa on kaikki ihanuudet!
Minua on aina viehättynyt klassinen, Jacqueline Kennedy Onassiksen kotelomekko ja Marilyn Monroen suorastaan ikoninen, valkoinen leninki. Nyt niiden kaavat muunnelmineen on käsieni ulottuvilla. Kirjassa on myös muun muassa Audrey Hepburnin Aamiainen Tiffanyllä -elokuvasta tuttu musta iltapuku, Diana Rossin suurihihainen pikkumekko sekä Madonnan 1980-luvun tyyliä ilmentävä korsettiyläosainen mekko.

Kirja on muutenkin loistava mekkotyypin kirja: siinä on selkeät ohjeet, ilmava taitto hyvine kuvineen ja ripaus tietoa asujen taustasta.
Ohjeissa on muun muassa kuvalliset mallit siitä, miten kaavat kannattaa asettaa kankaalle ja miten työssä edetään. Termejä ja tekniikkaa on avattu erillisessä osiossa.

Jos minulla nyt olisi edes pari tuntia ylimääräistä aikaa, kipaisisin anopilta saumurin lainaan, ja surauttaisin uuden mekon pikkujouluihin. Nyt luppoajan täyttävät muut jouluvalmistelut, mutta onneksi mekot ovat ajattomia klassikoita: niitä ehtii ompelemaan tammikuussakin.