play

Kuikat palasivat pesimäjärvilleen

Hannu Kauhanen

Jään talvinen voima alkaa olla täysin selätetty maakunnan järvillä. Heti, kun vedet vapautuivat toukokuun alussa, palasivat uljaat kuikat pesimäjärvilleen.

Kuikka kuuluu alkuperäisenä osana suomalaiseen kesäluontoon, erityisesti sen iltoihin ja öihin, jolloin kuikan hienot, erilaiset huudot kantautuvat järviltämme kauas. ”Kuk-kuiik, kuk-kuiik...”, ”kik”, ”orr” ja ”auu” ovat komeita ääniä, jotka kuullessaan paatuneimmankin suomalaisen mieli herkistyy.

Kuikka on pariuskollinen lintu. Lapsuudesta jäi mieleen, kun kuikka hukkui kalaverkkoon mökkijärvellä keskellä kesää. Sen leski etsi edesmennyttä puolisoaan järvellä pitkään edestakaisin lennellen ja lennossa valittaen.

Tänäkin keväänä sulia selaillessa on huomannut, kuinka kuikat uivat pareittain. Eräänkin kerran Rahkeenvedellä kellui kaikkiaan kolmisenkymmentä kuikkaa, ja melkein kaikki niistä näyttivät olleen pariskuntia, kukin matkalla millekin tutuksi tulleeksi järvelle pesimään.

Poikasia kuikkapari saa joka vuosi vain yhden tai kaksi. Jos samaan ryhtyisi yhtäkkiä vaikkapa talitiainen, laji kuolisi nopeasti sukupuuttoon. Kuikan kannan pysymiseksi ennallaan tuo poikastuotto riittää oikein hyvin.

Kuikkien massamuutto kuuluu arktikan hienoimpiin. Hyvällä onnella toukokuun lopussa voi päästä näkemään jopa useiden satojen kuikkien muuton. Yhdessä hajaparvessa voi olla kymmeniä yksilöitä. Erityisen komeaksi muuton tekee kuikkaparven tapa pysytellä koko ajan muodoltaan samana, kun kuikkalaivueet etenevät upeina yksikköinä kohti Vienanmerta ja Siperiaa.

Arktisilla alueilla pesivät kuikat muuttavat pesimäseuduilleen paljon meikäläisiä myöhemmin, sillä vielä kuun tässä vaiheessa jää pitää Venäjän pohjoisosien järvet otteessaan.

Kuikkien mukana muuttaa myös kaakkureita, ja jos oikein onni potkaisee, parvesta voi löytää jääkuikan ja jopa amerikanjääkuikan.