Seuraavaksi Puhdistus-lastenooppera?

Sofi Oksasesta on tullut minun elinaikani suurin kirjallinen ilmiö Suomessa.
En muista, että mistään kirjasta olisi kohistu niin paljon kuin Puhdistuksesta jälkikäteen ja Kun kyyhkyset katosivat -uutuudesta jo etukäteen.
Sofi Oksas -tuoteperheen täydentävät kaiken alkuna ollut Puhdistus-näytelmä ja juuri ilmestynyt Puhdistus-elokuva. Kuka niitä Oksasen muita kirjoja ja projekteja muistaa. Liekö kukaan edes lukenut?

On hienoa, että kirjallisuudella ja vieläpä lukijaa haastavalla kirjallisuudella, ei millään kotirouvien pehmopornolla, saadaan aikaan niin valtaisa mediamylläkkä, kun nyt syksyllä on nähty.
Mahtaa WSOY:tä nyt harmittaa, kun päästivät Oksasen lipsahtamaan Likelle. Kun kyyhkyset katosivat oli nimittäin elokuun myydyin kirja, vaikka ehti olla myynnissä vain päivän. Lienee sekin jonkin sortin ennätys.
Myös Puhdistus-elokuva keräsi mittavan yleisön heti avausviikonloppunaan. Helsingin Sanomien mukaan perjantain ja lauantain aikana elokuvan näki  21 000 katsojaa.

Mutta mistä Oksasen suosio johtuu? Miksi Viron historian käännekohdat ja ihmisten kammottavat kohtalot miehittäjän vallan alla kiinnostavat näin valtavasti?
Se, että Puhdistus on hyvä kirja, ei suosiota selitä. Maailmassa ja Suomessa on lukematon määrä hyviä ja jopa loistavia kirjoja, joita ei myydä kuin jokunen kappale ja joista ei koskaan tehdä elokuvia.
Se, että Oksanen on sanavalmis ja älykäs nuori nainen on varmasti auttanut asiaa. Jurottavat paasilinnatyyppiset hahmot on kaluttu mediassa jo puhki.
Yksi tekijä on tietysti Oksasen Puhdistuksella saama Finlandia-palkinto, mutta ei sekään mitään takaa, vaikka tekeekin merkittävän piikin teoksen myyntilukuihin sopivasti ennen joulua. Kuka muistaa vaikkapa vuoden 1994 tai vuoden 2010 Finlandia-voittajat?
Yksi syy Oksasen suosioon on varmasti se, että hän osaa laajentaa yksityisen yleiseen menettämättä henkilöidensä inhimillisyyttä. Oksasen draama on samalla sekä ihmisen kokoista että historiaa peilaavaa ja selittävääkin.
Osa syy on varmasti myös Oksasen kansainvälisen menestyksen kotimaassa saamalla huomiolla, kirjailijan riidoilla entisen kustantajansa kanssa, yllättävällä yhteistyöllä Juha Vuorisen kanssa ja niin edelleen. Ilmiö ruokkii itseään.
Suomalaisia kiinnostaa varmasti myös tietää veljeskansan kärsimyksistä, sillä sama kohtalo oli hyvin lähellä täälläkin.
Mikään syistä ei kuitenkaan nouse päätä pidemmäksi toista. Ennennäkemättömän suosion syyt jäävät, niin kuin aina taiteen syvimpiä merkityksiä pohtiessa, mysteeriksi.
Loppujen lopuksi suosion saavuttaminen lienee sattumankauppaa, jonka kova työ mahdollistaa.
Toivotaan, että ihmisten mielenkiinto pysyy yllä ja Oksanen ei huku kansainväliseen mediarumbaan ja lööppijulkisuuteen, vaan jää pysyväksi kiintotähdeksi Suomen kirjallisuuteen.

PS. Vuonna 1994 Finlandia-palkinnon sai Eeva Joenpellon romaani Tuomari Müller, hieno mies ja vuonna 2010 Mikko Rimmisen Nenäpäivä.
PPS. Oma suosikkini Sofi Oksasen tuotannossa on Baby Jane. Kun kyyhkyset katosivat odottaa vielä lukemistaan.