play

Valkoposkihanhien rynnistys alkoi

Hannu Kauhanen

Nyt se on sitten taas vauhdissa, viimevuotiseen tapaan jälleen ehkä odotettua vähän aikaisemmin.

Ensimmäiset suuret valkoposkihanhet ovat ilmestyneet laiduntamaan Pohjois-Karjalan pelloille. Ja ne kasvavat kaiken aikaa: kuvan Kontiolahden Onttolan Ruohosuon parvessa oli torstaina iltapäivällä jo noin 1 200 valkoposkihanhea, yhdeksän laulujoutsenta ja kuusi metsähanhea. Viime vuonna Ruohosuolla laidunsi parhaimmillaan noin 15 000 hanhea. Saapa nähdä, miten isoksi porukka tällä kertaa kasvaa.

Rääkkylän Oravilahdella laskettiin jo keskiviikkona peräti 17 000 valkoposkea. Tohmajärven Valkeasuolla niitä on nähty muutamia tuhansia, Pyhäselän Mulossakin parituhatta.

Valkoposkihanhi on kaunis lintu, ja niiden parvet ovat todella komeita. Lajia on ryhdytty vaatimaan riistalinnuksi. Ehkä se voisi jollain tavalla järjestettynä sopiakin, mutta tarkat säädökset siinä pitäisi olla.

Mitä siitä seuraa, jos muutamakin pyssymies ottaa kohteekseen sanokaamme 50 000 laiduntavan valkoposkihanhen parven vaikkapa Valkeasuolla?

Ainakin se, että alue tyhjenee valkoposkihanhista silmänräpäyksessä. Olisiko nyt kuitenkin parempi antaa niiden laiduntaa rauhassa? Viime syksynä Ruohosuon hanhia pysähtyivät ihailemaan lukuisat ohikulkijat, ja taisipa joku koululuokkakin käydä lintuja katsomassa.

Karkea arvaus on, että jos valkoposkihanhen metsästys sallittaisiin, maakunnan syksyn hienoin lintumaailman ilmiö, joka on vertaansa vailla koko maassa, olisi pian historiaa.

Kannattaako sellainen menettää ja vaihtaa parin syksyn hanhipaisteiksi? Harvojen herkkuja nekin olisivat.

Ja ainakin yksi vastavaatimus pitäisi täyttää, jos valkoposkihanhi otettaisiin missään muodossa riistalinnuksi: metsähanhi pitäisi rauhoittaa kokonaan.

Rauhoittaahan metsähanhi pitäisi joka tapauksessa.