play

Hanhipajatso ei tyhjentynytkään

Hannu Kauhanen

Valkoposkihanhien päämuutto viikko sitten tiistaina ja keskiviikkona oli kyllä sellainen rynnistys, ettei paremmasta väliä. Kun vain olisi ehtinyt katsomaan... onneksi monet ehtivät, ja useilta havaintopaikoilta Pohjois-Karjalasta noteerattiin kymmeniä tuhansia muuttavia hanhia. Joiltakin laskettiin reilusti toista sataa tuhatta hanhea.

Kuinka paljon hanhia silloin meni? Paljon, varmastikin maakunnan yli lentäneiden hanhien yhteissumma nousee satoihin tuhansiin. Hanhien muutto jatkui tiistain jälkeen läpi yön, ja vielä keskiviikkoaamunakin hanhia meni.

Ihme kyllä, hanhipajatso ei sittenkään vielä tyhjentynyt. Maakunnan pelloilla lepäilee ja ruokailee edelleen joitakin kymmeniä tuhansia valkoposkihanhia, vaikka määrät eivät ole aivan niin suuria kuin muutamana aiempana syksynä.

Maanantaina ainakin Joensuun yli valui etelään ja lounaaseen jälleen hanhiparvia. Nyt liikkeellä taisivat äänistä päätellen olla pääasiassa (tundra)metsähanhet. Tundrahanhien, joka siis on toinen laji kuin tundrametsähanhi, pääjoukot lienevät vielä saapumatta.

Hanhien lisäksi lintumaailman näkyvintä antia edustavat juuri nyt taivaalla ja puutarhoissa pyörivät räkätti-, punakylki- ja laulurastasparvet. Niitä voi olla pienelläkin alueella sadoittain. Peippoja ja etenkin järripeippoja on vielä runsaasti nähtävillä. Niittykirvisten ja rautiaistenkin lentoääniä kuuluu varsinkin aamuisin.

Tiltaltteja löytää maastosta vielä silloin tällöin, tänäänkin silmät ja korvat tavoittivat yhteensä kolme tiltalttia, jotka kaikki olivat ”hi-ly”-äänisiä. Päivän mukavin havainto taisi sittenkin olla pihan omenapuita pienellä nokallaan koputellut pikkutikka, punapäälakinen koiras.

Lokakuu on perinteistä mielenkiintoisten harvinaisuuksien aikaa, kunhan kohdalle joku osuisi. Syksyn pysyessä leutona melkein mitä tahansa voi löytyä melkein mistä tahansa.

Etsimisessä on se hyvä puoli, että vaikkei se tosiharvinainen kohdalle osuisikaan, aina retkillä jotain mielenkiintoista havaitsee. Jos ei muuta, niin vaikka noita ”hi-ly”-tiltaltteja tai pikkutikan. Tai...