Kun hirvi paloi poroksi

Meillä on ollut kavereiden kanssa jo useamman vuoden ajan ruokakerho. Olemme säännöllisen epäsäännöllisesti kokkailleet yhdessä jotain uutta ja hyvää.
On tehty sorsaa, jänistä, ankkaa, kasvisruokaa, sushia, thaimaalaista, hummerikeittoa, alkuruokia, pääruokia, kokonaisia menuja ja vaikka mitä hienoa ja hyvää.
Ruuanlaitto on otettu aina vakavasti, yhdellä kerholaisella on jopa asiaan liittyvä tatuointi. Olemme aina olleet ylpeitä siitä, että jokainen suhtautuu ruuanlaittoon pieteetillä ja on valmis kokeilemaan aina jotain uutta. Ja aina on hyvää tullut.

Noh, viikonloppuna vietimme sitten ruokakerhon pikkujouluja mökillä. Ruokalista olisi tällä kertaa savuteemainen: lounasburgerit avotulella ja illaksi savustettua naudan lapaa tummassa olutkastikkeessa sekä kaskinaurispyreetä. Ongelmat alkoivat jo kaupassa: nautaa ei ollut, joten ostimme huomattavasti rasvattomampaa hirveä. Näin jälkikäteen ajateltuna ehkä paskin idea koskaan.

Myös sinällään yksinkertaiset burgerit uhkasivat mennä vihkoon jo ennen mökille pääsyä: yksi neropatti oli laskenut, että sopiva määrä hampurilaissämpylöitä neljälle hengelle olisi kuusi. Kuka saisi santsata, kuka jäisi ilman? Normaalisti syntimme on ollut ruuan liiallinen hankkiminen, ei kitsastelu. Burgergatesta selvittiin kuitenkin suhteellisen vähin vaurioin, sillä kaikki olivat lopulta tyytyväisiä saamiensa hampurilaisten määrään. Itse söin uhallanikin kaksi.

Burgereiden paistolla oli kuitenkin pidemmälle ulottuvia, ennalta arvaamattomia seurauksia. Luonnollisesti kaikki kerääntyivät nuotion ääreen ihmettelemään mysteeriä, jonka avotulella käristyvä liha ihmisen sielussa aiheuttaa. Vahtimatta jäi sisällä kamiinan päällä tekeytymässä ollut olutkastike. Puita kamiinaan kuitenkin lisättiin, ja seurauksena oli, että olutkastike muuttui alta aikayksikön pohjaan palaneeksi siirapiksi.
Noh, onneksi jemmassa oli hätäpurkki kermaa, josta korvaava kastike saataisiin loihdittua kasaan, vaikkei tummaa olutta enää ollutkaan jäljellä. Hirvi olisi joka tapauksessa pääosassa illalla.

Kukaan meistä ei ollut aiemmin savustanut riistaa. "Ei se nyt vaikeaa voi olla. Lötkö savustuspönttöön ja pekonia päälle, niin hyvää tulee" muistan itse todenneeni. Tuli kaikkea muuta kuin hyvää.
Innokkaat savustajat lisäilivät virvokkeiden nauttimisen lomassa puuta takkaan siihen malliin, että sillä löylyllä olisi savustunut hirvi, sen vasa ja puolet metsästysporukastakin. Noin viiden tunnin liekityksen lopputulemana oli 1,5 kilon lihapalan kutistuminen alle puoleen. Syötävää lihaa hiilikasan keskeltä löytyi arviolta 200 grammaa, sekin sitkeää kuin kuolema. Kaikkein parasta oli kuitenkin se, että pelastetussa lihassa ei ollut piiruakaan savun makua.

Illan ainoa onnistunut ruokalaji oli kaskinauris, sekin puhtaasti säkällä ja ilman omaa ansiota. Hautasimme nauriit nuotioon ja illan poltetun maan taktiikan mukaisesti latasimme päälle jumalattoman kokon. Jostain kumman syystä ja vastoin parasta yritystämme nauriit selvisivät koettelemuksesta.

Eipähän pääse ruokatoimittajallakaan pissa nousemaan päähän, kun välillä yllättää itsensä täysin ala-arvoisella ja käytännössä syömäkelvottomalla ruualla. Ja kyllähän se sekoilu nauratti kyyneltenkin läpi.