play

Arktinen tuuli tuo ja vie lintuja

Hannu Kauhanen

Arktinen ilmavirtaus on tuntunut luissa ja ytimissä pari hienoa päivää. Bongaripiireissä ryhdyttiin jo viikonloppuna herkuttelemaan etukäteen lajeilla, joita sään muuttuminen voisi Suomen tuoda. Tundrakuikka? Virta-alli? Pikkutelkkä (joka muuten on tavattu Suomessa vain kerran, 1980-luvun loppupuolella Enon Ahvenisella...)? Tai jotain muuta? Grönlanninlokki kelpaisi, paremman puutteessa olisi kiva nähdä pitkästi aikaa isolokkikin.

Jotain viima on näille leveysasteille viime päivinä jo tuonutkin. Tiistaina Kontiolahden Häikänniemessä nähtiin pikkukajava, ja päivää myöhemmin havainnoitsijat ohitti upealla lennollaan amerikanjääkuikka. Rannikko-Suomessa on nähty jokunen pikkuruokki.

Lauha syksy ja sen muuttuminen suhteellisen nopeasti jäätäväksi talveksi on ollut linnustollisesti mielenkiintoinen. Aivan viime päiviin asti Suomessa on tehty paljon havaintoja kovin myöhäisistä metsä- ja valkoposkihanhista. Yleensä lintuja on nähty kerralla yksi tai korkeintaan muutamia, mutta Kymenlaaksossa säväytti vielä noin viikko sitten peräti 550 valkoposkihanhen joukko.

Vesilintuja on samoin riittänyt nähtäväksi kaiken aikaa: kuikkia, kaakkureita, mustalintuja, alleja, pilkkasiipiä ja niin edelleen. Niin kauan kuin järvet pysyvät jäättöminä, niiltä voi aina löytää jotain mielenkiintoista. Ja lauantaina on sentään jo joulukuu.

Kuvan sepelhanhi kuuluu sekin arktisiin lajeihin. Kuva otettiin marraskuun 1. päivänä Salossa, jossa lintu laidunsi puidulla pellolla kaikessa rauhassa ainakin yhden päivän ajan.

Tiira-lintuhavaintopalvelun mukaan sepelhanhi on tuon jälkeen nähty maassamme enää vain viisi kertaa. Viimeisin havainto on 20. marraskuuta Kotkasta, joten lienevät jo tämän lajin myöhäisimmät edustajat matkanneet läntisen Euroopan talvehtimisalueilleen.

Kaksi vuotta sitten yksinäinen sepelhanhi seikkaili Uimaharjussa vielä joulukuun alussa, sekin yksi osoitus loppusyksyn lintumaailman alituisesta yllättävyydestä. Ei siis muuta kuin lämmintä päälle ja rannalle.