play

Satuhäiden paluu ihkuksi ohjelmaksi

Mia Rouvinen

Yle aloitti Satuhäiden uudet jaksot maanantaina. Jännityksellä odotin, miten käy: joutuuko kanavaa vaihtamaan ensimmäisen viiden minuutin jälkeen. Ei tarvinnut. Ohjelma on palannut alkuaikojensa suuntaan. Enemmän romantiikkaa ja selvästi vähemmän kiroilua tai yksityiskohtia, joita katsoja ei olisi halunnut tietää. Viime kausi mentiin välillä aika vahvasti lööppijulkisuutta hakevalla tositv-otteella, ja minua se ärsytti kovasti. Ylen saaman palautteen perusteella en ollut yksin.

Ihanaa, että ainakin tämä eka pari oli niin normaali, kommetoi kaverini, ja olen ihan samaa mieltä. Olen aina ollut innoissani häistä ja kaikesta niihin liittyvästä puuhastelusta. Olen armoton romantikko, ja vaaleanpunaiseen utuun kietoutuneet rakkaus, ikuisuus ja onni sekä ihanaa-huokailut kuuluvat mielestäni ehdottomasti häähumuun, kun taas seksiasioiden julkinen ruotiminen tai känniriidat eivät.

Hääohjelmissa on jotakin samaa kuin lehtien sisustusjutuissa. Harvan koti on koko ajan niin siisti ja laitettu kuin juttujen valokuvissa, kaikki sen tietävät, mutta ei se haittaa. Kauniiden asioiden parissa on mukava hengähtää hetki ja palata sitten arkeen. Jos ohjelman hääparista huokuu aito onnellisuus ja jakso on tunteikas, jättää se myös katsojan hyvälle mielelle, ja se toivottavasti onkin tällaisten ohjelmien tarkoitus.

Ps. Joensuussa on vihdoinkin tai ainakin pitkästä aikaa Häämessut! Tahdon, tahdon -häätapahtuma pidetään lauantaina 19.1. Kimmelissä. Ensi kesän kaasona suuntaan tietenkin paikalle.

Ps. Karjalaisen Juhlat-liite ilmestyy 20.2. Jos sinulla on juttuvinkkejä tai -toiveita, laita sähköpostia mia.rouvinen@karjalainen.fi