play

Teeren näkeminen ilahduttaa aina

Hannu Kauhanen

Joulun ja uudenvuoden tienoilla maakunnassa tehdyillä retkillä onnistuttiin näkemään useampikin teeriparvi, mikä on yllättävän harvinaista herkkua. Monena viime talvena teeriparvia ei osunut kohdalle sitten millään, mutta nyt sattui aivan muutaman päivän sisällä joitakin kertoja.

Joskus todellakin tuntuu, ettei teeriä ole missään. Ainakaan niitä ei näe, jolleivät linnut nouse puihin. Tällä kertaa teeriä osui kohdalle mukavasti: vähintään kymmenen lintua Sarvingissa, parikymmentä Rekivaarassa ja peräti 40:n teeren parvi Mustavaaralla. Lisäksi joitakin pienempiä parvia ja yksittäisiä lintuja. Yksi lensi tien yli niinkin lähellä Joensuuta kuin Kulhossa.

Nyt kun luntakin on saatu runsain määrin, kanalinnuilla ei pitäisi olla talvenvietossa mitään hätää. Kovilla pakkasilla ne pääsevät kaivautumaan kieppeihin, ja ravintoakin pitäisi olla tarjolla.

Yhtään metsoa saati riekkoa ei sen sijaan tämän talven retkillä ole kohdalle sattunut, tosin riekkomailla ei ole tullut toistaiseksi kuljettuakaan. Metsosta tuli koko viime vuoden aikana vain yksi havainto, kun koppelo lähti lentoon tienvarresta Kuismassa.

Pyitäkin näkee harvemmin, aina silloin tällöin kuitenkin. Kaksi pyytä sentään piilotteli vuodenvaihteessa lepikossa vanhan metsän reunamissa Puson suunnalla.

Peltokanat ovat Pohjois-Karjalassa vielä metsäkanalintujakin vähälukuisempia. Joitakin fasaaneja sentään täällä talvehtii, seikkailipa yksi naaras Otsolassakin marraskuun lopussa.

Peltopyyn voi hyvällä onnella havaita Liperissä. Kaatamosta ilmoitettiin jokin aika sitten kuuden linnun parvi. Kyseessä ovat tarhasta luontoon vapautetut linnut ja niiden jälkeläiset, joita todistettavasti on luonnonoloissakin Liperissä syntynyt.

Joskus muinoin peltopyy on kuulemma ollut yleinen, luonnonvarainen lintu Suomessa aina Lappia myöten. Ja on niitä ollut Pohjois-Karjalassakin, jopa Lieksassa ja Enossa.

Nykyiset peltopyyt ("tanskanpyyt") ovat eri alkuperää kuin meillä aiemmin pesineet ("turkinpyyt"), eivätkä ne oikein tahdo tulla täällä toimeen ilman tarhausta. Fasaani taas on puhtaasti Suomeen maahantuotu riistalintu, vaikka kanta onkin jo villiintynyt.

Teeri, metso, pyy ja riekko kuuluvat alkuperäiseen lajistoomme. Toivottavasti niiden kannat säilyvät elinvoimaisina, jottei tarvitsisi ryhtyä korjailemaan tarhametsäkanoilla.