play

Tirskahduksia hiljaisuudessa

Hannu Kauhanen

Metsässä on juuri nyt useimmiten aivan hiljaista. Tai ei täysin, vaan melkein: ainahan jostain kuuluu auton, moottorisahan tai vaikkapa koiran ääni. Silti hiljaisuus kuvaa parhaiten sydäntalven metsän äänimaisemaa.

Päivä on yhä lyhyt, vaikka tänään tiistaina sen pituus on jo minuuttia vaille 6 tuntia, kun lyhimmillään se talvipäivänseisauksen aikaan käväisi alle viidessä tunnissa.

Välillä taivaalta kuuluu korpin ronkaisu, jossain rääkäisee närhi. Kuusimetsän syvyydestä kuuluu epäsäännöllistä, hiljaista kopsutusta: liekö pohjantikka etsimässä ravintoa lahopökkelöstä?

Hädin tuskin jäistä vapaana virtaava puro solisee, mutta koskikaroja ei nyt näy, ei kuulu. Jossain ne nytkin sukeltelevat, sulia paikkoja on pitkän puron varressa vaikka kuinka monta.

Juuri kun on aivan hiljainen hetki, korviin kantautuu ensin ohutta, korkeaa sirinää. Sirahdusten lomaan sekoittuu hauskaa rätinää, on kuin jotkut tirskahtelisivat toisilleen.

Pyrstötiaisparvi on liikkeellä nuoressa koivikossa. Äänet kertovat pyrstötiaisten olevan tulossa lähemmäksi, ja pian ensimmäinen näkyykin. Se on kuin pingispallo, jolla on pitkä häntä.

Lintuja on kaikkiaan kuusi, seitsemän. Koko ajan sirahdellen ja tirskahdellen ne liikkuvat höyhenenkevyinä koivujen yläoksia pitkin eteenpäin.

Pyrstötiaisten suurta herkkua ovat kirvojen munat, joita ne koivuista etsivät. Aina niitä ei ole kuitenkaan helposti saatavilla. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana pyrstötiaiset ovatkin oppineet käymään myös lintujen ruokintapaikoilla, ja niitä saattaa nähdä vierailemassa esimerkiksi talipalloilla.

Sirahtelu, piipitys ja tirskahtelu vaimenevat vähitellen loppuakseen kohta kokonaan: parvi jatkaa matkaansa ravinnonhaun merkeissä eteenpäin. Pyrstötiaiset tuntuvat olevan aina menossa jonnekin, ja tuskin koskaan pyrstötiainen on yksin liikkeellä: vähintään ne liikkuvat pareittain ja varsinkin syysvaellusten aikaan jopa kymmenien yksilöiden parvissa.

Pyrstötiaisten poistuttua metsässä on taas hetken aivan hiljaista, kunnes sen "rikkoo" taas tirskahdus.

Sävy on vähän toisenlainen, ja nyt ääni tuntui kuuluvan puron rannalta.

Se on kuin onkin koskikara. Sydäntalven metsässä on sittenkin ääntä ja elämää.