play

Pihabongaus: putoaako sinitiainen kolmannelta sijalta?

Hannu Kauhanen

Tänä viikonloppuna on taas aika Pihabongauksen, joka järjestetään Suomessa nyt jo kahdeksannen kerran. Osallistuminen on vaivatonta ja hauskaa: riittää, kun seuraat kotipihasi tai vastaavanlaisen paikan lintuja vapaavalintaisen tunnin ajan lauantaina 26.1. tai sunnuntaina 27.1.

Pane ylös, montako lajia  ja kuinka monta yksilöä kutakin näit (tai kuulit). Jotta samoja lintuja ei tulisi laskettua useaan kertaan, ilmoita yksilömääräksi suurin yhtä aikaa kutakin lajia näkyvillä oleva määrä. Ilmoita havaintosi ensi perjantaihin 1.2. mennessä osoitteeseen www.pihabongaus.fi, josta löydät myös postiosoitteen (havainnot voi ilmoittaa postikortillakin) sekä Pihabongauksen tarkat ohjeet.

Tarkan yksilömäärän ilmoittaminen joistakin alati paikkaa vaihtavista linnuista voi olla hankalaa, mutta ei se ole tarpeellistakaan. Jos esimerkiksi sinitiaisia tai urpiaisia vaikuttaisi pyörivän lintulaudalla ja sen läheisissä puissa yhteensä enemmän kuin kuin kymmenen, mutta varmasti alle 20, luonteva ilmoitettava yksilömäärä on 15. Aina tietysti parempi, jos tarkan yksilömäärän pystyy laskemaan.

Pihabongaus antaa hyvän kuvan koko Suomen talvilinnuston tilasta juuri nyt. Jos veikata saa, viherpeipot ovat viime talvien tapaan jälleen vähissä, keltasirkut ovat keskittyneet suuriin parviin maaseudulla eivätkä ole tulleet kaupunkeihin, urpiaisia nähdään paljon ja mustarastaistakin tehdään tavallista enemmän havaintoja.

Mutta nuo ovat vain ennakkoarvioita: lähemmäksi totuutta päästään viikonlopun aikana. Vuosi sitten Pihabongaukseen otti koko maassa osaa 15 000 havainnoitsijaa 10 000:lla pihalla, ja samaan ylletään varmasti nytkin.

Viime talven Pihabongauksen runsaslukuisimmat lajit Pohjois-Karjalassa olivat tässä järjestyksessä (suluissa kokonaisyksilömäärä): talitiainen (4 468), keltasirkku (3 480), sinitiainen (2 059), viherpeippo (1 529), pikkuvarpunen (1 231), varis (1 030), hömötiainen (919), harakka (764), punatulkku (744) ja närhi (616).

Maakunnan 463 mukana olleella pihalla havaittiin vuosi sitten 50 lajia.

Eiköhän panna paremmaksi.