Läskitaistossa lenkkaritkin lentävät

Paluu uuteen elämään - viime syksynä alkaneeseen laihdutustaistoon - alkoi nihkeästi vuoden vaihteen jälkeen. Lenkille on kiva lähteä, mutta ruokavalion ruuvaus aikaan ennen joulua on yllättävän tahmeaa - miten tiukassa onkaan kiintymys suklaaseen, juustoihin ja muihin pikkuherkkuihin, kun niitä on napostellut pari viikkoa huolettomammin. Onneksi on kohtalotovereita, joiden kanssa puhuminen keventää mieltä tässäkin asiassa.

Kropan kevennystä on taas vuoden alusta yritetty edistää lenkkien lisäksi ryhmäliikuntatunneilla. Pari viikkoa sitten olin elämäni toisen kerran spinningissä. Saavuin saliin vähän myöhässä, joten pyörän säädöt jäivät vähiin. Kesken kunnon spurtin toinen jalkani irtosi polkimen pidikkeestä. Koska en tiennyt hätäjarrusta - tai mikä lie punainen vipu se onkaan - yritin pysäyttää vinhasti rullaavat polkimet jalalla. Siitä seurasi se, että kenkäni lensi jalastani hienossa kaaressa. Pääsin lopulta takaisin vauhtiin molemmat kengät jalassa. Koska hain huippusykettäni uudella sykemittarillani, olin ihan hapoilla jo 20 minuutin kuluttua. Seuraavaksi lensi juomapullon korkki, sillä niskajumitus ja huohotus söivät käsieni hienomotooriset taidot kerralla. Kannustava aloitus.

Tunnin päätyttyä olin varma, ettei kyseessä ole minun harrastukseni, mutta viikon päästä siellä taas pönötin. Ihan putkeen ei mennyt vieläkään, sillä ohjaustanko lähti vähän väliä liikkeelle säädöistään, mutta tuo lisäjännitys toi vain lisätreeniä vatsiksille, jotka lymyävät pehmeän mutta pienentyneen elintasokerroksen alla. Tällä viikolla aion paikalle niin hyvissä ajoin, että voi ehkä kerrakin keskittyä itse treeniin.

Tänä talvena on saanut nauttia huippuhyvistä ulkoilusäistä, minkä takia ryhmäliikuntatunnit ovat jääneet vähälle, sillä lähden toimistopäivän jälkeen mieluummin ulos kuin sisälle hikoilemaan. Peruskävelylenkillä ei pala kaloreita yhtä paljon kuin vaikkapa kiertoharjoittelussa tai spinningissä, mutta ei elämä voi olla pelkkää kaloreiden laskemista, vaikka kiloja onkin vielä karistettavana ihan tarpeeksi. Kaltaisestani nautiskelijaluonteesta ei kai voi koskaan tulla supertiukkista minkään suhteen, ja hyvä niin.