play

Turkinkyyhkyjä ja muita terveisiä etelästä

Hannu Kauhanen

Helmikuun pari ensimmäistä viikkoa tuli vietettyä liki etelärannikolla Salossa. Muuttolinnuista haaveissa oli nähdä ainakin jo uuttukyyhkyjä, mutta eipä niitäkään vielä vaan osunut kohdalle.

Kevätmuutto ei kaiken kaikkiaan ole päässyt vielä alkamaan eteläisimmässäkään Suomessa, mutta aivan lähiaikoina se käynnistyy. Perinteisesti kevään avauksena on pidetty on ensimmäisiä Hangossa nähtäviä haahkoja. Pohjois-Karjalassa vastaavanlaisia kevään tuojia ovat Kontiosuon jätekeskukselle saapuvat harmaalokit.

Lintumaailma on kuitenkin talvellakin kovin erilainen eri puolilla Suomea. Salossa ja ympäristössä havaintolistalle kertyi tällä kertaa muun muassa talvehtivat hiirihaukka ja piekana, hiiripöllö (sellainen talvehtii yhä myös esimerkiksi Joensuun Pilkonniityllä), runsaasti järripeippoja, useita peippoja ja niin edelleen. Urpiaisia oli tuolla suunnalla paljon aivan kuten on meillä Pohjois-Karjalassakin.

Viiksitimaleita yritettiin löytää Paimionlahdelta, mutta tällä kertaa iso parvi oli seikkailemassa jossain muualla. Nokkavarpusia yritettiin bongata Kaukvuorelta monta kertaa, mutta koskaan ne eivät sattuneet samaan aikaan paikalle.

Salo on nykyisin myös turkinkyyhkyjen kotikaupunki, hieman samaan tapaan kuin Pohjois-Pohjanmaan Liminka on ollut jo vuosikymmeniä. Salossa turkinkyyhkyjä on talvehtinut sekä Enolan että Rappulan kaupunginosissa, ensin mainitussa on aivan viime päivien aikana nähty jopa parikymmentä yksilöä. Osa linnuista soidintaa hieman pöllömäisesti huhuillen "ku-kuu-ku", ja onpa jo kerrottu yhden naaraan hautovan pesällä.

Pohjois-Karjalassa turkinkyyhky on harvinaisuus, mutta lähes joka vuosi yksittäisiä lintuja nähdään täälläkin. Useampi vuosi sitten yksi turkinkyyhky talvehti pihapiirissä Värtsilässä.

Lunta Varsinais-Suomen pelloilla oli vähän, selvästi vähemmän kuin täällä. Ei menee enää kauan, kun ensimmäiset kiuruparvet ilmestyvät niille ruokailemaan. Ja vähitellen kevät vyöryy näillekin leveysasteille.