play

Mustaotsalepinkäinen toivottaa hyvää juhannusta

Hannu Kauhanen

Tämän juhannuksen kiintoisimmat lintulajit Pohjois-Karjalassa ovat olleet mustaotsalepinkäinen ja lapinuunilintu, jotka on löydetty Liperistä - ja tällä kertaa siis kaukana Joensuusta.

Mustaotsalepinkäisen löysi Paavo Rantanen torstaina Ahonkylän pelloilta ihan siitä Kuopiontien varrelta. Lintu oli hyvin bongattavissa heti löytöpäivänään, mutta myös juhannusaattona. Mustaotsalepinkäinen muistuttaa meikäläistä isolepinkäistä (eli lapinharakkaa), mutta on sitä pienempi. Nimensä mukaisesti linnun otsa on musta toisin kuin isolepinkäisellä, sen vatsapuolella on kauniin ruusunpunainen sävy, ja sen valkoinen siipilaikku on hieman isompi kuin isolepinkäisellä. Mustaotsalepinkäinen on tavattu Suomessa reilusti kolmattasataa kertaa, ja lajista tehdään joka vuosi maassamme vähintään muutama havainto.

Juhannusaattona aamupäivällä yhytti synnyinseudulleen jussia viettämään ja retkeilemään tullut Vesa Jouhki puolestaan Särkijärven lintutornille vievän polun varresta laulavan lapinuunilinnun. Nimensä mukaisesti lapinuunilintu on pohjoisen Suomen laji, sielläkin harvinainen, mutta joka vuosi jokunen lapinuunilintu tavataan myös Pohjois-Karjalassa. Jotkut yksilöt jäävät näille leveysasteille koko kesäksi, kun taas osa on selvästi pysähtynyt tänne toviksi muuttomatkallaan. Lapinuunilintu on ehkä myöhäisin kevätmuuttaja, jonka ensimmäiset yksilöt saapuvat Suomeen yleensä jo kesäkuun ollessa pitkällä.

Kaksi vuotta sitten juhannuksena Hauholta löydettiin Suomen ensimmäinen kyläpöllönen (entiseltä, paremmalta nimeltään kääpiösarvipöllö). Ensimmäinen hälytys tuli juhannusaattoiltana, joten pakkohan sinne oli lähteä polkemaan. Yritys epäonnistui, joten aamulla piti palaaman Pohjois-Karjalaan.

Tuo juhannus jäi ikimuistoiseksi. Juhannuspäivän iltana matkaan lähdettiin uudestaan. Jälleen paikan päällä alkoi vaikuttaa todella huonolta, mutta sitten joskus yhden, kahden aikaan yöllä pöllönen alkoi viheltää bongarijoukon ja ystävällisten paikallisten ihmistenkin iloksi.

Nyt pitää toivoa, että tämän juhannuksen bongaukset on tehty. Liperiin. Toki jos noin läheltä jotain vielä löytyy, niin sellaiset bongataan riemumielin. Ja huomenna käydään itse etsimässä Enosta, joten hyvää juhannusta!