Suokeltaperhosia ja niittysuohaukka

Parina viime päivänä on tullut retkeiltyä soilla ja niiden reunamailla lähinnä Lieksan ja Ilomantsin alueilla, paikoilla, joissa ei ennen ole tullut käytyäkään. Nyt kyllä kannatti käydä, ja pistäytymisiä on varmasti tiedossa jatkossakin, viis valtavankokoisista ja runsaista paarmoista.

Aivan samoin kuin vanhoissa metsissä, soilla rentoutuu kummasti. Ihmisiin ja heidän asumuksiinsa ei juuri törmää, eivätkä hyvällä tuurilla hiljaisuutta riko muut kuin luonnon omat äänet, kuten esimerkiksi pikkukuovin pulputus tai tilhen sirinä. Tilhi on useimmille tuttu talvilintuna, mutta Pohjois-Karjalan soilla niitä tapaa silloin tällöin. Laji pesii harvalukuisena soiden reunametsissä myös näillä leveysasteilla.

Suokeltaperhonen ei liene mikään harvinaisuus, ja tänä kesänä niitä tuntuu lentelevän soilla joka puolella. Perhonen on kauniin kellanvihertävä, ja siipien yläpinnoilla on leveät tummanruskeat reunukset. Lieneekö suokeltaperhosilla kiitos kelien tavallista parempi vuosi, kun tuntuu, ettei niitä aiemmin ole omalle kohdalle juurikaan osunut.

Tänään suoretki tuotti suokeltaperhosten lisäksi muun muassa kaksi mukavaa petolintuyllätystä. Lieksassa erään suontapaisen alueen reunametsän yllä teki lyhyen lentonäytöksen piekana, joka tunnetusti on Lapissa pesivä haukka.

Ilomantsin puolella kiikariin osui Pohjois-Karjalassa aina hyvin harvoin näyttäytyvä niittysuohaukka. Kyseessä oli aikuinen koiras, joka lenteli saalistusmielessä matalalla erään luhdan yllä, kunnes katosi puiden taakse. Kalatiirat yrittivät antaa niittysuohaukalle kovaa kyytiä, minkä vuoksi se päättikin jatkaa saalistamistaan jossain muualla. Samanlainen hätä oli enolaisella suolla valkovikloemolla, joka suojeli poikasiaan varisten iskuilta.

Kuten muuallakin luonnossa, elämä on juuri nyt poikasaikaan soilla kiihkeimmillään. Lintujen pesimärauhaa on syytä kunnioittaa niilläkin, aivan samoin kuin esimerkiksi järvien luodoilla ja muilla aroilla paikoilla.