Sunnuntai, 20.9.2020 
Varpu, Vaula
Tykkimiehen linnut

Otsolaan rakennettiin hotelli

  • Hannu Kauhanen

Huh-huh, oli siinä yhden illan homma kolmelle miehelle ja yhdelle laiskalle työnjohtajallekin, kun päätettiin rakentaa hotelli Otsolan kaupunginosaan Joensuussa.

Mutta siinä se nyt on, hienona kuin mikä. Puisen autotallin seinään tehtynä, kiitos kolmen asian osaavan,  nykyisin joensuulaisen hyönteisharrastajan, Harri Lappalaisen, Hannu Hokkasen ja Mika Pajarin.

Viisi tuntia siinä miehillä meni. Otsolassa on purettu taloja ja tilalle rakennettu uusia, mutta kyllä tähän hotelliprojektiinkin tarvittiin muun muassa moottorisahaa, porakoneita, ruuveja, vasaraa ja nauloja.

Sekä lisäksi rakennusmateriaaleina esimerkiksi kuivuneita,  putsattuja koiranputkia ja korsia, männynkäpyjä, pöllinpaloja, reikätiiltä, karikejätettä. Ja niin edelleen.

Tehtiin siis talviasuttava hotelli hyönteisiä varten. Ei mikään hyttyshotelli, vaan päinvastoin: tuhohyönteisiä hävittäville pistiäisille, leppäkertuille, harsokorennoille ynnä muille tarkoitettu pesimis- ja talvehtimispaikka.

Toivottavasti jokainen hyötykasveja, kuten herukoita ja kukkiakin naapurustossa kasvattava ymmärtää tämän hotellin tärkeyden: se antaa elintilaa niille hyönteisille, jotka tekevät yhtä maailmankaikkeuden tärkeintä työtä eli pölyttävät kasveja ja toisaalta hävittävät tieltään puutarhoille vahinkoa aiheuttavia tuhohyönteisiä.

Otsolan hotellin harjannostajaiset siis vasta vietettiin. Ensimmäisiä todellisia asukkaita pitää odotella pitkään, ensi keväänä hotelli toden teolla alkanee toimia. Kuulemma suunnilleen silloin, kun pajut alkavat kukkia.

Katsotaan, mitä pihassa alkaa vuonna 2014 tapahtua. Mutta hieno hotellista tuli, kuten huonostakin kuvasta näkyy. Rakennuslupaa ei tullut kyseltyä, mutta kyllä se hotelli vielä maalataankin.

Lisää hotellista lauantain painetussa Karjalaisessa.

 

Tilaa Digi-Karjalainen kahdeksi viikoksi maksutta