play

Merilokki poseerasi hienosti, mutta haarahaukka oli viikonlopun paras

Hannu Kauhanen

Viime viikonloppu vierähti jälleen välillä Varsinais-Suomessa ja osittain myös merenrannoilla, lähinnä Särkisalossa, jossa oli pitkästä aikaa kiva tavata muun muassa räyskä ja haahkoja.

Luonto on niin kovin erilainen eri puolilla Suomea, ja hyvä näin. Blogikuvan merilokki kuvattiin Salon Halikonlahdella, joka kuitenkin sijaitsee melko lailla sisämaassa olkoonkin, että merenlahdesta on kyse.

Merilokkeja näkee aika ajoin Pohjois-Karjalassakin, parhaiten huhtikuussa. Myös räyskät lentelevät ja joskus viipyvät pitempäänkin maakunnassa, mutta niistä havaintoja tehdään täällä yleensä vain muutamia vuodessa. Haahka sitä vastoin on Pohjois-Karjalassa jopa hyvin harvinainen satunnainen pistäytyjä, puuttuu kirjoittajankin täkäläiseltä pinnalistalta.

Lintujen kesäinen laulu hiipuu vuorokausi vuorokaudelta, vaikka nytkin tätä kirjoittaessa pajulintu laulaa kauniisti pihalla sateesta piittaamatta. Samanlaista se oli etelässäkin, pari mustapääkerttua ja tiltalttia, niittykirvinen, hemppoja sekä tiklejä sentään kuultiin. Vaikka laulukausi on pääosin jo ohi, niin monet lintuyksilöt innostuvat laulamaan vielä elokuussakin. Kaameasta biisistä huolimatta, vielä on kesää…

Viikonlopun mielenkiintoisin lintu, tavallaan, nähtiin Korvenmäen jätekeskuksessa. Haarahaukka kaarteli tovin nätisti matalalla kaatopaikan päällä, mutta sen verran etäällä, ettei kunnon kuvaa tällä kertaa saatu. Paikallisten asiantuntijoiden mukaan haarahaukkoja on nähty kyseisellä paikalla kesän mittaan ainakin jo neljä eri yksilöä, mitä voi pitää yhdelle kaatopaikalle noin lyhyessä ajassa isona määränä.

Onkohan haarahaukka viimein liittymässä Suomen vakituiseen pesimälajistoon? Entä ruostesorsa, joita on nähty tänä vuonna maassamme harvinaisen monta yksilöä ja vieläpä monessa eri paikassa?

Kolme ruostesorsaa on viihtynyt jo reilun viikon ajan Jukajoen Kylmäsuon uudella kosteikolla. Arkoja lintuja ei ole päässyt oikein kuvaamaan, eikä toisaalta tarvitsekaan: olkoot rauhassa kesänvietossa Kontiolahdella.

Mutta on tuo merilokkikin komia lintu. Ja vielä ne ruostesorsat ja haarahaukkakin saadaan tallennettua.