Keskiviikko, 23.9.2020 
Minja, Miisa, Mielikki
Leipää ja sirkushuveja

Miksi levyarviot ovat lapsipuolen asemassa?

  • Olli Sorjonen

Lehtien kulttuurisivuja dominoivat arvioiden saralla kirjakritiikit. Ne ovat usein pääjuttumittaisia tai pakettina siten, että pääjuttuna on kirjailijan haastattelu ja siinä vieressä pienempänä juttuna arvio. Lisäksi lyhyempiä kirja-arvioita on lehtiemme sivuilla päivittäin. Toisin on uutuuslevyjen kohdalla. Arvioita on silloin tällöin ja ne tuppaavat olemaan vain parinsadan merkin mittaisia tumppeja. Vain hyvin harvoin yhden uutuuslevyn arvio on kulttuurisivun pääjuttuna ja vieläpä isolla kuvalla.

Miksi on näin? Onko musiikki vähempiarvoista kuin kirjallisuus? Vai onko kyse siitä, että konsertit nähdään musiikin ensisijaisena julkaisualustana ja äänilevyt ovat jotain toissijaista?

En sinällään valita, sillä luen kirja-arvioita mielelläni, kunhan ihmettelen vain. Ihmetystä lisää se, että kuluttaja kuuntelee ostamiaan levyjä parhaimmillaan satoja tai jopa tuhansia kertoja, mutta harva meistä lukee hyvääkään kirjaa useammin kuin pari kertaa. Nähdäänkö hyvän kirjan historiallinen elinkaari sitten sen painoarvon oikeuttajana? Luemme edelleen kirjoja, jotka on kirjoitettu ennen ajanlaskumme alkua, joten äänilevyjen historia on tässä suhteessa melko nuori. Vai vieläkö vanha korkeakulttuuri vastaan populaarikulttuuri jaottelu on voimissaan? Onko kirjallisuus jotain suurten ajattelijoiden loihtimaa ylimaallista nannaa ja äänilevyt vain jotain parrakkaiden hippien rämpyttelyä? Vai onko levyarvioiden lyhyisiin mittoihin syynä se, että levyjä julkaistaan ja lähetetään virallisia ja epävirallisia reittejä pitkin toimituksiin aivan tolkuton määrä?

Paljon kysymyksiä tuli esitettyä, mutta vastauksia en osaa sanoa, kunhan mietin vain.  

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi