play

Räkättirastaita sentään vielä piisaa

Hannu Kauhanen



Pidennetty viikonloppu hurahti taas vaihteeksi Halikosta käsin retkeillessä, ilman isoja ihmeitä, vaikka odotukset olivat korkealla: olihan Ruotsissa nähty jo jokunen vaaleakiitäjä, yksi kafferikiitäjäkin sekä Saksassa pikkukiitäjä. Nämä ovat kaikki tervapääskyn näillä leveysasteilla harvinaisia sukulaisia, jollaisia saattaisi hurjalla tuurilla löytää näinä päivinä Suomestakin.

Vaan ei löytynyt ainakaan Halikonlahdelta tällä kertaa. Sentään kuitenkin mukava potti uiveloita sekä niiden lisäksi Perniön Pohjankoskesta ravintoa hakenut koskikara, lähikuusen latvassa tähystellyt merikotka ja sen sellaista. Sää oli kehno ja retkeily sen mukaista, ja tietysti sitten maanantaina menivät näkemään Turussa pronssi-iibiksen, joka onneksi omalta pinnalistalta jo löytyy.

Lauantaina järjestettiin Pohjois-Karjalassa syyslinturalli, johon ei siis ollut mahdollisuutta osallistua. Lintuja on kuitenkin tulosten perusteella maastossa edelleenkin paljon, kovimpana havaintona Pyhäselän pohjoisosassa lennellyt ja Rääkkylän Vuoniemestäkin nähty nuori pikkukajava. Keski-Karjalassa retkeillyt voittajajoukkue havaitsi upeat 71 lajia, ja pari muutakin sellaiset 50-60. Ihan hyvin siis.

Räkättirastaita nähtiin rallissa paljon, jopa muutamia tuhansia. Niitä on vielä riittänyt, kun talvi viivyttää tulemistaan, ja muutoinkaan viivyttelevillä muuttolinnuilla ei näillä lämmöillä ole hädänpäivää.

Omalla pihalla vielä viime viikolla runsain määrin ruokailleet räkättirastaat näyttävät ainakin tämän keskiviikkoaamun perusteella kaikonneen, vaan saapa nähdä, ovatko tyystin sittenkään. Vilske pari viikkoa sitten aloitetulla linturuokinnalla näyttää jatkuvan, kun linnut saivat muutaman päivän tauon jälkeen siementäydennystä.

Näillä säillä ei siis haittaa, jos ruokintaan tulee lyhyitä taukoja. Sen sijaan talvipakkasilla, milloin ne sitten tulevatkaan, pitää huolehtia jatkuvasta ravinnonsaannista.

Ja pitänee ruokaa linnuille viedessä katsella vähän väliä ylös taivaalle, jos joku kiitäjälaji sattuisi...