play

John Deeren turturikyyhky

Hannu Kauhanen



John Deeren tehdasalueen ympärillä on viime päivinä liikuskellut paljon kiikarein ja kameroin varustautuneita ihmisiä. Syytä huoleen ei ole kellään, sillä kiinnostuksen kohteena on ollut tehtaan koeajokenttään jostain syystä ihastunut harvinainen lintu.

Kyseessä on turturikyyhky, josta tehdään Suomessa nykyisin vain muutama havainto vuodessa. Turturikyyhky on itäinen laji, ja todennäköisesti tämäkin yksilö on syntynyt jossain itärajan toisella puolen. Höyhenpuvun perusteella lintu vaikuttaa nuorelta yksilöltä eli tänä kesänä syntyneeltä.

Pohjois-Karjalassa turturikyyhkyn voi todennäköisimmin tavata juuri maakunnan itäisimmissä osissa Ilomantsissa, Tuupovaarassa ja Värtsilässä. Useampi vuosi sitten moni bongasi Mekrijärvellä soidinta pitäneen turturikyyhkyn. Ei ole mahdotonta, että maakunnassa turturikyyhky joskus onnistuneesti pesisikin, mikä olisi valtakunnallisestikin merkittävä tieto.

Mutta harvinainen tästä pienestä ja kauniista kyyhkysestä on jostain syystä vuosien ja vuosikymmenten saatossa tullut. Turturikyyhkyn osumista omalle kohdalle voi pitää todellisena muulinpotkuna, jollaisen linnun löytäjä Markku Pisto muutama päivä sitten Penttilässä koki.

Ei siis ihme, että kyyhkyä on käyty ihmettelemässä paikalla päivittäin. Saa sitten nähdä, kuinka pitkään lintu paikalla jaksaa viihtyä, jos ennusteet sunnuntain myrskystä ja sään kylmenemisestä pitävät paikkansa.

Ja saapa tosiaan nähdä, milloin ja missä tehdään Pohjois-Karjalan seuraava havainto turturikyyhkystä. Harvassa ne todella ovat, eivät läheskään jokavuotisia.