play

Harjalintu odottaa talvea Viinijärvellä

Hannu Kauhanen



Harvinainen harjalintu on viihtynyt Viinijärven keskustassa ja sen tuntumassa jo yli kuukauden päivät. Veikeä töyhtöpää nähtiin ensimmäisen kerran 13. lokakuuta, ja yllekirjoittanut kävi katsomassa sitä terveysaseman takana eilen maanantaina 18. marraskuuta.

Harjalintuja tavataan Suomessa vuosittain useita yksilöitä, ehkä eniten juuri näin loppusyksyllä. Viinijärven harjalintu on viihtynyt S-marketin, linja-autoaseman ja Osuuspankin tienoolla mainiosti, ja onpa se nähty myös pesäpallokentän katsomon alla.

Viimeksi harjalintu osui omalle kohdalle reilut kaksi vuotta sitten Kontiolahdella. Lintuun kyllä kiinnittää sen nähdessään huomiota, niin eksoottisen näköinen tuo hilpeä ilmestys on. Täytyy kuitenkin toivoa, että Viinijärven harjalintu ymmärtää lähteä etelämmäs ennen kuin talvi todella tulee, siitä se tuskin näillä leveysasteilla selviää.

Itse asiassa maakunnassa on ollut viime päivinä kaksikin harjalintua. Toisesta on tehty joitakin havaintoja Värtsilässä, viimeisin havainto tästäkin linnusta on maanantailta.

Viinijärven ja Värtsilän harjalinnut ovat tällä tietoa ainoat Suomessa olevat lajinsa edustajat, ainakin Tiira-lintuhavaintopalvelun ilmoitusten mukaan. Siis kaksi harjalintua Suomessa, ja molemmat Pohjois-Karjalassa. Marraskuun alkupuolella harjalinnut nähtiin myös Laihialla ja Mustasaaressa, mutta niiden ja näiden meidän omien lisäksi muita yksilöitä ei tietoon ole tullut.

Joten jos tulee pankki- tai kauppa-asioita Viinijärvellä, nurmikot kannattaa katsella. Harjalintu etsii ravintoa niistä ja lennähtää aina välillä puun oksalle istumaan. Silloin näkyvät hyvin tuon hiekanoranssin linnun mustavalkokuvioiset siivet.