Sunnuntai, 20.9.2020 
Varpu, Vaula
Leipää ja sirkushuveja

Vakavasti painovoimasta - Gravity näyttää, mitä 3d-tekniikka parhaimmillaan mahdollistaa

  • Olli Sorjonen

Yksi vuoden puhutuimmista elokuvista on Alfonso Cuarónin ohjaama Gravity.
Sandra Bullockin tähdittämässä elokuvassa ollaan avaruudessa. Cuarónin avaruus ei ole mikään seikkailupuisto Star Trek ja Wars -tyyliin, vaan armoton erämaa.

Elokuva ei ole kuitenkaan noussut yhdeksi vuoden puhutuimmaksi sen juonen takia, joka onkin hyvin yksioikoinen selviytymistarina, jota ryyditetään viidenpennin kasvutarinalla ja kolmenpennin symboliikalla.

Elokuvasta tekee merkittävän sen visuaalinen vaikuttavuus, jota korostetaan komealla musiikilla.Gravity onkin ensimmäinen suuren kokoluokan elokuva, jossa 3d-tekniikka on oleellinen - ja onnistunut - osa elokuvan ilmaisua, ei pelkkä temppu, jossa katsojan kasvoille viskotaan nuolia tai muuta roinaa.

Gravityssä katsoja liimautuu penkkiin toinen toistaan huikeampien näkymien avautuessa silmien edessä. Varsinkin kun kamera siirtyy Bullockin avaruuskypärän sisään ja näemme saman mitä hän, on illuusio elokuvan sisällä olemisesta aivan ennen kokemattomalla tasolla.
Voi vain arvailla, että tältäkö se on tuntunut 1800-luvun lopulla, kun on nähnyt  Lumièren veljesten lyhytelokuvan ja luullut junan kiitävän ulos valkokankaalta.
Gravityn kuvat ovat kauniita, mutta myös ahdistavia. Avaruuden äärettömyys on kouriintuntuvaa ja Cuarón osaa luoda todella intensiivisen tunnelman hyvin suoraviivaisesti etenevään tarinaan.

Tekniikka on hyvä renki, mutta huono isäntä. Cuarón hallitsee nyt tekniikan mestarillisesti, vielä kun tarina saataisiin hänen aiemman tuotoksensa Ihmisen pojat -elokuvan tasolle, olisi luvassa jotain aivan erikoislaatuista.

Tilaa Digi-Karjalainen kahdeksi viikoksi maksutta