Keskiviikko, 22.1.2020 
Visa
Tykkimiehen linnut

Kun niitä ei ole kaupungissa, hömötiaisia pitää yrittää kuvata Enossa

  • Hannu Kauhanen


Hömötiainen on laji, jonka edustajia ei ole muutamaan talveen näkynyt Otsolan piharuokinnalla yhtään kappaletta. Jokunen vuosi on tainnut mennä kuusitiaisenkin edellisestä vierailusta lintulaudalla, ja vielä kauemmin töyhtötiaisen silloin säännöllisestä ruokailusta.

Nämä tällaiset metsätiaiset ovat hyvää vauhtia kadonneet kaupunkikeskusten lähialueiden luonnontilaisimmistakin paikoista, mikä on sääli. Samaan joukkoon kuuluu myös metsäjänis, ei yhtään havaintoa Otsolassa enää muutamaan vuoteen.

Niinpä sitten tänään 19. joulukuuta oli ilo kuulla ja nähdä useampikin hömötiainen tikkamies Toni Nurmen kanssa Enoon suunnatulla työmatkalla. Hömötiaisia näkyi ja kuului ainakin kaksin kappalein Kauko Heiskasen ruokinnalla Novikassa, hienossa metsässä Kaltimonjärven Kylmärinteellä, saman järven Järvenpäässä sijaitsevalla lintulaudalla (kuvien hömötiainen ja sinitiainen on valokuvattu siellä) sekä vielä kirkonkylän Rantalan ruokinnalla, jossa oli myös kolme mustarastasta ja räkättirastas puihin jääneitä omenoita syömässä. Oikeaa lintutalven juhlaa maaseudulla.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tikkaläski asennettiin tuttuun paikkaan Kylmärinteelle. Kun Metsähallitus lopetti valkoselkätikkojen talviruokinnan rahoituksen muutama talvi sitten, ei Pohjois-Karjalassa nostettu käsiä pystyyn, vaan varoja tarkoitukseen on hankittu ja saatu lahjoituksin.

Nytkin kasassa on tuohta sen verran, että ihraa riittää Nurmen mukaan tikoille koko talveksi. Ruokintapaikkoja on kymmeniä joka puolella maakuntaa Ilomantsia ja ylintä Pohjois-Karjalaa lukuun ottamatta. Asiaan omistautunut työryhmä ansaitsee aplodit, ja kuka hyvänsä meistä voi edesauttaa sen tärkeän työn jatkumista.

Viime talvena maakunnassa laskettiin maaseututaajamien talvilinnut. Nyt, kuten kaksi talvea sitten, vuorossa on jälleen Matti Koivulan organisoima taajamalintulaskenta Joensuun kantakaupungissa ja sen välittömässä läheisyydessä.

Joen kaupunki on pilkottu yli 70 laskentaruutuun, joista kunkin takseeraamiseen menee yhdeltä ihmiseltä muutama tunti. Laskenta-aika on 25.12. – 20.2., ja toivon mukaan jokaiselle ruudulle löydetään laskija. Lisätietoja projektista löytyy Pohjois-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen (PKLTY ry) verkkosivuilta.

Ei siis kannata häiriintyä, jos jo heti joulupäivänä kotikatua pitkin lähestyy kiikarein ja kenties kameroin varustautunut outo tyyppi. Mitä luultavimmin hän on vain lintujen laskija, joka mielellään kuulee myös asukkaiden kertomuksia siitä, millaisia lintuja pihalla ja lintulaudalla on tänä talvena näkynyt. Tervetuloa juttelemaan!

Sekä valkoselkätikkojen talviruokinnasta että Joensuun taajamalintulaskennasta lisää tarinaa sanomalehti Karjalaisessa joulun tietämissä. Kuinkahan monta valkoselkää saadaan laskettua Joensuussa? Entä hömötiaista?

Ja kuinkahan paljon niitä nähdään vuoden päästä, kun lintuja lasketaan toivon mukaan jälleen Pankakoskella, Louhiojalla ja muissa maakunnan maaseututaajamissa?

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa