Tiistai, 21.1.2020 
Oona, Netta, Aune
Tykkimiehen linnut

Mustarastas lauloi tänään valkean joulun kunniaksi

  • Hannu Kauhanen


Edelleen näin jouluaaton alla luonnosta on kuulunut kovin keväisiä ääniä. Eilen perjantaina käpytikka innostui taas kerran rummuttelemaan, ja talitiainen päästeli "ti-tyy"-tä.

Tänään lauantaina 23.12. sinitiainen lauloi pari livertelevää säettään. Sitten rappusilla seisoessa huomio kiinnittyi läheltä kuuluvaan hiljaiseen – ja voi, niin korvia hivelevän kauniiseen – luritteluun. Kun laulua kuunteli riittävästi, tajusi, että kyseessä on mustarastas normaalia hieman rauhallisemmassa tahdissa.

Ja laulava, keltanokkainen mustarastaskoiras löytyikin kuvattavaksi autotallin luiskan vieressä kasvavan jonkin sortin männyn oksalta. Näitä mustarastaitahan on ollut tällä pihalla tänä alkutalvena ainakin kolme eri yksilöä, joskus yhtä aikaakin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Myöhemmin päivällä toinen mustarastas ilmestyi syömään lintulaudalta hangelle pudonneita auringonkukansiemeniä. Nyt oli kyseessä hieman rusehtavia sävyjä höyhenpuvussaan pitävä naaras.

Ennen iltapäivällä alkanutta sakeaa lumipyryä ruokinnalla ja muutoin puutarhassa kävi useita punatulkkuja, tuttu iso keltasirkkuparvi, joitakin urpiaisia (ehkä tundraurpiaisiakin, ei tullut nyt tarkasti katsottua...), viherpeippoja, talitiaisia, sinitiaisia, pikkuvarpusia, kaksi varpusta, kaksi närheä, yksi harakka ja yksi kesykyyhky.

Lumipyry varmisti valkean joulun näihin nyt jo nietoksellisiin maisemiin. Aatto alkaa kohtuullisen rankoilta näyttävillä lumitöillä. Lintulaudalle tulee huomenna jälleen taatusti porukkaa, näillä lumimäärillä kun ei sapuskaa muualta taida löytyä.

Hyvää joulua tai vielä tässä vaiheessa sittenkin sen odotusta!

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa