Lauantai, 17.8.2019 
Verneri
Tykkimiehen linnut

Kirjosiepon, leppälinnun ja muiden lintujen poikaset hyönteisjahdissa

  • Hannu Kauhanen

Viime päivinä on ollut iso ilo seurata kotipuutarhan kuhisevaa elämää. Päiväperhosia on ollut liikkeellä vähän – tosin perjantaina soihtunauhukselle laskeutui loppukesän ensimmäinen neitoperhonen – mutta hyönteisiä on lennossa muuten runsaasti.

Niiden ansiosta myös pikkulinnut ja etenkin niiden lentopoikaset ovat viihtyneet puutarhassa mainiosti. Vähän väliä saa katsella, kun kirjosiepon (kuvassa) ja leppälinnun poikaset napsivat hyönteisiä taitavasti lennosta tai maanpinnalta. Samalla asialla ovat myös punarinnat, peipot, pikkuvarpuset, talitiaiset ja sinitiaiset. Silloin tällöin kuulee hernekertun taksuttelua. Tänään sunnuntaiaamuna taivaalta kuului muuttavien keltavästäräkkien ääniä.

Toki rastaatkin viihtyvät pihamaalla. Oman tarpeen punaherukat ehti onneksi kerätä pakastimeen menneellä viikolla, ja nyt puskien jäljelle jääneet marjat ovat tarjolla räkättirastaille. Myös punakylkirastaita näkee.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kirjosieppoa ei mainita suomalaista lintukansanperinnettä esittelevässä Antero Järvisen kirjassa Linnut liitävi sanoja, mutta selvästikin kansalle läheisemmälle leppälinnulle Järvinen on antanut palstatilaa aukeaman verran.

Suomalaisen kansanuskomuksen mukaan leppälintu laulaessaan kysyy: "Onko piialla vilu?"  Ja toden totta, lajin laulusäkeen voisi pukea sanoiksi juuri noin. Kalevalassakin leppälintu mainitaan punalinnun nimellä.

Järvisen mukaan Ruotsissa leppälintua on pidetty pyhänä lintuna, ja se on ennustanut vuodenaikoihin liittyviä asioita. Suomessa taas leppälinnun valittavassa laulussa on kuultu kuolleen sanoma tai sen on katsottu tietävän sadetta. Muun muassa Satakunnassa "kaikki tuntevat tämän linnun ja kammoten näkevät sen kotinsa lähellä".

Erikoisesti käyttäytyvät leppälintu merkitsi muinoin karjan punatautia. Uudellamaalla sanottiin, että se talo, johon leppälintu teki pesänsä, syttyi palamaan. Näitä uskomuksia luultavasti sävytti vereen tai tuleen vivahtava väritys. Nimensähän leppälintu on saanut alati väpäjävän ruosteen- tai lepänpunaisen pyrstönsä mukaan.

Järvinen kirjoittaa, kuinka pihapiirin puunlatvassa leppälintu punoo iltasatua ja ylistää auringonlaskua, ja on ensimmäisenä sen nousua vastaanottamassa.

Nyt elokuussa aikuisetkaan leppälinnut eivät enää laula. Kohtapuoleen ne ja jälkeläisensä katoavat pihasta huomaamatta ja lähtevät pitkälle muuttomatkalle Afrikkaan.

Palaavat sitten ensi toukokuussa taas iltasatuja punomaan.