Sunnuntai, 20.9.2020 
Varpu, Vaula
Tykkimiehen linnut

Punarinta saapui yllättäen ruokinnalle

  • Hannu Kauhanen

Tänään sunnuntaina 10. marraskuuta pihan linturuokinnoilla oli taas vaihteeksi säpinää.

Välillä on ollut niin hiljaisia päiviä, ettei automaattiin ole tarvinnut lisätä lainkaan auringonkukansiemeniä. Avoruokinta, jossa on myös kauraa, on ollut suositumpi. Toisinaan taas automaatti ammottaa aamuisin tyhjyyttään niin, että sinne saa laittaa siemeniä kaksikin kauhallista.

Punatulkkuja on ollut ilahduttavasti koko alkutalven toistakymmentä yksilöä. Pikkuvarpusia on vähintään 20. Tali- ja sinitiaiset ovat tietysti vakiokamaa. Käpytikka on näkynyt talipötköllä vasta kahdesti.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Lajeja ruokinnoilla on vieraillut tänä syksynä jo 19, punarinta siis tuorein tulokas. Viime maanantaina 4. marraskuuta automaatilla piipahti kaksi tikliä, mikä oli myös mukava yllätys.

Tänään sitten maasta löytyi kuvan pirteä punarinta, joka vieraili ruokinnoilla sekä Ahman- että Otsonkadun puolella varmaan parin tunnin ajan vaihtaen tuon tuosta paikkaa.

Toisinaan punarinta tai pari voi jäädä maakuntaan jopa koko talveksi. Saa sitten nähdä, kuinka tämän linnun kanssa käy. Lähipäiviksi on luvattu lauhaa säätä, ja jos linnulla on muuttoviettiä jäljellä, voihan se tuosta vielä etelämmäksi lentää.

Katsellaan.

Tilaa Digi-Karjalainen kahdeksi viikoksi maksutta