Torstai, 13.8.2020 
Jesse, Okko
Tykkimiehen linnut

Laulujoutsenet toivat jälleen kevään Pielisjokeen

  • Hannu Kauhanen

Lauantaina 22. maaliskuuta tuli käytyä Karsikossa Ahtolankadun laiturilla katsomassa onko siellä ihmisten, veden ja jään lisäksi muuta elämää.

Oli. Telkkäkoiras uiskenteli yksinään kaupungin puolella, ja kaukana Iiksenjoensuun alapuolella olivat nuo kuvan laulujoutsenet.

Herttainen pari. Ihmisiä ei juuti näkynyt, mutta eräs lenkillä ollut nainen tiesi kertoa, että edellispäivänä oli ollut porukkaa enemmänkin, ja joessa peräti parikymmentä joutsenta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Laulujoutsenet ovat varhaisimpia muuttolintujamme, ja tuntuu, että ne tulevat joka kevät aina vain aikaisemmin.

Lintujen muutto on päässyt yöpakkasista huolimatta vauhtiin. Telkkien ja joutsenten lisäksi maakunnassa on nähty jo myös lokkeja, töyhtöhyyppiä, pulmusia, kiuruja, kottaraisia ja ainakin yksi uuttukyyhkykin. Ja varmasti muutakin.

Kevätpäiväntasaus oli ja meni perjantaina. Ensi viikonloppuna siirrellään taas kelloja (huokaus…).

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi