Keskiviikko, 14.11.2018 
Iiris

Mäntykiitäjät löysivät tehovalolle ja feromonille

mntykiituri1


Lauantaina, kun Otsolan puutarhan valo- ja syöttirysä tyhjennettiin, löytyi valorysän suppilon sisäpinnalta mäntykiitäjä. Se siirrettiin kuvattavaksi omenapuun rungolle, ja kuva on tuossa keskimmäisenä.

Perhonen verrytteli eli värisytti siipiään, joten kohta se lähtisi lentoon. Ja niin kävikin, aivan hetkessä iso yöperhonen oli kadonnut omenalta taivaan tuuliin.

Rysien lisäksi pihalla on perhoslakana, jossa on ollut 160 watin sekavalolamppu, joka vetää hyvin yöperhosia puoleensa. Lauantaina lamppu vaihdettiin vielä tehokkaampaan 250 watin järkäleeseen.

Sitten houkuttimena on vielä feromoneja. Aiemmin keväällä riikinkukkokehrääjän houkuttelu onnistui hyvin. Sitten fero vaihdettiin kiitäjäferomoniin. Se roikkuu pienessä pussukassa tuon 250 watin ja perhoslakanan vieressä.

Eilinen sunnuntai-iltamyöhä 27. toukokuuta oli varsin viileä, mutta puolenyön aikoihin olohuoneen ikkunasta ulos kurkkiessa silmät erottivat kaksi suurta, melko hitaasti lentävää perhosta. Kiitäjiä!

Heti ulos otsavalon ja kameran kanssa. Toinen kiitäjistä kieppui tovin feromonipussukan ympärillä, mutta toinen hävisi pian jonnekin. Ne olivat kumpikin mäntykiitäjiä.

Paikalle jäänyt kiitäjä lenteli edestakaisin valon ympärillä ja välillä melkein laskeutui lakanalle. Kuvaaminen onnistui jollakin tavalla, kuten ehkä näkyy.

Tänä vuonna kiitäjät ovat lähteneet aikaisin liikkeelle kiitos lämpimien säiden. Onhan Joensuussa tehty havainnot jo myös lehmuskiitäjästä ja ruusuruohokiitäjästäkin.

Omalla pihalla on tullut havaituksi kuusi eri kiitäjälajia kolmen viime vuoden aikana: mäntykiitäjä, pikkukiitäjä, horsmakiitäjä, syreenikiitäjä, lehmuskiitäjä ja ruusuruohokiitäjä. Noista kaksi eli lehmus- ja syreenikiitäjä on tosin itse toukista kasvatettuja.

Mitähän tulee seuraavaksi? Suomessa tavatuista lajeista puuttuu enää 11, ehkä ne sieltä vähitellen, ainakin osa.