Keskiviikko, 26.9.2018 
Kuisma

Mandariinisorsan bongaus, toinen yritys – nuijauslinja jatkuu

sonkajablogi


Tuli jo aiemmin kerrottua Ilomantsin Sonkajanrannanjärvelle suuntautuneesta bongausretkestä, jonka kohteena oli sieltä löytynyt mandariinisorsakoiras, lintuja oli mahdollisesti kaksikin ja siis samaa sukupuolta.

Eipähän sitä silloin iltapuhteella nähty. Kuitenkin sorsat on nähty sen jälkeen ainakin pari kertaa. Niinpä sitten lähdettiin tänään torstaiaamuna 28. kesäkuuta yrittämään uudestaan, tällä kertaa Vesa Jouhkin kanssa.

Tiedettiin, että tilanne on hankala. Sulkivat sorsat eivät paljon itseään kesähelteillä esittele. Mutta kun kerran muutkin olivat linnut nähneet, miksei sitten me.

Katsottiin ensin sillalta, sitten kodallta, uudestaan sillalta ja vielä kerran kodalta. Lintuja oli näkyvissä vähänlaisesti: nuolihaukka saalisteli lennossa sudenkorentoja (yläkuvassa niistä varmaankin yksi, mikä lie lajiaan?) ja/tai paarmoja, joita oli muuten aivan ärsyttävän runsaasti.

Kalatiira syöksyili veteen pikkukalojen perään, harmaalokki (toinen kuva) suoritti ylilennon. Naurulokkeja (kolmas kuva) oli vähänlaisesti, samoin pikkulokkeja.

Pajusirkku jaksoi yhä laulaa, käki kukkui kaukana metsässä. Tukkasotkanaaraalla oli kolme poikasta, telkällä neljä.

Tiellä lenteli useita pihlajaperhosia, joista yksikään ei asettunut aloilleen kuvattavaksi saati, että ne olisivat kerääntyneet hiekkapinnalle isoksi parveksi, kuten joskus tapahtuu.

Ei jaksettu viipyä paikalla kahtakaan tuntia, mäelle ei lähdetty kapuamaan ollenkaan johtuen juuri paarmoista. Olkoot, kyllä mandariinisorsan vielä joskus näkee Pohjois-Karjalasakin.

Sonkajanrannanjärvi on kyllä hankala paikka mennä löytämään jokin tietty lintu. Alue on iso ja sokkeloinen vesi soiden ympäröimää.

Mutta paikka on hieno ja aina käymisen väärtti. Kyllä kesäinen aamupäivä kuluu mukavasti näinkin.

Otsikon nuijaus-sana on muuten bongarien slangia. Nuijaaminen tarkoittaa sitä, että lintua ei vain yksinkertaisesti nähdä yrittämisestä huolimatta. Myös Enon kuningaskalastajaa piti yrittää bongata kahtena eri päivänä, tuloksena tietysti nuijaus kumpanakin.

Päivitys 29.6. klo 19.22. Suomen ötökät -ryhmässä Juha Rahkonen tunnisti yläkuvan korennon ruskohukankorennoksi. Kiitos!