Keskiviikko, 19.9.2018 
Reija

Muurahaissinisiiven kauneutta ja ihmeellistä elämää on varjeltava

muurahaissinisiipi2


Torstaina 12. heinäkuuta oli sitten viimein aika lähteä Liperin Kuorinkaan etsimään muurahaissinisiipeä, tuota äärimmäisen uhanalaista ja kaunista päiväperhosta, jota ei mainitun paikan lisäksi tavata Suomessa enää missään muualla kuin Taipalsaaressa.

Olikohan se kolme vuotta sitten, kun edellisen kerran tuli paikalla käytyä. Silloin nähtiin yksi muurahaissiipi, ja niin nähtiin nytkin.

Päivä oli helteinen, aurinkoinen ja tyyni. Viereisellä isolla uimarannalla oli paljon väkeä ja autoja, valtatien liikenteen melu ärsytti.

Perhosia lenteli jonkin verran, hopeatäpliä (joukossa ainakin kaksi keisarinviittaa), pieniä sinisiipilajeja ja jotain muutakin. Ei nyt ihan mahdottomasti, mutta kuitenkin.

Hyvä löytö oi myös kultasurviaiskoi, vaarantunut laji sekin. Mutta kookasta ja komeaa muurahaissinisiipeä ei vain tuntunut eteen sattuvan.

Tarvottiin reilusti yli kaksi tuntia, ja hiki virtasi. Kuoringan selällä lipui hidasta vauhtia noin 40 pesimättömän kuikan parvi.

Sitten onnisti. Katse tavoitti kookkaan sinisiiven, joka lenteli kovaa vauhtia edestakaisin. Sen verran ennätti jo lennossa nähdä, että siivet olivat sopivasti tumman ja vaalean kirjavoimat, siis aivan varma muurahaissinisiipi.

Perhonen ei tahtonut asettua ollenkaan aloilleen, kunnes sitten istahti muutamaksi sekunniksi kangasajuruohon kukalle, mutta ei viihtynyt siinäkään. Hetken kuluttua uusi pysähdys toiseen kukintoon, ja sama ralli jatkui.

Vähitellen sinisiipi alkoi pysähdellä kukilla pitempään ja jonkinlaisia kuvia ehti saamaan. Siihen asti, kunnes laukaisin ei enää toiminutkaan, ja kamera ilmoitti, että muistikortti on täynnä.

No niin. Piti aamulla tyhjentää koneelle, mutta jäipä tekemättä.

Retki oli kuitenkin onnistunut. Ei voi kuin toivoa, että muurahaissinisiiven kannan hupeneminen saadaan käännettyä toiseen suuntaan, mutta siinä ei toivominen paljon auta. Pitäisi tehdä jotakin, ja tietysti pallo on vielä toistaiseksi altionhallinnolla, jonka ympäristönsuojelupuoli on tahallaan viime vuosina surkastutettu.

Tällaisia elinympäristöjä pitää vaalia ja hoitaa, jotta muurahaissinisiivet ja sen kanssa yhteistyötä tekevät kiekkosarviviholaiset sekä kangasajuruohot voivat jatkaa yhteiseloaan. Ja se on tehtävä nyt.

Kiekkosarviviholaisethan kantavat muurahaissinisiiven toukkia pesiinsä ja käyvät hivelemässä niitä tuntosarvillaan. Samalla perhosen toukat syövät ravinnokseen viholaisten toukkia ja kasvavat.

Keväällä koteloista kuoriutuu uusia aikuisia muurahaissinisiipiä, jotka kömpivät maan alta ulos ja aikansa levättyään lähtevät lentoon. Ja näin luonnon kiertokulku jatkuu.

On se niin suloista, että suojelusta tinkiminen olisi anteeksiantamatonta.