Keskiviikko, 21.11.2018 
Hilma

Ohdakeperhoset huipentavat päiväperhosten upean kesän

ohdakeblogi


Päiväperhosten lento on jatkunut voimakkaana aivan viime aikoihin asti, ja näyttäisi edelleenkin jatkuvan. Liikenteessä on ollut erityisen paljon amiraaleja, mutta myös neitoperhosia, sitruunaperhosia, nokkosperhosia ja suruvaippoja. Karttaperhosiakin on näkynyt mukavasti, kuten taannoisessa blogissa tuli todettua.

Keisarinviittojen ja muiden hopeatäplien sekä ehkä myös loistokultasiipien paras aika alkaa vähitellen olla hiipumassa näillä leveysasteilla.

Ohdakeperhonen osui omalle kohdalle viime perjantaina 3. elokuuta Enon Kuusjärvellä pois hakatun, entisen hienon vanhan metsän raiskiolla lähellä Kunnanvaaraa. Muiden perhosten tavoin tämä yksilö oli mieltynyt pietaryrttiin. joka on erinomainen perhosten suosima luonnonkasvi. Sitäkin on tullut siirrettyä kaupunkipihaan, ja menestys on ollut taattu.

Ohdakeperhonen on värikäs ja kaunis, kuten suurin osa muistakin perhosista. Se on vaelluslaji, joita ilmaantuu tänne asti hyvien ilmavirtojen myötä etelämmästä. Nyt lennossa näkyvät ohdakeperhoset ovat joko vaeltaneet tänne aivan äsken tai sitten ne ovatkin näille seuduille jo alkukesällä lentäneiden jälkeläisiä. Tällaisena pitkään lämpimänä jatkuneena kesänä tuo jälkimmäinen vaihtoehto on ihan mahdollinen.

Ohdakeperhonen saattaa lentää todella pitkiä matkoja. Lajia on tavattu Huippuvuorilla ja Islannissa, jossa ei ole pysyviä päiväperhoskantoja.

Tänään tiistaina 7. elokuuta Otsolan syötin ympärillä lenteli muutamia amiraaleja ja yksi suruvaippa. Tuli myös viestiä Liperin suunnasta, että siellä on pienellä alalla ollut äskettäin lennossa yhtä aikaa jopa satoja amiraaleja.

Amiraaleja saattaa hyvällä onnella nähdä täällä myös syysmuutolla. Muistuu mieleen eräs Pielisen saareen veneellä vuosia sitten elokuussa tehty linturetki. Kaunis ja aurinkoinen sää piti lintumaailman vaisuna, mutta sitäkin ihmeellisempää oli seurata kymmenien ja taas kymmenien amiraalien lentoa korkealla yli mahtavan järven suuntana etelä. Täällä koteloistaan kuoriutuneet amiraalit eivät jää talvehtimaan, vaan ainakin yrittävät muuttaa talveksi pois.

Aika uskomatonta touhua tuokin.