By Hannu Kauhanen on 26.08.2018
Category: Tykkimiehen linnut

Palokärki teki hakkelusta korkean kelon latvasta


Syksy etenee edelleen varsin verkkaisesti, mutta vääjäämättömästi. Tänään sunnuntaina 26. elokuuta Ruohosuon pakettipellolla lenteli ja ruokaili ainakin 300 muuttomatkalle valmistautuvaa peippoa.

Taivaalta kuuluu silloin tällöin metsäkirvisen sirahdus, nekin ovat lähdössä pois. Pajulintu ihme kyllä lauloi mökin edustalla aamutuimaan vielä yhden säkeen. Hömötiaisten kutsuääntä on aina mieltä ylentävä kuulla. Pesinnät lienevät onnistuneet.

Aamulla siikaverkkoja kokiessa ilmestyi ilahduttavasti selkälokki uimaan lähelle soutuvenettä, varmaan hoksasi missä puuhissa oltiin. Kalaa ei kyllä vedestä noussut, ei ainakaan vielä. Selkälokki, tuo suomalaisista suomalaisimmaksi mainittu lintu, on kovasti vähentynyt.

Päivemmällä rannasta kuului loisketta, jonka epäili kuuluvan isokoskelopoikueelle. Koskeloita nimittäin oli uinut aamulla rantavedessä kahdeksan yksilöä, mutta yllätys oli suuri, kun rannasta lähtikin tällä kertaa lentoon kaksi komeaa kurkea.

Pari päivää sitten Vanhan-Kaltimontietä pitkin ajaessa katse tavoitti hakkuuaukolle tavanomaisesti jätetyn yksinäisen kelon latvassa mustan möykyn. Taitaa olla palokärki.

Ja sehän se oli. Kelo oli ainakin 20 metriä korkea, ja palokärki punapäälakinen koiras. Järeällä nokallaan se silppusi kelon latvaa toukkia etsien. Teki sitä aikansa, kunnes lennähti piiloon metsään.

Palokärkiä näkee ja etenkin kuulee varsinkin syksyisin ja keväisin, mutta hyvin harvoin talvella tai kesällä. Laji on yleinen, mutta kuitenkin vähälukuinen: palokärkiä ja niiden reviirejä on harvassa.

Iso ja komea on tuo musta tikka. Tosiaan ihmeen hiljaa se osaa nuo kaksi vuodenaikaa olla, mutta juuri nyt on palokärkien ja vähän muidenkin tikkojen tietynlainen sesonkiaika. Toinen sellainen tietysti seuraa sitten maalis-huhtikuussa.