Maanantai, 24.9.2018 
Alvar, Auno

Peukaloinen rätisi ja esitteli itseään, pikkusieppokin näkyi

peukaloisbloi


Loppukesän lintumaailman hiljaisuus alkaa vähitellen vaihtua vilkkaammaksi syksyn aluksi, minkä näkee ja varsinkin kuulee nyt aamuisin.

Mökkiniemessä oli tänään torstaiaamuna 16. elokuuta äänessä varmaan parikymmentä peippoa ja jokunen järripeippo. Taivaalta kuului rautiaisen hihitys. Punarinta tiksutteli, närhi rääkyi. Kaksi nuolihaukkaa päivystää äänekkäästi yhä tuossa lähellä.

Ruohosuon pakettipellolle peippoja oli kerääntynyt ainakin sata. Haarapääskyt näyttävät kadonneen, ja peipotkin valmistautuvat syysmuuttomatkalle. Sää on kyllä yhä kesäisen valoisa ja lämmin.

Peukaloinen rätisi vadelmapuskien takana ja ilmestyi näkyviin kuusen oksalle. Ihme kyllä tämä kuvassa oleva yksilö, joka on puvusta päätellen nuori eli tänä kesänä syntynyt, ei ollut lainkaan arka, vaan viihtyi näkösällä hyvän tovin.

Peukaloinen on lintumaailman sympaattisimpia olentoja. Pikkuisella on alituiseen pyrstö pystyssä, ja kokoonsa nähden peukaloisen äänet, myös laulu, ovat kuuluvia.

Peukaloinen viihtyy tiheässä aluskasvillisuudessa, risukoissa ja pensaikossa, joissa se osaa piileskellä ja napata nokkaansa hyönteisravintoa.

Peukaloiset saapuvat Suomeen varhain hiuhtikuussa ja saattavat viipyä täällä marraskuulle. Joskus tavataan talvehtimaan jääneitä yksilöitä, kuten tapahtui viime talvena Liperissä.

Kaltimonjärvelle tiistaina saapuessa mökkitien risteyksessä olevassa matalassa tolpassa seisoskeli pieni punakurkkuinen lintu. Se vaikutti ensin punarinnalta, mutta ehkä ei sittenkään… lintu lennähti tien yli pusikkoon sopivasti auton keulan edestä, jolloin valkoiset pyrstön reunasulat näkyivät hyvin.

Siis pikkusieppo, tuo harvinainen vanhojen metsien pesimälaji. Sopivaa metsää sille onkin tuossa aivan vieressä.

Syksyn merkit luonnossa alkavat olla aika selvät. Vähitellen laji toisensa jälkeen häviää huomaamatta, näin kiertokulku jatkuu.