Sunnuntai, 18.11.2018 
Tenho

Tilhiparvi tuli viimein tyhjentämään omenapuut, lumikko seikkaili aurinkoisella hangella

tilhiblogi1


Eipä olisi tänään maanantaiaamuna 19. maaliskuuta aamuvarhaisella herätessä osannut arvata, minkälaisen luontonäytöksen Otsolan puutarha tällä kertaa järjestää.

Talitiaiset ja muutkin pikkulinnut olivat lauhan ja pilvien väistyttyä myös aurinkoisen aamupäivän ja päivän ajan innokkaalla laulutuulella. Ruokasalin ikkunan läpi sai katsella, kun talitiaiset, pikkuvarpuset ja viherpeipot etsivät ravintoa naapurin ison kuusen havujen seasta. Ehkä jotain hyönteisiä?

Varhain aamulla oli oman pihan puolelle lennähtänyt jostain ainakin kymmenen tilheä. Viimeinkin! Koko talven oli odottanut, että puihin jääneiden omenien kimppuun kävisivät muutkin linnut kuin sinitiaiset ja mustarastaat, ja nyt niin tapahtui.

Tilhet ruokailivat omenoilla kaikkiaan muutaman tunnin ajan käyden välillä muualla. Myös kadun puolen koristeomenat näyttivät niille kelpaavan samoin kuin talitiaisille. Kun ruokinnalla on ollut viime aikoina melkoisen hiljaista, niin nyt sitä kaivattua säpinää tuli kertarysäyksenä.

Paljastui, että tilhiä olikin reilut parikymmentä yksilöä, eli melko iso parvi näin lopputalvesta. Tilhien määrä on talven mittaan tuntuvasti taantunut, kun linnut ovat lentäneet vielä syömättömien pihlajanmarjojen perään ties minne asti. Mutta onneksi on noita omenoita.

Vanha mustarastaskoiras kävi sekin näyttäytymässä. Keltasirkkuja ei ole jäljellä kovin paljon, mutta kyllä kauranjyvät niille tänäänkin kelpasivat.

Sitten iltapäivällä tuossa vähän ennen kello kolmea katse erotti lumihangella omenapuiden alla valkoista liikettä. Lumikko! Pienpeto vilahti ja katosi, mutta tuli pian uudestaan näkyviin nousten hauskasti hetkeksi takajalkojensa varaan päätään kurkotellen.

Lumikko juoksi taas jonnekin piiloon, katosi hangella olevan käytävän suojaan, mutta pian ilmestyi näkyviin aivan toisessa suunnassa. Se oli katselijoistaan vain muutaman metrin päässä, mutta harmi kyllä kamera oli jäänyt tilhikuvausten jäljiltä olohuoneen sohvalle. Pitäisi olla aina mukana.

Lumikko ilmestyi näkyviin vielä muutaman kerran kadoten joka kerta yhtä äkkiä kuin oli ilmestynytkin. Olipa se söpö ilmestys, oikein suloinen, vaikka peto onkin. Ja niin pieni vielä.

Viime vuoden loppupuolellahan lumikko näkyi pihalla edellisen kerran (tämä blogi 27.11. 2017), joten kohtaaminen uudelleen oli oikein mieluisa. Saattoi hyvin olla sama yksilö kummallakin kertaa. Tai sitten niitä on enemmänkin, mikä olisi tietysti aina parempi.

Hieman taas nousi toivonvire kevään tulosta.