Keskiviikko, 21.11.2018 
Hilma

Lumikon vuoro oli yllättää tänään puutarhassa

lumikkoblogi

Viimeisetkin kolme köynnöskuusamaa saivat tänään maanantaina 27. marraskuuta pakkassuojat päälleen talven mahdollisten tulipalopakkasten varalta.

Jatka lukemista

Joulumyyjäisissä ja Louhiteatterissa – mahtui sinne lintujakin sekaan

eno1


Lauantain 25. marraskuuta ohjelma poikkesi hieman tavanomaisesta. Luonnon tarkkailu jäi vähemmälle, kun piti tai pikemminkin sai matkustaa junalla Enoon.

Jatka lukemista

Mustapääkertulla olikin oranssi päälaki

blogimustapaakerttu


Aurinko paistoi kauniisti torstaina aamupäivällä 23. marraskuuta, kun reitti kulki työterveyshuollon influenssarokotuksen jälkeen Botania-mutkan kautta kohti Noljakkaa.

Jatka lukemista

Lähteillä metsän monimuotoisuus on suurimmillaan

lhdeblogi


Tiistaiaamuna 21. marraskuuta maa oli ensimmäistä kertaa pariin viikkoon taas valkoinen. Lunta tuli sitten taivaalta alas pitkin päivää, mutta se ei estänyt lähtemästä kameran ja ely-keskuksen biologin Arvo Ohtosen kanssa parille läheiselle lähteelle. Toinen niistä sijaitsee Jaamankankaalla, toinen Noljakassa.

Jatka lukemista

Tilhiä tullut paljon pohjoisesta, myös tunturikiuru muutti yllättäen pihan yli

tilhiblogi

Pihlajanmarjoja tuntuu riittävän kaikkialla, ja tilhiparvia näkee tuon tuosta liikkui sitten missä päin vain.

Parvet ovet olleet suurimmaksi osaksi melko pieniä, muutamien tai useiden kymmenien tilhien potteja. Jonkin verran on kuitenkin nähty 300 – 400 linnunkin parvia.

Jatka lukemista

Aurinko sai puutarhan värit vielä kerran esiin

aurinkoblogi


Lauantaina 18. päivänä marraskuuta tuntui kuin puutarha olisi muuttunut pitkästä aikaa luontoparatiisiksi. Syy oli helppo havaita: aurinko paistoi pitkästä aikaa ja toi vielä ainakin kerran esiin loppusyksyn hohtavia värejä. Synkeitä kelejä tässä on piisannutkin.

Jatka lukemista

Sinirinta toi iloa lumipyryiseen ja vähävaloiseen marraskuun päivään

sinirintablogi


Oh-hoh, oli ensimmäinen reaktio, kun Bongariliiton Lintutiedotukseen napsahti torstaina aamupäivällä 16. marraskuuta ilmoitus Joensuun Noljakassa aamupäivällä nähdystä sinirinnasta. Löytäjä oli kukapa muukaan kuin Harri Kontkanen, joka ilmoitti linnusta Tiira-lintuhavaintopalveluun, josta sen Bongariliiton jäsen Pekka Alho välitti Lintutiedotukseen koko Suomen bongareiden iloksi.

Jatka lukemista

Viking Line tuo joulubuffetiinsa raikkaita Pohjolan makuja

IMG_2252

Kevyesti savustettua silliä, riistapataa sienillä, fermentoituja kasviksia ja mantelikeksejä lakkahillolla. Niitä ja montaa muuta sorttia on tarjolla tänä vuonna Viking Linen joulubuffetissa. Marraskuun puolivälissä laivoille tuleva menu on laivayhtiön keittiömestareiden ja Ruotsin kokkimaajoukkueen yhdessä suunnittelema. Klassisten jouluruokien rinnalle on tuotu kalaa ja kasviksia virkistävällä raikkaudella ryyditettynä.

Jatka lukemista

Mustarastas lauloi ja söi pihlajanmarjoja

mustarastasblogi


Sunnuntaina 12. marraskuuta käytiin kaverin kanssa hakemassa auringonkukansiemeniä Risto Juvasteelta Onttolasta, ne kun olivat viimeinkin saapuneet viikonlopuksi tavarantoimittajalta ahkeran linnunruokavälittäjä Juvasteen pihaan.

Jatka lukemista

Rokumentti alkaa tänään – Pari vinkkiä mittavaan leffatarjontaan

tokasikajuttustill1photojppassimoukafilmi2017-2

Suomen suurin musiikkielokuvafestari ja pimeän marraskuun pelastus Rokumentti alkaa tänään maanantaina Joensuussa. Järjestyksessään jo kolmannentoista Rokumentin teemana on friikkiys.

Jatka lukemista