Perjantai, 18.1.2019 
Laura

Aroharmaalokki on helppo tunnistaa

Tiistaina tarjoutui pitkästä aikaa tilaisuus bongata aroharmaalokki niinkin läheltä kuin Kontiosuon jätekeskuksesta. Matti Koivula oli löytänyt 2kv-linnun eli viime kesänä syntyneen harvinaisuuden satojen muiden lokkien joukosta aamupäivällä, joten sinne siis. Edellisestä ja tähän asti ainoasta omasta havainnosta oli ehtinyt kulua useampi vuosi, silloinkin kohtaaminen tapahtui samalla kaatopaikalla, kiitos Turusen Vejun. Paikalle päästyä siellä onneksi tapitti jo kiteeläisharrastaja Kimmo Järvinen, jonka putkessa sopivannäköinen lokki jo olikin. Hyvältähän tuo näyttää, tuumattiin, mutta… Isojen lokkilajien eripukuisten ja -ikäisten yksilöiden määrittäminen on vaikeaa puuhaa, siis todella vaikeaa. Yksittäisiä tuntomerkkejä pitää havaita useita ennen kuin määrityksen voi tehdä. Aina parempi, jos linnusta saa useampi kuvaaja erilaisia valokuvia, joita sitten voidaan verrata keskenään. Nyt kävi, onneksi, niin. Kimmon putkeensa löytämä lintu näytti hyvältä ollakseen aroharmaalokki. Suippo, luisu otsa ja pitkänoloinen, lähes kokonaan musta nokka. Vaalea pää. Pitkät jalat. Tertiaalien väritys ok. Lennossa siivet alta vaaleat. Pyrstö hyvin valkoinen, tumma reunus melko kapea. Voisi ollakin sama, jonka Koivula oli löytänyt ja kuvannut. Kuvia räpsittiin nytkin, ja illalla niistä konsultoitiin. Paikan päällä oltiin jo päädytty, että 95-prosenttisesti kyseessä on sama yksilö, jonka Koivula oli kuvannut ja kuvansa sivuillaan iltapäivän mittaan julkaissut. Nykytekniikalla kuvia pääsi vertailemaan paikan päällä samaan aikaan, kun lintukin oli liki vieressä. Illalla tultiin tulokseen, että sataprosenttisesti kyseessä oli sama aroharmaalokkiyksilö. Hipheijaa! Mutta vaikeita nuo isot lokit oikeasti ovat. Onneksi nyt paikalla oli lokkiekspertti Koivula, jota ilman tuo lintu olisi jäänyt itseltä havaitsematta vuorenvarmasti. Kiitokset Matti, ja Kimmo samoin. Tapaus osoittaa sen, että tarkasti tutkimalla ainakin jotkut linnut voi määrittää yksilölleen. Se onkin esimerkiksi lokkien kohdalla usein täysin välttämätöntä. Toisaalta: on lokeissa muutakin kivaa, kuten kalalokkien kailottelu kesäiltana mökkijärvellä. Siinä ei tarvitse tertiaaleihin tai muihin höyheniin ja sulkiin paneutua. Nyt piti, ja hyvä niin.  

Suloisen pinkki kosto

Tämä toukokuu on ollut hurjan hieno: puutarhassa tapahtuu koko ajan niin paljon, että osa kukkivista perennoista meinaa jäädä huomaamatta. Joka päivä onkin kaikista kiireistä huolimatta kierrettävä koko piha, sillä monet suosikeistani ovat alkukesän kukkijoita, kuten suloinen kevätkaihonkukka (kuvagalleriassa). Eilen minua eivät ylläneet oman pihan kukkijat vaan portin pielessä töistä kotituessani odottanut kaunis amppeli ja lappu: "Tämä on kosto!" Kosto (kuvassa oleva petunia-amppeli) oli suloinen ja täysin odottamaton kiitos ystävältä, jonka juhlamekkoa olin lyhentänyt edellisenä iltana. Kun helma oli lyhennetty, oli jo myöhä ja ystäväni totesi, että kostan tämän jotenkin. Lipsahdus nauratti ja oli mukava, ettei hän loukkaantunut vitsailustani: vaikka suomi on hänelle uusi kieli, hän on oppinut puhumaan sitä nopeasti ja todella hyvin. Lähetin hänelle kiitosviestin, jonka lomassa motkotin, etteivät ystävänpalvelukset maksa mitään. On kuitenkin myönnettävä, että tulin kukasta ja yllätyksestä todella hyvälle mielelle! Kesäkukkien hankinta on tänä vuonna jäänyt jotenkin vaiheeseen, joten senkin puoleen kukalle oli hyvin tilaa. Orvokkiamppelit ostin vapuksi, äitienpäiväksi pari hortensiaa ja nyt viime viikolla kävin terassille pelargoniat - pitkästä aikaa perinteiset, romanttisen vaaleanpunaiset. Muita kukkia en ole hankkinut, ja osan olen saanut jo tapettuakin. Sain mummoltani keijumekon taimia pari viikkoa sitten, ja vein ne melkein heti ulos koko päiväksi. Tietenkin paahtava aurinko oli niille liikaa. Pari kaupan basilikaa siirsin isompaan ruukkuun, ja ne tapoin liialla kastelulla. Aina ei mene ihan oppikirjan mukaan, mutta joitakin onnistumisiakin on tullut: pari vuotta sitten istutetut tulppaanit kukkivat ensi kertaa komeasti tänä keväänä, viime kesänä maahan laitettu jouluruusu selviytyi ja ilahdutti kukillaan ja yrttilaatikon kasveista rakuuna ja mintut sinnittelivät talven yli. Nyt kukkia valkoisenaan on kirsikkapuu ja viime kesänä hankittu japaninruusukvitteni alkaa avata nuppujaan - puutarhaharrastajan kausi on vasta aluillaan.  

Kattohaikara lennätti lomille

Vaikka lomalla ollaankin, niin ehkä jokunen postaus tälläkin ajalla, vaikka liki-helle hellii ja hiki virtaa. Mukavat ovat säät olleet, ja varsinkin tuo itätuuli saa veden kielelle. Mitähän sieltä vielä tulee?

Helluntaisunnuntaina 19.5.  loma oikeastaan vasta käynnistyi. Oltiin puoliltapäivin Halikossa Samu-koiran kanssa pissalenkillä lähipellolla, kun kiikariin näytti osuvan hetkeksi kurki. Onneksi tuli vilkaistua toistamiseenkin: kas, sehän onkin kattohaikara!

Jatka lukemista

Lintukävelylle kannatti lähteä

Pohjois-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen ja Botanien ystävien yhteinen lintukävely järjestettiin nyt sunnuntaina tänä keväänä jo kolmannen kerran, aiemmat kävelyt pidettiin samoin sunnuntaiaamupäivinä viikko ja kaksi viikkoa sitten. Vetovuoro oli tällä kertaa tämän blogin kirjoittajalla. Liikkeelle lähdettiin rauhallisella kävelyvauhdilla Botanian edestä vähän yli kello 10. Mukana oli tällä kertaa kahdeksan osallistujaa. Sää oli loppujen lopuksi mitä mainioin: poutapilvinen, heikkotuulinen (mitä nyt Linnunniemen rannalla tuuli yritti hieman puseron alle tunkea) ja lämpöä vajaat kymmenen astetta. Pilvisellä säällä linnut näkyvät jotenkin paremmin kuin kirkkaassa auringonpaisteessa, eikä väreilykään häiritse. Parin tunnin kävelyyn vaikuttivat kaikki olleen tyytyväisiä. Monelle ilahduttavin laji oli puukiipijä, joka nähtiin kapuamassa puunrunkoa pitkin ylös, ja jonka laulua myös kuultiin. Pusikoihin oli ilmestynyt muutenkin mukavasti pikkulintuja, kuten muutamia pajulintuja, peippoja (niiden paritteluakin päästiin seuraamaan), kirjosieppo, pajusirkku, punakylkirastaita, mustarastaita ja räkättirastaita. Linnunlaulua kuultiin joka puolelta, ja joskus oli hankala erottaa konsertista juuri laji, joka olisi kiinnostanut eniten. Rannalla seistessä kiikareihin (kaikilla ei ollut edes niitä, mutta se ei tuntunut haittaavan) ja kaukoputkeen osui muun muassa jokunen kuikka, pikkulokkeja, kahdeksan meriharakkaa, 30 muuttavaa (metsä?)hanhea, silkkiuikku sekä yhdeksän sorsan parvi, jossa oli seitsemän jouhisorsaa ja kaksi haapanaa. Rummuttavaa pikkutikkaa päästiin katsomaan oikein läheltä. Sekin taisi olla useimmille uusi tuttavuus. Useat kymmenet sammakot olivat kokoontuneet kurnuttamaan ja kutupuuhiin kaislikkoon. Lintukävelyyn osallistumista voi suositella kenelle hyvänsä, kyllä sellainen näyteikkunoiden toljottamisen voittaa. Luonnossa kulkemisella on aina oma, rauhoittava vaikutuksensa. Äitienpäivänä 12.5. lintukävelyä ei järjestetä, mutta seuraava lähtee liikkeelle Botanian edustalta jälleen sunnuntaina 19. toukokuuta kello 10. Sinne vaan mukaan!

Sinitiainen katsoo peiliin nyt, toisin kuin Katainen, Sipilä, Soini tai Urpilainen

Hah. Vapun alla julkistettiin sopivasti tiedot puolueiden kannatuksesta, ja jo pitkään iltapäivälehdet ovat tehneet seuraavaa pääministeriä milloin Timo Soinista, milloin Juha Sipilästä. Nythän jälkimmäinen heistä on jo supersuosikki seuraavaksi pääministeriksi. Vaalit ovat kahden vuoden päästä. Miksi tässä hölistään tällaista nyt kaiken keskellä, kun selvästikin Euroopalla ja myös Suomella menee kovin huonosti? Onko Messias saapumassa kahden vuoden päästä, vai pitääkö hallitus hajottaa aiemmin? Espanjassa menee kuulemma vähintään yhtä huonosti kuin Suomella 20 vuotta sitten. SDP ja kokoomus ovat hädissään. Turhaan, olihan kepunkin kannatus jossain 13 prosentissa muistaakseni pari vuotta sitten. Ja nyt sitten ollaan suurin puolue. Olikohan kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen vai kuka, joka viimeiset gallup-tulokset kuultuaan loihe lausumaan: nyt pitää katsoa peiliin. Mutta koska tämä on lintublogi, tässä neuvo peiliin katsomisesta vaikkapa kokoomukselle ja demareille. Sinitiainen siinä katsoo itseään peilistä. Punatulkutkaan eivät tiedä kannatusasteista mitään. Odotellaan seuraavia jonninjoutavia gallup-kannatustuloksia, muuttuvat ne taas. Aivan varmasti. Vappu Joensuun torilla oli tänään mukaansa tempaava, säästä huolimatta. Vaalit ovat kahden vuoden kuluttua. Ei tuo sinitiainenkaan ole niin itseensä kiintynyt, kun nyt vaan auton sivupeilistä heijastuva kuva hellyttävän linnun sai sen itsestään kiinnostumaan. Ehkä tuokin omansa löytää. Peiliin katson, mutta " lajia" en vaihda. Niitä on nyt 348. Sinitiainen yksi niistä, punatulkku tietysti toinen. Eduskuntavaalehin paneudun vajaan kahden vuoden päästä. Jos sittenkään. Riippuu vähän sinitiaisista ja punatulkuista.

Kyllä punarinnat aina yhden ruskosotkan voittavat

No niin, tämän vuoden elissaldo kohosi tiistaina kolmeen (aiemmat olivat Utössä 3. tammikuuta nähdyt isohaarahaukka ja kettusirkku), kun viikon ainoana vapaapäivänä tarjoutui oiva mahdollisuus bongata Lappeenrannan Kaislasesta maanantaina löydetty ruskosotka. Päätös bongaamisesta syntyi heti, kun tieto linnun löytymisestä napsahti kesken työpäivän puhelimeen. Hmm... sinne huomenna, jos lintu on aamulla paikalla. Ja olihan se, muttei mitään tulenpalavaa kiirettä, vesilinnut liikkuvat ja muuttavat yleensä öisin, itse liikkeelle kohti Lappeenrantaa vasta puoli yhdentoista aikoihin. Perille saavuttua paikalla ei ollut muita bongareita. Ei muuta kuin selaamaan sulassa uivia ja jäänreunalla makaavia lintuja: telkkiä, haapanoita, isokoskeloita, sinisorsia, tukkasotkia, punasotkia... mutta missä ruskosotka? Ruovikko hieman peitti näkyvyyttä, eikä haettu lintu millään osunut kaukoputken näkökenttään. Se oli kuitenkin päivitysviestin mukaan nähty vielä kello 12.30. Olisiko se muka alle kahden tunnin aikana ottanut ritolat ja lentänyt tiehensä? Ei kai sentään? Ei. Lopulta kaunis ruskosotkakoiras ilmestyi näkyviin ja ui nätisti sulassa. Vau, onpa upea ja selkeävärinen ja -piirteinenkin sotka, peräpeili valkeana loistaen. Kyllä tuon tuntisi itsekin, jos joskus kohdalle osuisi. Mieluiten Pohjois-Karjalassa, jossa kyseistä lajia ei vielä ole tavattu. Kotiin palattua sauna lämpimäksi, ja iltasella pihalle kuuntelemaan punarintojen ja punakylkirastaiden todella upeaa konserttia. Upea oli ruskosotka, ja onnistunut bongaaminen nostaa aina mielialoja, mutta kyllä tämä on sittenkin luonnossa ja lintuharrastuksessa tärkeämpää: osata arvostaa tavallisten ja tuttujen lintujen sekä ilmiöiden läsnäoloa aivan kotirappusilla, ilman mitään kiirettä minnekään. Tuona tiistai-iltana punarinnat tuntuivat laulavan tavallistakin kauniimmin, oikein sydämensä kyllyydestä. Ja myönnetään, johtui se varmaan vähän ruskosotkastakin.

Surauta pullohuput kuohari-iltaan

Viiniharrastukseni muuttui tänä keväänä joukkotoiminnaksi, kun pienen työporukan kanssa päätettiin maistella viinejä kimpassa - ja vieläpä sokkona tuoksuja ja makuja pohtien. Sokkotestaus on paitsi mielenkiintoista myös avartavaa, kun viinin arviointiin eivät pääse vaikuttamaan etiketin ilme, juoman tuttuus, valmistaja tai mahdollinen tieto sen hinnasta. Ekologinen ja nopea ratkaisu oli siis ommella huput, ettei niitä tarvitse joka kerta taitella paperista tai hoitaa asiaa muutoin.

Ensin mietin pussimaisia huppuja, sellaisia, joissa on aukko vain pullonkaulassa ja siinäkin kuminauha, mutta sitten iski epäilys siitä, että pullosta kaataminen voi osoittautua ongelmalliseksi, jos kangas luistaa pulloa vasten. Näin ollen päädyin molemmista päistä aukiolevaan malliin.

Jatka lukemista

Pöllöjä on nyt todella paljon

Kylmä tuuli puhaltaa melko lujaa tätä kirjoittaessa lauantaina iltapäivällä jostain luoteen suunnasta. Hrrhh... aamupäivällä aurinko paistoi pihalle, jolla muuten ensimmäiset sinivuokot jo kukkivat, valheellisen lämpimästi. Nyt taivas on pilvessä, ja ensi yöksi on luvattu pakkasta. Näissä olosuhteissa viikon vilkkaana jatkunut kevätmuutto saa taatusti stopin, joten on hyvä aika luoda pieni katsaus kevään pöllötilanteeseen Pohjois-Karjalassa. Se on nimittäin aivan erinomainen. Soidintavia pöllöjä ja niiden reviirejä on maakunta pullollaan. Pöllöjä on kuultu paljon lähes kaikkialla maakunnassa, erityisesti sen keskiosissa (Polvijärvi, Kontiolahti, Eno, Kiihtelysvaara, Pyhäselkä, Tuupovaara), mutta myös Keski-Karjalan suunnassa, Outokummussa ja Lieksassa. Paljon vähemmän pöllöhavaintoja on saatu Ilomantsista, Juuasta, Nurmeksesta ja Valtimolta. Tämä voi johtua myyräkantojen heikommasta tilanteesta noilla seuduin, mutta ainakin osittain myös siitä, että lintuharrastajia ja sitä myöten havainnointia on siellä perinteisesti paljon vähemmän kuin esimerkiksi Joensuun seudulla. Pöllöretkillä on kuultu helmipöllöjä, viirupöllöjä, varpuspöllöjä, hiiripöllöjä, lapinpöllöjä, huuhkajia, lehtopöllöjä ja sarvipöllöjä. Yksi suopöllökin, joka sarvipöllön tavoin on muuttolintu, on maakunnassa ehditty nähdä Kesälahdella perjantaina. Havaintoja on kertynyt peräti yhdeksästä Suomessa pesivästä kymmenestä pöllölajista. Puuttuva laji on tunturipöllö, mutta eipä tuo tuntureiden salamyhkäinen valkoinen valtias Pohjois-Karjalassa koskaan pesikään. Soidintavien pöllöjen tai niiden reviirien määrää ei uskalla ryhtyä laskemaan, mutta eiköhän täällä vähintään useissa sadoissa liikuta. Tällaisia pöllövuosia on harvoin, korkeintaan noin joka seitsemäs tai kahdeksas vuosi. Pöllöjen huhuilu alkaa tämän kevään osalta vedellä viimeisiään. Soidintaminen merkitsee sitä, että pöllöt myös pesivät, mikä tietysti kertoo siitä, että myyriä ja muuta ravintoa on nyt tarjolla paljon. Kun pöllöjen määrä poikasten kuoriutumisen jälkeen vielä moninkertaistuu, seuraa kierron seuraava vaihe: kesän mittaan myyrät vähenevät rajusti, ja viimeistään syksyllä ne käytännössä loppuvat. Pöllöt ovat maamiesten ja puutarhureiden parhaita apureita, vaikkei sitä aina muisteta. Kun myyräkannat jossain vaiheessa alkavat toipua romahduksesta, piristyvät vähentyneet ja hiljaiseloa viettäneet pöllötkin. Ne alkavat jälleen parin, kolmen vuoden päästä pesiä, kun uutta saalistettavaa ilmaantuu. Seuraavaa pöllöjen huippuvuotta on kuitenkin odotettava pitempään. Jos veikata saa, sen aika on joskus vuonna 2020 tai 2021.

Carpe diem, nyt se on vauhdissa

Pieni väliraportti vaihteeksi taas täältä Salon seudulta ennen paluuta kotimaisemiin Pohjois-Karjalaan. Kuuleman mukaan kevätmuutto on jo päässyt vauhtiin sielläkin, ja täällä se suorastaan räjähti eilen aurinkoisena sunnuntaina ja myös tänään sateisena maanantaina, mutta ennen kaikkea niiden välisenä yönä. Rastasparvet ilmestyivät viime yön aikana pelloille. Eri paikoissa niitä oli vaihtelevia määriä muutamasta kymmenestä yksilöstä jopa 250:een. Lähes kaikki räkättirastaita toki, mutta joukossa myös punakylki- ja laulurastaita, ja onpa näillä seuduin kulorastaitakin havaittu. Päivän retkellä omiin kiikareihin osui myös muun muassa neljä metsävikloa, seitsemän taivaanvuohta, kolme kuovia ja yksi pikkutylli, joten kahlaajienkin muutto pääsi viikonvaihteen jälkeen viimein vauhtiin. Pieniä kurkiauroja näkyi tänään tuon tuostakin, osa parvista ruokaili pelloilla. Kanadan- ja merihanhien määrät ovat kovassa nousussa, tänään niitä oli sadoittain Kemiönsaaren Björkbodan pelloilla, samoin kuin oli sinisorsia, naurulokkeja ja kiurujakin. Eilinen sunnuntai oli vuoden ensimmäinen vilkas päivä Suomessa myös harvinaisuuksien suhteen, kun havaintoja lähetettiin Lintutiedotukseen vähän väliä. Kiintoisimmat  havainnot tehtiin etelärannikolla kahdesta itään lentäneestä avosetista ja Heinolassa valokuvatusta isohaarahaukasta. Mustaleppälintuja nähtiin useita, ja havaintoja tuli myös muun muassa ainakin parista kattohaikarasta, haarahaukasta, lampiviklosta, sepelrastaasta ja monista muistakin jokseenkin mielenkiintoisista lajeista. Bloggaajan omalla toivelistalla oli päästä näkemään vihdoin eteläinen mustapäätasku, mutta se taitaa edelleen pysyä tulevaisuuden lajina. Joskus sitten. Tänään maanantaina sää oli ainakin Salon seudulla kovin sateinen ja tuulinen, mutta ainakin tuuli oli oikeasta suunnasta eli lounaasta. Tällä viikolla lumipeite saa kovaa kyytiä, ja lintujen kevätmuutto etenee huimaa vauhtia yhä vain pohjoisemmaksi. Nyt kannattaa suunnata linturetkelle myös Pohjois-Karjalassa. Carpe diem, nyt on vihdoin kevät!  

Ensin juostaan ja sitten luetaan, miten pitäisi juosta

Yksi tänä keväänä ilmestyneistä juoksukirjoista on Matt Robertsin Juoksemaan. Harjoittele oikein ja menesty (Docendo). Perehdyin kirjaan siinä vaiheessa, kun hölkkäharrastus oli jo aloitettu, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Kirja on aloittelijalle hyvä buustaaja, vaikkei maratoni tai muu selkeä tavoite edes olisikaan mielessä. Perusfaktat varusteista venyttelyihin tulevat selville, mutta osa materiaalista tuntuu vaikealta omaksua tai testata yksin, kuten oman juoksuasennon ja siinä olevien virheiden havainnointi. Tiedosta ei ole koskaan haittaa, mutta ehkä tekniikkaan konkreettisinta apua saa toiselta ihmiseltä ja juoksukoulusta. Hyvää kirjassa on muun muassa nesteytysvinkit, juoksuvammojen tunnistus ja hoitaminen sekä ohjelmat. Omat ohjelmansa on viiden ja kymmenen kilometrin matkojen treenaamiseen sekä puolimaratonille, maratonille ja ultramatkalle. Puolimaratonille ja maratonille on vielä kaksi ohjelmaa: toinen on suunnattu aloittelijalle ja toinen nopeuteen pyrkivälle. Kirjaan voikin palata monta kertaa sen lukemisen jälkeen. Tammikuussa alkaneeseen hölkkäharrastukseeni on mahtunut varmasti jo monta virhettä, mutta ehkä sittenkin olen osannut aloittaa tarpeeksi rauhallisesti. On päiviä, jolloin tuntuu liitävän, ja päiviä, jolloin koko lenkki on tahmeaa tarpomista. Viimeistään kotiinpäästyä fiilis on kuitenkin palkitseva. Kukapa olisi uskonut, että minä joskus intoilisin hölkkäämisestä näin paljon.