Lauantai, 22.9.2018 
Mauri

Kassa seis, perun ostokseni!

Tarkastan yleensä aina epämääräisistä mutta silloin tällöin himottavista ja harvemmin ostettavista tuotteista hiilihydraatti- ja sokerimäärät ennen kuin pistän tuotteen koriini. Pari viikkoa sitten kahmaisin kuitenkin kaakaojauhetta koriin enkä tutkinut tuoteselostetta, sillä mielessäni näin vain iltalenkillä punastuneet posket ja kupin kuumaa kaakaota. Havaitsin virheeni kassalla, kun koetin miettiä, mitä unohdin ostaa. Katseeni osui kaakaopurkin tuoteselosteeseen: hiilihydraatteja 100 grammassa 82 grammaa, josta 80 grammaa sokeria! Mieleni teki huutaa, että kassa seis, tuota en osta! En tietenkään huutanut, vaikka huutoni olisi ehkä herättänyt muutkin sateisen maanantain lannistamat, töistä suoraan kauppaan sännänneet ihmiset. Sadattelin vain mielessäni, että olisi pitänyt ymmärtää, että kaakaojuomajauhe on sama kuin mehujuoma - ei siis ollenkaan sitä, mitä sanan ensimmäinen osa tarkoittaa vaan sokeroitua sen kaltaista tuotetta. Eihän kaakaojauhetta käytetä kerralla kuin pari lusikallista, mutta on silti järkyttävää, että se on 80-prosenttisesti pelkkää sokeria. Elämäntaparemonttini takia koetan vältellä kokonaan monia runsaasti sokeria sisältäviä tuotteita, kuten hilloja  (Dronningholmin mansikkahillo, sokeria 46 grammaa 100 grammassa), limppareita, mehuja, maustettuja jogurtteja jne. En ole vuosiin ostanut mysliä, koska joskus luin jostakin, että niissä on runsaasti piilosokeria. Viime sunnuntain laiskalla ruokakauppakierroksella jäin vertailemaan myslien sokerimääriä ja löysin yhden mielestäni kokeilemisen arvoisen. Se on hedelmä-marjamysli, jossa sokeria on 100 grammassa 18 grammaa, joista puolet tulee luontaisesti hedelmistä ja marjoista. Sokeria on siinäkin paljon, mutta kun laitan sitä maustamattoman jogurtin sekaan pari kolme ruokalusikallista, niin siihen ei maailma kaadu. Valtaosa tuotteesta on kuitenkin sitä, mitä pakkauksessa lukeekin. Vaikka hiilihydraatteja ja sokereita tarkkailenkin - ja nykyisin välillä rasvojakin - mielestäni on ihan ok ostaa joskus Fazerin sinistä (100 grammassa sokeria 48 grammaa) tai salmiakkia (100 grammassa sokeria 32 grammaa). Se on tietoinen herkuttelu-, sokeri- ja kalorivalinta. Mutta näiden vähemmän tietoisten sokerivalintojensa kanssa saa näköjään olla tarkkana.

Käsityövillitys näkyi messuillakin

Viikonloppuna Joensuun Areenassa olleet Taikasormet -kädentaitomessut vaikuttivat ainakin lauantaisen visiittini perusteella jälleen onnistuneilta. Innostunut kupina kävi monella osastolla, ja kasseihin kertyi kotiin viemisiä muillakin kuin minulla. Oli mahtavaa nähdä liikkeellä perheitä (kyllä, myös miehiä) sekä äitejä ja tyttäriä, joita yhdisti innostus käsitöihin. Messujen kuumin juttu oli tänä vuonna sormineulonta, niin Taito Pohjois-Karjalan osastolta kerrottiin. Uuteen villitykseen pääsi tutustumaan Kauhavan Kangasaitan osastolla, jossa messuavustaja Mirjam Ahopelto (kuva kuvagalleriassa) esitteli kiinnostuneille sormineulontatekniikoita. Tasotekniikalla tehty keeppimäinen huivi, johon oli yhdistetty uutta verkkolankaa, jäi kiinnostamaan ainakin minua. Myös Taito Pohjois-Karjalan osastolla myynnissä olleet matonkude&ohje-pussukat virkkausmalleineen herättivät kiinnostusta, samoin kuin paperinaruvalaisimet ja heijastinlangasta ja -nauhasta tehdyt heijastimet (kuva kuvagalleriassa). Jos olisin parempi virkkaaja (ja jaksaisin lukea ohjeita), niin harkitsisin sellaisen pöllöheijastimen tekemistä. Se oli hieno! Yksi messuilla vastaan tulleista hauskoista ideoista oli joensuulaisen R.K. Tekstiilit -yrityksen osastolla. Artesaani Riitta Kinanen on jalostanut perusvillasukkaa asteen pidemmälle: Leningrad Cowboys -ideasta liikkeelle lähteneet ja matkalla käytännöllisemmiksi jalostuneet kippurakärkiset villasukat näyttivät todella hauskoilta. Rokkaavat sisäsukat sopivat kulkusten kera erinomaisesti myös joulufriikille. Jyväskylän läheltä messuille tulleen Savi-M-osastolla hymyn huulille saivat keraamiset eläinkellot, -saunamittarit ja -sirottimet. Hirvi- ja karhutuotteet tekivät kuulemma kauppaansa, mutta koiraihmisenä kiinnostuin tietenkin koirahahmoista. Hurmaavia luppakorvia. Itselleni uusia tuttavuuksia olivat myös kontiolahtelainen Santikki,  joensuulainen Onnenpussi ja kotkalainen Sininen Sopukka. Santikki on ollut nimenä tuttu, mutta nyt oli mukava päästä hypistelemään myös yrityksen tuotteita ja valikoimissa olevia tarvikkeita - sekä tietysti puhumaan lahjanauhoista, papereista ja muista pian käsille otettavista tarvikkeista. Onnenpussin yrittäjä Marjo Räsänen (kuvagalleriassa) joutui kysymystulvani kohteeksi, sillä en heti muistanut, mistä yrityksen käsintehdyt saippuat olivatkaan tuttuja tai olivatko sittenkään tuttuja. Kaunis logo oli kuitenkin jäänyt mieleen ja pienen keskustelun jälkeen muistin, että eräs tuttavani oli esitellyt minulle taannoin yrityksen kuukausisaippuoita. Luomupalasaippuoihin viime syksyn Nizzan matkalla hurahtaneena minulla vierähti tovi jos toinenkin saippuoita tuoksutellessa. Sinisen Sopukan kaunis osasto ja etenkin värikkäät ranteiset saivat minut pysähtymään. Yrittäjä Minna Kaipainen, joka muuten on Lieksasta kotoisin, on suunnitellut kauniit ja kätevät ranteet lämmittimet, jotka voi vetäistä myös nahkahanskojen päälle. Idea syntyi kuulemma siitä, kun hän itse tarvitsi autoiluun sopivat hanskat, joissa kämmenosa olisi avoin. Pieni kelttiläishenkinen koriste toisessa ranteisessa tuo niihin ripauksen juhlavuutta. Messuilla olisi voinut käydä vaikka molempina päivinä, sillä moni osasto jäi pientä puolisen vilkaisun varaan. Päivän saldo oli kuitenkin niin hyvä, että seuraavia messuja odottaa jo innolla.  

Anssi Kasitonnin voittajateos onkin plagiaatti? Ei se ole.

Anssi Kasitonni voitti Joensuun Penttilänrannan ensimmäisen taidekisan teosehdotuksellaan Suomen tuntemattomin runoilija. Syyskussa esitelty teos on kasitonnimaiseen tapaan hauska ja oivaltava, siinä runoilija on peitetty kankaalla ja vain odottaa, että pääsee lausua loihimaan koko kansalle. Näin kuvaili taiteilija teostaan. Olin iloinen voittajasta, sillä sen antama suunta koko Penttilänrannan mittavalle, miljoonaluoloan taidehankkeelle on raikas ja ennakkoluuloton, ei tiukkapipoinen ja pönöttävä. Voittajateos ei ole abstrakti kivi- tai metallikasa, joka kuvaa luonnon ja ihmisen ikiaikaista suhdetta tai Joensuun kaupungin luonnetta idän ja lännen rajalla. Se on helposti lähestyttävä ja kirjaimellisestikin ihmisen kokoinen teos.

Mutta, mutta. Mitäs, mitäs? Teoshan onkin plagiaatti! Lokakuun alussa julkistettiin vuoden 2012 nuori taiteilija, Jarno Vesala. Tiedotusvälineisiin levisi kuva hänen vuoden 2008 teoksestaan Sininen uni - Blue Dream. Teoksessa on neljä kankaalla peitettyä mieshahmoa, joista näkyy Kasitonnin neljä vuotta myöhemmin esitellyn  teoksen tapaan vain kengät ja hieman housuja. Kasitonnin hahmo on ääneen pääsyä odottava runoilija, Vesalan hahmot laulavat. Yhteensattumako? Luultavasti.

Jatka lukemista

Keittiön somistuksia virkkaamaan

Syksy on käsityöharrastajille ja -diggareille superaikaa: uusia kirjoja julkaistaan, ja on messuja, myyjäisiä ja muita tapahtumia. Virkkaamisbuumista innostuneena on helppo ihastua myös uuteen patalappukirjaan. Virkatut patalaput eivät ehkä ole niitä käytännöllisimpiä kokin apureita, mutta ei niiden aina tarvitsekaan olla - hienot luomukset koristavat keittiötä siinä missä kauniit astiat ja keittiöpyyhkeetkin.

Herkullisen visuaaliseen ja selkeään Patalappuja à la Carte -kirjaan (Taito Uusimaa ry ja Jaana Vehkasalo, Tammi 2012) on koottu 26 erilaisella virkkaustekniikalla toteutettua mallia. Monet niistä vievät lukijan menneen ajan tunnelmiin, mutta osa malleista sopii myös moderniin ja minimalistiseenkin keittiöön. Kirjan mallit on jaettu vaikeusasteeltaan kolmeen luokkaan - helppo, vaikeahko ja vaikea - ja käyttöön tuleville patalapuille on annettu kolme lankasuositusta. Malleja on tarjolla kuviollisiin, kaksinkertaisiin sekä kohokuviollisiin patalappuihin.

Jatka lukemista

Valtava ruuhka Enon keskustassa

Enon kirkonkylän ja tarkemmin sanottuna Kunnantien varrella on viime päivinä ollut huikea kuhina. Tilhet ovat tulleet tyhjentämään marjaisia pihlajia ja orapihlajia. Ensin tilhiä oli arviolta 150, sitten jo 200, parin päivän päästä 300, seuraavalla kerralla 400 ja lopulta niitä oli ainakin tuhat, ihan tuossa muutama päivä sitten. Lie enemmänkin nyt, mutta ei ole ehtinyt käydä katsomassa. Tilhet ovat lisääntyneet huimasti muuallakin maakunnassa, ja jollakin staijipaikalla laskettiin tässä yhtenä aamuna useiden satojen muuttavien tilhien summa, olisiko ollut Joensuun Höytiäisen kanavan suistolla. Osa töyhtöpäistä on kuitenkin asettunut aloilleen kaupunkeihin ja taajamiin. Joensuun kaupunkikeskustassakin näkee päivittäin useita muutamien kymmenien yksilöiden tilhiparvia. Jostain syystä Enon marjat houkuttelivat puoleensa syksyn ensimmäisen todella suuren tilhipotin. Mielenkiintoisesti ne ryhtyivät ensiksi tyhjentämään mustamarjaorapihlajia (kiitoksia, Tapio Piipponen!), joita on istutettu somistamaan entisen kunnan keskustan näkymää. Pihlajanmarjojakin tilhet ovat innolla popsineet, mutta niiden kimppuun ne taisivat siirtyä vasta, kun mustamarjaorapihlajan marjat alkoivat käydä vähiin. Tilhet eivät liiemmin ole piitanneet niiden vierestä ja alta, muutaman metrin päässä linnuista kulkevista ihmisistä. Päinvastoin, iloinen sirinä kuuluu kaiken aikaa, kun linnut välillä lennähtävät koivuihin ja muihin isompiin puihin laskeutuakseen taas uudestaan ruokapöydän ääreen. Kerrankin Enon keskustassa on kunnolla elämää ja vilskettä. Toivottavasti tilhiä riittää talveksi asti.  

Lihaa suoleen - kokemuksia kotimakkarasta?

Raakamakkara oli selkeästi viime kesän grillaushitti. Seuraava hitti lienee sitten kotona itse tehty makkara. Tästä kielii se, että yhä useammassa ruokakirjassa on reseptejä makkarantekoon, kuten juuri postin tuomassa Maalaiskokin keittiössä -kirjassa (Mäkelä). Usein reseptit ovat kuitenkin ulkolaista perua, kuten tässäkin tapauksessa. Noh, tuskin soveltaminen Suomesta saataviin ainesosiin olisi turhan vaikeaa ja varmasti makkaran tekoon löytyisi myös suomalaisia reseptejä. Innostuksesta kotimakkaraan kertoo myös se, että olen saanut sähköpostiin kahden eri valmistajan mainoksia lihamyllyistä, joilla makkarat syntyvät mainosten mukaan käytännössä itsestään. Pakko myöntää, että kyllähän tuo makkaran tekeminen kiehtoo ja lihamyllyn omistaminen myös. Molemmissa on jotain alkukantaista viehätystä. Onko muilla kokemuksia makkaranteosta? Onnistuuko se ilman lihamyllyä? Ja mistä niitä luonnonsuolia oikein saa? Vinkkejä ja reseptejä otetaan mieluusti vastaan sekä kommenttiosioon että sähköpostilla.

Tundrahanhia ja kaksi punakaulahanheakin

Syksyn huikea hanhinäytelmä ei vieläkään osoita loppumisen merkkejä. Nyt pääosan ovat ottaneet tundrahanhet, joiden muuttoparvia on viime päivinä näkynyt taivaalla vähän väliä. Esimerkiksi Joensuun Noljakan yli lensi sunnuntai-iltana puoli kuuden aikoihin noin 400 tundrahanhen komea parvi, jossa oli useita auroja. Jonkin verran tundrahanhia pysähtyy valkoposkihanhien tavoin pelloille laiduntamaan. Aikuinen tundrahanhi on helppo tuntea valkoisesta otsalaikustaan ja mustan kirjavoimasta harmaasta vatsasta. Tundrahanhien lisäksi liikekannalla on edelleen myös jonkin verran metsähanhia, ja nimenomaan niiden itäistä alalajia, jota tundrametsähanheksi nykyisin kutsutaan. Suomessa pesivät metsähanhet ovat toista alalajia, ja niitä kutsutaan taigametsähanhiksi. Taiga- ja tundrametsähanhi ovat aika lailla samannäköisiä, eroja on muun muassa nokan värityksessä. Myös valkoposkihanhia on riittänyt edelleen katseltavaksi. Kontiolahden Iiksenniityllä on laiduntanut muutaman tuhannen valkoposken joukko, samoin Pyhäselän Mulossa. Lauantaina Tohmajärven Valkeasuolla ruokaili ainakin 20 000 valkoposkihanhea. Osa niistä lähti kesken havainnoinnin muutolle, mutta pohjoisen suunnasta entisen emolehmänavetan eteen putosi jatkuvasti lisää valkoposkia, ja niiden lisäksi myös tundrametsä- ja tundrahanhia. Pauhu ja näky oli sanoinkuvaamaton, kun koko hanhiporukka nousi jonkin pelästyttämänä toviksi ilmaan suurimman osan laskeuduttua muutaman minuutin kuluttua takaisin peltoon. Sunnuntaina Mulon hanhiparvesta onnistui sikäläinen harrastaja Kuutti Korhonen löytämään ensin yhden punakaulahanhen. Kun lintua tultiin joukolla katsomaan, löytyi vierestä toinenkin punakaulahanhi. Molemmat olivat paikalla ainakin vielä maanantaina päivällä. Punakaulahanhi on kaunis, värikäs ja pienikokoinen hanhi, joka väreistään huolimatta saattaa helposti kätkeytyä  valkoposkien joukkoon. Se on Suomessa hyvin harvinainen laji, mutta lähes joka vuosi yksi tai maksimissaan muutama punakaulahanhi hoksataan myös Pohjois-Karjalassa laiduntavista hanhimassoista.

Alkuperä kiinnostaa langoissakin

Villasukkaprojektini aloittaessani koin olevani osa sukupolvien ketjua: mummoni ja hänenkin mummonsa ovat sukkia neuloneet, ja suomalaisesta villasta tietenkin. Mutta hetkinen, Suomessahan lampaita on melko vähän mutta lankoja myydään paljon. Mistä materiaali Novitan suosittuihin Seitsemän veljestä -lankoihin oikein tuleekaan? Pyörittelin tovin vyötettä: avainlippu ja Tehty Suomessa -merkintä. Villaa 75 prosenttia ja loput polyamidia. Tehty Suomessa -merkintä ei kerro kuitenkaan mitään siitä, missä materiaali on valmistettu. Arvelin, että olen alkuperäpohdintoineni yksin, mutta tiistainen naisten neulemiitinki paikallisessa kahvilassa todisti toisin. Keskustelu karkasi lampaiden pitoon mutta osoitti, että alusta asti lähellä tuotetulla voisi olla merkitystä tässäkin asiassa. Vahva mielikuva suomalaisuudesta on kuitenkin monelle yksi syy ostaa Novitan lankoja. Myös käsityökaupoissa on huomattu kiinnostus suomalaiseen villaan. Joensuulaisessa Käsityövakassa kiinnostukseen vastataan huomenna lauantaina, kun yritys järjestää Pirtin kehräämön lankapäivän. Pirtin kehräämön langat ovat suomalaisesta lampaan villasta kehrättyjä, mikä ei tänä päivänä ole kovinkaan yleistä. Paikalla on yrityksen edustaja, joten sinne siis lankoja tutkimaan ja kyselemään! Samalla reissulla kannattaa käydä Joen Langassa, joka on juhlinut tällä viikolla 20-vuotissynttäreitään. Entä ne Seitsemän veljestä -langat? Novitan sivuilla ei suoraan villan alkuperää mainita. Sain kiinni markkinointi- ja viestintäjohtajan Susanne Ranta-Kiisken, joka osasi vastata kysymykseeni heti. Seitsemään veljekseen käytettävät villat tulevat Iso-Britanniasta ja Etelä-Amerikasta, kuten yrityksen videolla kerrotaankin. Suomalaisen villan käyttämättömyyteen on Ranta-Kiisken mukaan kaksi syytä: ensinnäkin kotimaista villaa ei riittäisi tehtaan tarpeisiin kuin muutamaksi viikoksi vuodessa, ja toiseksi suomalaisen lampaan villa on lyhytkuituista kun taas Novita käyttää pitkäkuituista kampalankavillaa. Ymmärrettäviä syitä molemmat. Sehän se vasta puuttuisi, jos lanka loppuisi kaupoista vähän väliä! Tieto langan alkuperästä toi rakkauden ja parin kirosanan voimalla neulomiini sukkiin uuden ulottuvuuden - ei harmitusta tai pettymystä vaan ripauksen eksotiikkaa. Niiden tarina alkaakin Suomen sijaan Englannin nummilla tai kokonaan toisella mantereella laiduntavista lampaista ja päättyy pohjoiskarjalaiseen rintamamiestaloon. Huikeaa. Ps.  Kuvassa on siis elämäni toinen villasukkapari (ruskeat) ja tekeillä oleva kolmas pari. Ensimmäiset sukkani tein yläasteella yli 20 vuotta sitten. Nämä sukat syntyivät onneksi ensimmäisen kantapään kipuilua lukuun ottamatta helposti. Mies saa ruskeat, joista tuli minulle aivan liian isot, ja minä musta-pinkit.  

Mikä näitä ihmisiä vaivaa?

Olen tyrmistynyt. Olen saanut vähälle aikaa niin monessa ja yllättävässäkin paikassa hyvää palvelua, etten voi kuin ihmetellä, mitä on tapahtunut. Onko taloudellinen epävarmuus tai kilpailu asiakkaista saanut yritysten työntekijät - ja johtajat - varpailleen? Onko vihdoinkin tajuttu, että hyväkin kello kauas kuuluu ja tyytyväinen asiakas on todennäköisesti myös palaava asiakas? Olivatpa syyt mitä tahansa, niin kiitos. On mahtavaa olla haluttu asiakas eikä vain maksava asiakas. Ja ei, en usko, että missään paikassa olisi tunnistettu minut toimittajaksi ja siksi toimittu jostakin syystä normaalisti poiketen. Ensimmäinen yllätys minulle oli se, kun lähikauppani yrittäjä otti kesällä suutaan mutristelematta tuotetoiveeni vastaan ja toteutti sen heti seuraavalla viikolla. En ehkä olisi kertonut toiveestani, ellei kaupassa olisi muutenkin niin välitön tunnelma ja hyvää fiilistä huokuvia työntekijöitä, mutta silti yllätyn myönteisestä ja nopeasta reaktiosta. Nyt lähikaupastammekin saa puhvelin maidosta valmistettua mozzarellaa, joka muuten on todella hyvää ilmakuivatun kinkun ja rucolan kanssa. Viime viikolla kävin Helsingissä syömässä minulle uudessa, italialaista ruokaa tarjoavassa ketjuravintolassa. Kysyin viinisuositusta jälkiruoalleni, ja tiskin takana ollut työntekijä suositteli kahta valkoviiniä. Riesling-vaihtoehto oli tuttu, mutta toinen aivan vieras Moscato d'Asti DOCG. En ehtinyt arpoa valintaani, kun työntekijä sanoi, että tarjoaa minulle moscatosta maistiaisen, sillä se on kovin makeaa, etten  pety, jos valitse sen. Mitäh? Minulle ei ole ikinä tarjottu ravintolassa maistiaista ennen viinin valintaa. Mahtavaa. Viini oli todella makeaa, mutta soi niin hyvin yhteen jälkiruoan kanssa, että ihastui siihen heti. Käynnistä jäi niin hyvä tunne, että illallistin paikassa seuraavanakin iltana - sitä paitsi se oli hinta-laatusuhteeltaan muutoinkin erinomainen paikka ja lähellä hotelliani. Sunnuntaina kävin shoppailemassa, ja eräässä tavaratalossa puheeksi tuli ongelma jäsenkorttini kanssa. Minut ohjattiin kassalta toisen henkilön luo, mutta hänelle oli jonoa. Olin jo lähdössä, kun hän huusi perääni ja pyysi odottamaan - hän tiesi jo ongelmani ja kertoi, että se on mahdollista hoitaa heti, jos maltan vain odottaa vuoroani. Kaikki hoitui melko nopeasti, ja kaiken kukkuraksi sain kahvilipun siitä hyvästä, että jouduin odottamaan. En ehtinyt itse kahville, mutta tuo pieni ele sai minut hyvälle tuulelle ja ilahdutti varmaan myös sitä miestä, joka rouvansa kanssa oli menossa kahville ja sai lippuni. Tänä aamuna vierailin rengasliikkeessä autoni kanssa monine kysymyksineni. Tungin huolestuneena hallin puolelle ja kysyin tapani mukaan kaikkea mahdollista renkaistani. En saanut vinoja katseita vaan ystävällistä palvelua ja hyviä neuvoja. Ja ei, minua ei laskutettu extraa, vaikka työllistin miesparkaa arvioidun 30 minuutin sijaan lähes tunnin - tai sitten siinä firmassa on taksat puolta pienemmät kuin muualla. Firman toinen työntekijä vielä heitti lähtiessäni vielä muutaman tarpeellisen vinkin, joten päivä käynnistyi paremmin kuin hyvin. Kiitos. On hassua, että hyvä palvelu saa miettimään, mitä ihmettä on tapahtunut tai että onko tuolla ihmisellä vain nyt hyvä päivä. Huonon palvelunhan se pitäisi herättää kysymys, mikä näitä ihmisiä vaivaa, mutta valitettavasti välinpitämätön palvelu on monessa paikassa yleistä ja toistuu kerta toisensa jälkeen.

Onneksi muutosta taitaa olla ilmassa. Jos valinnanvaraa on, niin mon äänestää jaloillaan - ainakin minä.  

Hanhipajatso ei tyhjentynytkään

Valkoposkihanhien päämuutto viikko sitten tiistaina ja keskiviikkona oli kyllä sellainen rynnistys, ettei paremmasta väliä. Kun vain olisi ehtinyt katsomaan... onneksi monet ehtivät, ja useilta havaintopaikoilta Pohjois-Karjalasta noteerattiin kymmeniä tuhansia muuttavia hanhia. Joiltakin laskettiin reilusti toista sataa tuhatta hanhea. Kuinka paljon hanhia silloin meni? Paljon, varmastikin maakunnan yli lentäneiden hanhien yhteissumma nousee satoihin tuhansiin. Hanhien muutto jatkui tiistain jälkeen läpi yön, ja vielä keskiviikkoaamunakin hanhia meni. Ihme kyllä, hanhipajatso ei sittenkään vielä tyhjentynyt. Maakunnan pelloilla lepäilee ja ruokailee edelleen joitakin kymmeniä tuhansia valkoposkihanhia, vaikka määrät eivät ole aivan niin suuria kuin muutamana aiempana syksynä. Maanantaina ainakin Joensuun yli valui etelään ja lounaaseen jälleen hanhiparvia. Nyt liikkeellä taisivat äänistä päätellen olla pääasiassa (tundra)metsähanhet. Tundrahanhien, joka siis on toinen laji kuin tundrametsähanhi, pääjoukot lienevät vielä saapumatta. Hanhien lisäksi lintumaailman näkyvintä antia edustavat juuri nyt taivaalla ja puutarhoissa pyörivät räkätti-, punakylki- ja laulurastasparvet. Niitä voi olla pienelläkin alueella sadoittain. Peippoja ja etenkin järripeippoja on vielä runsaasti nähtävillä. Niittykirvisten ja rautiaistenkin lentoääniä kuuluu varsinkin aamuisin. Tiltaltteja löytää maastosta vielä silloin tällöin, tänäänkin silmät ja korvat tavoittivat yhteensä kolme tiltalttia, jotka kaikki olivat ”hi-ly”-äänisiä. Päivän mukavin havainto taisi sittenkin olla pihan omenapuita pienellä nokallaan koputellut pikkutikka, punapäälakinen koiras. Lokakuu on perinteistä mielenkiintoisten harvinaisuuksien aikaa, kunhan kohdalle joku osuisi. Syksyn pysyessä leutona melkein mitä tahansa voi löytyä melkein mistä tahansa. Etsimisessä on se hyvä puoli, että vaikkei se tosiharvinainen kohdalle osuisikaan, aina retkillä jotain mielenkiintoista havaitsee. Jos ei muuta, niin vaikka noita ”hi-ly”-tiltaltteja tai pikkutikan. Tai...