Lauantai, 22.9.2018 
Mauri

Arosuohaukka ja kolme riuttatiiraa, yhtä aikaa

Joskus linturetkillä tulee eteen tilanteita, joissa palikat kerta kaikkiaan karkaavat käsistä. Niin kävi bloggaajalle tiistaina 21.8. Salon Halikonlahdella, eikä se ollut ensimmäinen eikä taatusti viimeinen kerta.

Mutta tiistain hetki, vain yksi minuutti tai maksimissaan pari, jäi unohtumattomasti ja loppuiäksi mieleen. Kun ehkä noin kello 11.20 katseltiin yhdessä yllä olevan kuvan ottaneen kanssa Joensuun peltojen (mikä nimi pelloille) yllä lennellyttä, vähän aikaisemmin löytynyttä nuorta arosuohaukkaa, kuului yläpuolelta taivaalta täysin odottamaton, meikäläisille ennen kuulumaton ääni.

Jatka lukemista

Häiveperhonen

Perhosten katselu on jäänyt tältä kesältä aika vähiin. Eikä niitä nyt hirveän paljon ole näkyvissä ollutkaan, nokkosperhosia sentään jonkin verran, samoin pihlajaperhosia, sinisiipiä, hopeatäpliä ja muita sellaisia. Yhtään ritariperhosta ei näkökenttään sattunut juhannuksen tietämissä. Missä ovat amiraalit, neitoperhoset? Sitruunaperhosia on viime päivinä näkynyt ihan kevään malliin. Suruvaipat varmaan ilmestyvät taas kohta, samoin haapaperhoset, joita ei kohdalle ole sattunut vielä yhtään. Uusi tuttavuus osui kuitenkin kohdalle linturetkellä Raaseporissa. Se oli kuvassa oleva häiveperhonen, kovasti haapaperhosta muistuttava, mutta kuitenkin aivan oman näköisensä laji. Pohjois-Karjalaankin häiveperhoset ovat viime vuosina levinneet, mutta täälläpäin se on toistaiseksi jäänyt bloggaajalta näkemättä. Viime päivinä kelit ovat suosineet perhosten lentelyä ja niiden näkemistä. Ja kun tässä nyt loma torstaina käynnistyy, toivottavasti perhosten lento jatkuu pitkälle syksyyn. Eihän siihen tarvita muuta kuin lämpimiä kelejä ja auringonpaistetta. Jos virtaukset toisivat samaan syssyyn joitakin lintuharvinaisuuksia kaakosta, niin mikäs sen kivempaa. Hyvää loppukesää!  

Sushirajan tuolla puolen

Joensuun ravintolakenttä on laajentunut ja kansainvälistynyt mukavasti viimeisen vuosikymmenen tai parin aikana. Kaupungista löytyy peruspizzerioiden ja kebappaikkojen lisäksi ainakin italialainen, unkarilaissävytteinen, kreikkalainen, espanjahenkinen, useampi kiinalainen ja kesäisin myös thaimaalainen ravintola. Ravintoloiden tasoon en ota tässä kantaa, mutta valikoimaa siis on, kun myös lähiruokaan panostava laaturavintola on vakiinnuttanut paikkansa Joensuussa.

Kaksi suurta aukkoa kaupungin ravintolakartalla kuitenkin vielä on. Miten on mahdollista, että näin lähellä itärajaa ei ole venäläistä ravintolaa? Karjalaisen ja venäläisen keittiön fuusiolle löytyisi varmastikin asiakaspohjaa niin venäläisistä turisteista, tänne muuttaneista slaaveista kuin kantajoensuulaisistakin. Blinejä ja pelmenejä. Sieniruokia. Keittoja. Vodkaa. Suolakurkkuja ja hunajaa. Kyllä maistuisi.

Jatka lukemista

Näyttävää kahlaajamuuttoa

Lintuharrastajat ovat päässeet tänä vuonna seuraamaan poikkeuksellisen näyttävää kahlaajien syysmuuttoa. Monia lajeja on nähty isoja määriä niin muuttolennossa kuin sopivilla paikoilla lepäilemässä ja ruokailemassakin. Lajikirjo on ollut jopa poikkeuksellisen suuri verrattuna hellekesiin, jolloin kahlaajia näkee niukemmin. Kahlaajien syysmuutto alkaa varhain, joillakin lajeilla jo kesäkuussa. Heinäkuu ja elokuun alku on vanhojen lintujen päämuuttoaikaa, kun taas tänä vuonna syntyneet nuoret kahlaajat muuttavat enimmäkseen vasta syyskuussa. Tyypillistä kahlaajamuutolle on nopeus ja lajien sekä yksilöiden nopea vaihtuvuus samoillakin paikoilla. Hyvillä kahlaajapaikoilla kannattaisikin vierailla ainakin muutaman kerran päivässä: todennäköisesti joka kerta näkee osittain eri lintuja. Esimerkiksi keskiviikkona Outokummun Vuonoksessa, joka on maakunnan paras paikka kahlaajien havainnoinnille, nähtiin ensin muun muassa viisi punakuiria. Myöhemmin päivällä kuirit olivat jatkaneet matkaansa, mutta tilalle oli taivaalta tipahtanut kaksi isosirriä, joka on toinen korea, punakuirin tavoin aikuisikäisenä punainen kahlaajalaji. Suosirrien määrä oli aamupäivän aikana noussut 28:aan, pikkusirrejä löytyi nyt kolme ja lapinsirrejä neljä. Sama jänkäsirriäinen sentään oli pysytellyt paikalla. Myös tyllejä juosta viipotti yhdellä altaalla kymmenen yksilöä. Näitä katsellessa ei haitannut tippaakaan, vaikka tuuli puhalsi lujaa ja vettä tuli taivaan täydeltä. Vieläkin paleltaa. Mitähän Vuonoksessa näkisi juuri nyt? Kahlaajien seuraaminen on siksikin mielenkiintoista, että hyvällä onnella joukosta voi löytää todellisen suurharvinaisuuden. Lajeja on maailmalla paljon, ja kahlaajat saattavat lentää pitkiäkin matkoja kauas pois ydinalueiltaan. Onhan Vuonoksessakin tavattu jo esimerkiksi tundrakurppelo ja valkoperäsirri. Mikä löytyykään seuraavaksi, ja kuka sen löytää?

Naurulokin pieni poikanen

Tuli seurailtua naurulokkiperheiden elämää eräältä sillalta, jolta niitä pääsi näkemään ihan muutaman metrin päästä. Isoimmat poikaset olivat jo vanhempiensa kokoisia, väreiltään vielä kovin harmaita. Emolinnut lentelivät kiivaaseen tyyliin poikasten ja sillan päällä, jotteivät ohikulkijat häiritsisi kasvatusta liikaa. Yksi poikasista (kuvassa) oli kovin pieni muihin verrattuna, kooltaan jotakuinkin puolet siitä mitä sisaruksensa, ja väriltään paremminkin kellertävä. Naurulokit kuuluvat varhaisiin syysmuuttajiin. Kahlaajat lähtevät täältä ensimmäisinä, aikuisten kahlaajien päämuutto on ollut kovassa vauhdissa jo viikkoja. Pohjois-Karjalassa on nähty mukavia määriä esimerkiksi punakuireja ja kapustarintoja. Havaintoja on tehty myös joistakin isosirreistä, pulmussirreistä ja karikukoista. Peltojen töyhtöhyyppäparvet ovat juuri nyt isoimmillaan, pari-kolmekin sataa yksilöä saattaa samassa kasassa olla. Elokuussa pääsee huippuvauhtiin hyönteissyöjien ja myös lokkien syysmuutto. Yhtäkkiä nauru- ja kalalokit katoavat mökki- ja muilta järviltä. Myös pitkän matkan muuttajat, kala- ja lapintiirat, alkavat olla lähtökuopissa. Muuttolennossa näitä lintuja näkee harvemmin, toisin kuin esimerkiksi hanhia loppusyksyllä tai päiväpetolintuja elo-syyskuun vaihteessa. Laji toisensa jälkeen yksinkertaisesti vain katoaa pois. Tahti on niin nopea, että ihan liikuttaa. Poissa on kevään ja kesän lintujen ääni- ja värimaailma. Metsissä on hiljaista, lintuja näkee ja kuulee vähän. Syksy on tullut, linnut lähtevät. Varmasti kuvan pieni lokinpoika tai -tyttö kuuluu sekin lähiaikojen lähtijöihin, kyllä se ehtii varttua tarpeeksi suureksi, jotta pääsee mukaan pitkälle muuttomatkalle. Siihen ei ole enää pitkä aika.

Pientä naurulokkia katsellessa mielessä kävi kysymys, kuinkahan monta lokkia on tänä kesänä maakunnassa ammuttu poikkeusluvan turvin, saati jopa ilman lupaa. Ja kyllä siinä kuuttikin ajatuksiin tulla tupsahti.  

Suomalainen laululyriikka on sontaa

Suomessa ei osata enää tehdä laululyriikkaa. Tai osataan, mutta se kourallinen, joka osaa, tekee sanat kaikkiin edes etäisesti sanoituksiltaan siedettäviin kappaleisiin. Kauko Röyhkä, Jarkko Martikainen, Mariska, Paula Vesala ja niin edelleen. Tasokasta mutta tasalaatuista ja tuttua. Loppu onkin sitten kuraa. En edes jaksa aloittaa Arttu Wiskarin ja Jipun aivopierujen erittelyä, he kyllä tietävät, mitä ovat menneet tekemään. Ihmetystä kuitenkin herättää, mitä tapahtui esimerkiksi Ilkka Alangolle, joka on aiemmin ollut hieno sanoittaja. "Sä olit mun Ono ja minä sinun John. Yksin olin vain mono teimme yhdessä stereon." (Seitsemän päivää selvin päin, 2012) Ei nyt jukopliuta! Mitä ihmettä? Ei noin saa sanoa. Karmivaa. Sama mies, jonka kynästä ovat syntyneet anarkistinen, aikanaan hätkähdyttävän rivo ja teini-iän summaava Suikki (1987) ja Sun täytyy mennä (1992), joka on maailmoja syleilevä ja levoton rakkauslaulu. Tai erolaulu. Hienoja tekstejä olivat ne. Vaan ei enää. Toinen pitkä nlinjan sanoittaja Heikki Salokin on siirtynyt pimeälle puolelle uudella kappaleellaan Hiili. "Monta suurta lätkämaata Suomen kundit paisto voissa Bratislavan kaukaloissa, kun ne rupes ryskämään." (Hiili, 2012) Laulussa mainitaan myös persujen vaalivoitto ja muuta mukavaa. Valitettavasti kyse ei ole ironiasta tahi muusta huumorista, vaan täysin vakavissaan tunnutaan olevan. Kieli on ruskeana "kansan syvien rivien" suuntaan. Ja särökitara kuorruttaa komeuden. Sanattomaksi vetää.   Uudemman polven tekijät eivät saa paljon puhtaampia papereita. Samae Koskisen uuden biisin nimi on lupaavasti Läski Mulkku, mutta siihen se riemu jääkin. "Sun lapset on jo koululaisii. Mul ei oo ensimmäistäkään. Vaik' tehdään juttui erilaisii. Meil on aina nastaa yhdessä." (Läski Mulkku, 2012) Tekstin idea on hauska, mutta toteutus tökkii. Kömpelöä ja kulmikasta. Koululaisii ja erilaisii -riimipari on jo jotain todella surullista. Mutta Koskisen ja Alangon synnit ovat pieniä verrattuina näihin pikkutuhmien ja todella tyhmien sanaleikkien väsääjiin. Stigin uusi materiaali on pelkkää pitkää munansaannosvitsiä, ja Petri Nygårdin alennustilasta ei viitsi sanoa mitään. Ihmiseltä, joka keksi Teflon Brothersin käyttämän lähestymiskielo-termin, tulisi puolestaan kieltää suomen kielen käyttö kokonaan. Vankilatuomion arvoinen suoritus. Sama kappale alkaa käsittämättömällä rivillä "Tässä kasvis, parsa. Olet kaunis, vasta varsa."  (Lähestymiskieloja, 2012) Katkelma lähestyy jo dadaismia, mutta en usko, että tarkoituksella. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Surulliseksi tekee. Onneksi helmiäkin löytyy suomipopin ja -rockin lähihistoriasta: "Ja lopulta voidaan todeta, että ihminen muistuttaa aika paljon merenneitoa, jota on puukotettu naamaan." (Minä ja Ville Ahonen, Huhtikuun jää, 2010) "Oli sunnuntai. Kävin kirkossa. Sain kahvia. Kävin paskalla." (Pertti Kurikan nimipäivät, Pyhäpäivä) "Ja ulkona kesäyö, satoi kasvoille kyyneleitä" (Pariisin kevät, Kesäyö, 2012) Makuasioitahan nämä tietysti ovat, mutta joku roti se pittää olla.

Kottaraiset kerääntyvät parviksi

Syksyn merkit ovat vahvasti ilmassa, ja sen huomaa muustakin kuin vetisestä säästä. Kahlaajat ja monet hyönteissyöjälinnut tekevät jo taivaltaan kohti etelää. Esimerkiksi lyhyen visiitin Suomeen Intiasta asti tehneistä idänuunilinnuista on tehty viime päivinä pihahavaintoja, mikä kertoo jo niiden syysmuutosta. Takaisin ne saapuvat vasta ensi toukokuun lopulla. Ennen sitä edessä on kaksi pitkää ja vaarallista lentomatkaa. Kottaraiset ovat alkaneet kerääntyä parviksi. Etelä- ja Länsi-Suomessa on nähty jo useiden satojen yksilöiden kottaraisparvia. Kristiinankaupungista raportoitiin Tiira-lintuhavaintojärjestelmään äskettäin 3 200 kottaraisen ”vellovasta massasta”. Pohjois-Karjalassa tällaisia vellovia kottaraismassoja ei ole nähty miesmuistiin. Suurin Tiiraan tänä vuonna kirjattu parvi on koskenut sataa yksilöä, ja jonkin verran on tullut havaintoja muutaman tai usean kymmenen yksilön kottaraisparvista. Kesäretkillä kottaraisia näkee Pohjois-Karjalassa nykyään todella harvoin. Niille varatut pöntöt ovat tyhjillään tai sitten jokin muu lintulaji on asuttanut ne. Mieleen muistuu, kun kottaraispari teki pesän yli 30 vuotta sitten mökin pihakoivuun ripustettuun pönttöön. Tämä tapahtui Enon Kaltimonjärvellä, jossa kottaraisia ei sitten 1970-luvun ole nähty ensimmäistäkään yksilöä. Maailmanlaajuisesti kottarainen voi ainakin vielä hyvin. Se on runsas laji esimerkiksi Pohjois-Amerikassa. Siltikin toivoisi kottaraiskannan elpyvän myös Pohjois-Karjalan maaseudulla. Olisi mukava nähdä niitä muuallakin kuin Kontiosuon jätekeskuksessa. Vaikka kuinka miettii, mieleen ei tältä vuodelta tule yhtään omaa kottaraishavaintoa maakunnasta. Kuvan linnut, joita siinä muuten näkyy 67 yksilöä, on ikuistettu Varsinais-Suomessa. Siellä parisen viikkoa sitten omiinkin silmiin osui parvi, jossa oli ainakin kuutisensataa yksilöä.

Kiteellä ainakin kaksi ruostesorsaa

Ruostesorsien liikkeitä on päästy tänä vuonna seuraamaan Suomessa ja varsinkin Pohjois-Karjalassa oikein kunnolla. Jo huhtikuussa ensimmäisen kerran Pyhäselän Reijolassa nähty ruostesorsa asettui kesäksi Liperin Kokonlammelle, jossa se vietti useita viikkoja. Tämä ruostesorsakoiras ystävystyi tundrahanhen kanssa. Ne olivat useimmiten hyvin nähtävillä Kokonlammen pelloilla pitkään, aina silloin, kun oli laiduntamisen eikä pajukossa piileskelyn aika. Mahdollisesti sama ruostesorsa havaittiin pari päivää sitten peltolammikolla kuutostien varrella Kiteen Tolosenmäessä. Hieman aikaisemmin Sotkamossa ja Kajaanissa päästiin seuraamaan peräti kolmen ruostesorsan lentoa. Eikä mennyt pitkään, kun kolme ruostesorsaa huomattiin Ahvenanmaan Jomalassa, mahdollisesti sama parvi kuin Kainuussa nähty. Kuten on jo tullut todettua, ruostesorsa on vietävän kauniinvärinen lintu, jota kyllä kelpaa katsella ja ihailla. Tolosenmäellä nähdyn yksilön lisäksi Kiteellä on viettänyt aikaansa myös toinen ruostesorsayksilö. Toukokuun lopulla tuli nimittäin käytyä Pajarinhovin Kitee Zoossa. Siellä eräässä häkissä tepasteli yhdessä laulujoutsenen, morsiosorsien ja olikohan kanadanhanhen kanssa yksi ruostesorsakin. Väreiltään paljon hailakampi kuin Kokonlammella lomaillut yksilö, mahdollisesti siis naaras. Kokonlammen linnulla ei ollut rengasta jalassaan, mutta eipä ollut Kiteen eläintarhaankaan suljetulla yksilöllä. Pitääkin tästä soittaa Kitee Zoohon ja kysyä, onkohan eläintarhassa ollut aiemmin enemmänkin ruostesorsia...

 

Somasti Ilosaaressa

Olen mielenkiinnolla seurannut Ilosaarirockin somistusta vuosien varrella ja odottanut, mitähän tällä kertaa on keksitty. Tänä vuonna en malttanut odottaa rokkiin saakka vaan kävin kurkkaamassa valmisteluja etukäteen. Voin sanoa, että hyvältä näytti ainakin päälavan alueella ja vipissä, joissa ehdin pyörähtää kameran kera. Raikasta, värikästä, energistä, seppomaista ja rokkaavaa! Jos kotona joskus tuntuu siltä, että tilaa ei ole mitenkään riittävästi kaikkiin haluttuihin somistuksiin, niin Laulurinteen katsomossa tunnetta ei kyllä tule. Päinvastoin. Somistusvastaava Maija Eskelinen kertoi, että hänellä on menossa viides vuosi rokin somistuksessa, ja silmä on kehittynyt: mikään pieni ei katsomon mittakaavassa toimi. Hän pitää katsomoa kuitenkin yhtenä vahvuutena: monilla muilla festareilla vastaavaa, monien mahdollisuuksien tilaa ei ole. Hän myöntää, että samalla somistuksella olisi helppoa mennä vuodesta toiseen, mutta festariväen yllättäminen on aina kivaa. Tänä vuonna päälavan alueella nähdään muun muassa ruudullisia kuutiota, jotka on tehty sähköputkista ja palonestoaineella käsitellystä hallaharsosta. Viikonlopun jälkeen putket kerätään talteen tulevien vuosien projekteja varten. Päälavan alueella loistavat väreistä punainen ja keltainen sekä niitit mieleen tuova hopea - isot folioidut alueet, joille tulee kynttilöitä. Rentolavaa somistavat puolestaan vanhat fillarit. Ne symboloivat paitsi poppareiden ekohenkisyyttä myös Joensuuta, joka on mainio pyöräilykaupunki. Vipissä ollaan tänä vuonna värikkäissä ja hieman trooppisissakin tunnelmissa. Muodikas ja tämän vuoden rokki-ilmeessäkin vahvasti esillä oleva keltainen tuo muutoin hieman hämärään sisätilaan valoa ja energiaa. Valo on esillä myös konkreettisesti Valoparta-yrityksen valojen muodossa. Tilan somistuksesta vastannut Riikka Simonen on tiimeineen tuonut tilaan myös ihanan värikkäitä sohvia tyynyineen, palmuja ja perhosia sekä muutamat aivan loistavat viiksipystit. Niiden äärellä rokkivieraiden kamerat räpsyvät aivan varmasti. Ihania pikkukeitaita on myös vipin ulkotilassa: ruokovarjostimet ja nimmaripöytä sekä rantatuolit  ja upea näkymä uudelle alueelle ja Pyhäselälle. Pääsin kurkkaamaan myös artistien lepotilaan, joka on vipin kupeessa. Sitä teemoittavat - yllätys, yllätys - tähdet. Aasialais- ja kasarivivahteen tilaan tuovat värikkäät riisipaperivarjostimet. Kyllä kelpaa artistien rentoutua ja ladata itseensä uutta virtaa. Kuvagalleriassa kuvia somistusvastaava Maija Eskelisen, somistuskoordinaattoreiden Päivikki Jaakkosen, Petrus Makkosen ja Jarno Pitkon sekä somistustalkoolaisten työn tuloksista. Jään innolla odottamaan, miltä kaikki näyttävät valmiina.

Rokki ei myynyt loppuun! Katastrofi! Katso kuvat!

Tuleva Ilosaarirock ei ole kiinnostava ainoastaan monipuolisen artistikattauksensa ansiosta. Myös muuttuva festivaalialue ja sen myötä kasvanut kävijäodote luovat tapahtumaan oman jännityksensä. Nyt festarille saa taas vuosien tauon jälkeen myös yhden päivän lippuja. Onko vuosi 2012 kasvaneen lippumäärän takia sitten se vääjäämättä eteen tuleva vuosi, jolloin Ilosaarirockia ei myydä ennakosta loppuun? Vaihtuuko lehtijuttujen vakiosivulause: on myyty loppuun jo niin ja niin monena vuonna peräkkäin, otsikkoon, jossa huudetaan kissankokoisin kirjaimin lipunmyynnin takkuilua? Nähdäänkö lauantaiaamuna rannekkeenvaihtokojun vieressä myös lipunmyyntikoju? Loppujen lopuksi sillä, onko festari loppuunmyyty vai ei, ei ole kuin häviävän pientä imagollista merkitystä, jos nyt aivan täydellistä kävijäkatoa ei  ole. Tosiasia kuitenkin on, että kilpailu kävijämääristä on aiempaa kovempaa. Tähän vaikuttavat artistien kohonneet keikkapalkkiot ja tiukentuneet vaatimukset. Yhä useampi ulkomaantähti haluaa yhä suuremman osan keikkapalkkiostaan ennakkona, joka vaikeuttaa festareiden talouden pyörittämistä. Myös isojen nimien stadionkeikat lyövät painetta festarijärjestäjien suuntaa. Asiaa ei helpota lipunmyynnin painopisteen siirtyminen lähemmäs itse festareita, sen sijaan että liput ostettaisiin heti kun ne tulevat myyntiin. Vaikka Ilosaarirock on Suomen toiseksi vanhin ja arvostettu rockfestivaali, ei sekään voi luottaa pelkkään karjalaiseen lupsakkuuteen ja menneeseen gloriaan. Ja onneksi näin ei olekaan. Ilosaarirockissa ennakoivia korjausliikkeitä on alettu tehdä jo hyvissä ajoin ennen kuin tavara on housussa. Festivaalialuetta laajennetaan ja väljennetään ja tämä toivottavasti purkaa pahimpia pullonkauloja pääporttien ja rannan alueilta. Myös muiden kuin Rentolavan ohjelmaa on linjattu yhtenäisemmäksi. Saman tyylisuunnan artistit eivät soita enää niin usein päällekkäin kuin joskus aiemmin. Rönsyjä on muutenkin leikattu viime vuosina: suurellisesta päätösklubista on luovuttu ja punkkareiden Töminä on palautettu jäähallista takaisin festarialueelle. Ohjelman kannalta positiivista on, että tänä vuonna festareilla ei nähdä nostalgia-akteja a’la Eppu Normaali ja Kolmas Nainen. Verkot on taas laskettu nousevien bändien ja indiesuuruuksien vesille. Joka vuosi Rokissa nähdään yksi keikka, josta muodostuu sen kesän SE keikka, jota jaksetaan vielä talvellakin muistella. Keikka, joka määrittää sen Ilosaarirockin olemuksen ja luo yksilön ylittävän kollektiivisen kokemuksen. Viime vuonna se oli Rekkalavan yleisöennätyksen tehnyt Pertti Kurikan nimipäivät, sitä ennen Ylex-teltan yhteislauluhurmokseen johdattanut Pariisin kevät. Etukäteen tätä maagista keikkaa ei voi tietää, se vain tapahtuu - jos on tapahtuakseen. Tänä vuonna tuo keikka voisi olla Antony and the Johnsonsin ja Joensuun kaupunginorkesterin yhteisesiintyminen. Tai sitten ihan jokin muu viikonlopun lähes sadasta keikasta.

Kolumni ilmestyi alun perin Karjalaisen Rokit-liitteessä 7.7.2012.