Lauantai, 22.9.2018 
Mauri

Yöpetolintuja

Toissa blogissa oli juttua juhannuksen yölaulajaretkellä nähdyistä kahdesta suopöllöstä. Kyseisellä retkellä näkyi paljon muutakin, ja petolinnuista ei vain pöllöjä, vaan myös haukkoja, siis päiväpetolintuja. Pirttivaarantiellä noin kello 23:n aikoihin katse kiinnittyi suhteellisen valoisalla taivaalla lentäneeseen melko isoon lintuun, joka lekutteli pellon yllä. Tuulihaukkahan se siinä haki saalista iltamyöhään. Viitakerttunen lauloi kauniisti taustalla. Vähän matkan päässä piti pysähtyä, kun ison kelon nokassa näytti istuvan joku lintu. Lie sama, äskeinen tuulihaukka? Ei ollut, vaan oli astetta vieläkin isompi päiväpetolintu, nimittäin hiirihaukka. Hiirihaukka jökötti paikallaan ja katsoi koko ajan alas maahan. Sekin oli hakemassa iltapalaa. Kului pieni kotva, kun äskeinen tuulihaukka ilmestyi uudestaan kuvaan. Se lenteli aikansa hiirihaukan yläpuolella, lekutteli taas, kunnes päätti ajaa itseään isomman pedon pois. Tuulihaukka rupesi tekemään syöksyjä kohti hiirihaukkaa, joka hieman niitä väisteli, mutta paikallaan pysyi. Syöksyt toistuivat kerta toisensa jälkeen, kunnes hiirihaukka sai tarpeekseen ja nousi siivilleen. Rauhallisin siiveniskuin hiirihaukka poistui takana olevan metsään suojiin tuulihaukka perässään. Kuten nimikin kertoo, päiväpetolinnut ovat päiväaktiivisia lintuja, mutta näköjään ne voivat olla yöaktiivisiakin, ainakin näin keskikesällä. Kertoneeko sitten huonosta ravintotilanteesta vai mistä.

Kaunista kesäkotiin - tai ainakin lukemista

Lähestyvän lomani kunniaksi kaivoin arvostelukappalepinostani kolme tänä keväänä tai kesänä julkaistua, sisustajalle lomalukemiseksi sopivaa kirjaa. Jokaisessa niissä on sitä jotakin, minkä takia minäkin aion selailla niitä lomallani samalla kun suunnittelen taas ompelus-, tuunaus- ja remonttiprojektejani, joista puolet jää toteutumatta. No, tärkeintä on unelmointi - ainakin lomalla! Romanttiseen  ja tyylikkääseen kesäkotiin sopivat materiaalit, vaaleat pellavat ja pitsit ovat pääroolissa ranskalaisen Chantal Sabatierin Ompele pitsejä ja pellavaa. 24 upeaa ompelutyötä -uutuuskirjassa (WSOY,2012) . Kauniin kirjan ohjeet ovat helppolukuisia ja tarpeeksi yksityiskohtaisia aloittelijallekin. Kirjan ohjein voi valmistaa muun muassa tyynyn, verhon, pikkupeiton, suojuksen aterimille sekä erilaisia laukkuja. Moniin ompeluksiin voi käyttää kierrätettyjä kankaita tai vanhoista lakanoista ja käsipyyhkeistä säilöön leikattuja kirjailuja, pitsejä ja muita yksityiskohtia. Tästä plussaa kirjalle sekä siitä, että se muistuttaa pellavan upeudesta - se on niin hieno materiaali. Kesäkoteja. Innostu, ideoi, sisusta - kirja (WSOY, 2012) on puolestaan ihanan värikäs ruotsalaisuutuus. Sisustustoimittajien Sania Hedengrenin ja Susanne Zacken seitsemäs kirja on kuin sukellus karkkikauppaan. Sitä ei voi lukea ahmimatta. Jos Sabitierin kirja on hillitty, ja sen ohjeissa ollaan tarkkana esimeriksi saumoista, niin tässä kirjassa tunnelma on riemukas ja rento eikä pikkuasioista nipoteta - kuten ei lomallakaan. Ihania tunnelmakuvia kodeista, huoneista ja pihapiireistä, joiden lomassa runsaasti vinkkejä ja sopivasti ohjeita maalaisromantikon toteutettavaksi. Plussaa ihanista kuvista ja viimeisestä osiosta, joka käsittelee joulua - eihän siihen ole enää kuin puoli vuotta. Keväällä ilmestynyt Marjo ja Mervi Nygårdin kirjoittama ja Hannu Pettisen valokuvittama Made in home. Itse teossa - sakset, sivellin ja neula - kirja (WSOY, 2012)  on kimarani suomalaisantia. Kirja on niin taitoltaan kuin anniltaankin erittäin runsas. Sen ohjeet antavat vinkkejä muun muassa saippuan valmistukseen, kankaanpainantaan, erilaisten korujen tekoon ja onpahan jossakin välissä jokin ruokareseptikin. Kirjan taitto on ehkä loman alkuun vielä liian levoton, että kirjan jaksaa kerralla käydä läpi, mutta parin lomaviikon jälkeen intoa on jo tarttua paperimassaan tai japanilaiseen kirjasidontaan.  Plussaa kirja saa monipuolisuudestaan ja nuorekkuudestaan. Kuvagalleriaan kokosin muutaman kuvan pihastani. Yritit voivat nikkaroimassani lavassa hyvin ja rehevästi, ja pioneissakin on nuppuja - tosin uuden pionipenkin asukit eivät tänä vuonna näytä kukkivan. Koivunkannon ympärille istuttamani kasvit - ruusuja, kevätesikkoja, sammalleimua, kevätkaihonkukkaa, lemmikkiä, alppiruusuja, vuokkoja, liljoja sekä yksi jaloritarinkannus ja hortensia - saivat seurakseen hopeavitjan ja kuvanoton jälkeen japaninruusukvittenin sekä pari jouluruusua. Valmista ei koskaan tule, mutta siitä se piha hiljalleen alkaa muotoutua omannäköiseksi.  

Pikku- ja muita lepinkäisiä

Pikkulepinkäisiä on aina mukava nähdä. Niitä kohtaa touko-elokuussa viljelysmailla ja hakkuuaukoilla. Heinäkuun lopulla pikkulepinkäisperheet puuhastelevat näkyvästi hakiessaan porukalla ravintoa. Silloin yhdellä paikalla saattaa olla kerralla näkyvissä seitsemän, kahdeksankin yksilöä: molemmat vanhemmat ja liuta poikasia. Saalista hakiessaan pikkulepinkäinen istuu yleensä paikallaan näkyvästi esimerkiksi langalla tai kelon oksalla. Vähän väliä se vaihtaa paikkaa ja välillä tipahtaa maahan, kun sopiva eväs sattuu silmään. Poikueet ääntelevät kaiken aikaa, joten niitä on helppo löytää ja seurata. Joskus harvoin pääsee kuulemaan pikkulepinkäisen laulua, joka kuuluu lintumaailman kauneimpiin. Pikkulepinkäinen ei kuitenkaan ole kovin aktiivinen laulaja, ja laulua kuuleekin harvemmin enää toukokuun jälkeen. Pikkulepinkäiset saapuvat talvehtimisalueiltaan näille leveysasteille juuri toukokuussa, ja jo elo-syyskuussa ne lähtevät syysmuutolle. Pikkulepinkäiskoiras on väreiltään hyvin kaunis, naaras taas selvästi vaatimattompi, kuten lintumaailmassa naaraat useimmiten ovat. Lentopoikaset ovat kirjavan raidallisia. Pikkulepinkäisen serkku isolepinkäinen on puolestaan laji, jota kesällä näkee aniharvoin. Isolepinkäiset eli lapinharakat pesivät hissukseen syrjäisillä soilla. Sen sijaan syksyisin ja keväisin, joskus myös talvisin, isolepinkäisiä näkee varsin usein. Osa isolepinkäisistä on muuttolintuja, osa taas talvehtii täällä. Lepinkäisten laajaan sukuun kuuluu muitakin lajeja, jotka eivät kuitenkaan Suomen pesimälinnustoon kuulu. Harvinaisuuksia ovat esimerkiksi isolepinkäistä muistuttava mustaotsalepinkäinen ja enemmän pikkulepinkäisen kaltainen punapäälepinkäinen. Ja onhan niitä muitakin varteenotettavia vierailijoita, kuten etelänisolepinkäinen, punapyrstölepinkäinen ja siperianlepinkäinen. Ja niin edelleen. Lepinkäisiä kannattaa siis katsella. Ihan pikkulepinkäisiäkin.

 

Jatka lukemista

Yön suopöllöt

Yölaulajaretkillä kuulee vielä kaikenlaista, vaikka moni lintu on jo tältä kesältä nokkansa suppuun laittanut. Juhannuspäivän iltana tuli vietettyä muutama tunti Enon Ahvenisen ja Sarvingin maastoissa. Seitsemän viitakerttusta, kaksi ruisrääkkää, yksi pensassirkkalintu ja yksi satakieli. Ei siis ihmeitä, mutta aivan tarpeeksi. Keskikesän ja sen jälkeisillä yölaulajaretkillä voi hyvällä onnella löytää vaikkapa harvinaisen viirusirkkalinnun, joita on tänä kesänä tavattu maassamme jo muutamia, vaikkei olla vielä heinäkuussakin. Monesti viirusirkkalinnut löytyvät vasta heinäkuussa, joskus jopa elokuussa. Yksi viirusirkkalintu on havaittu tänä kesänä Pohjois-Karjalassakin, nimittäin Värtsilässä. Heinäkuun öinä äänessä ovat joskus yllättävänkin innokkaasti myös tutummat laulajamme, kuten juuri viitakerttuset ja ruisrääkät. Päivälinnuista esimerkiksi lehtokertut voivat olla kesäöinä kovassa vauhdissa. Kuuntelemaan siis kannattaa vielä lähteä, vaikka paras lintujen lauluaika toden totta alkaa olla ohi. Ja mikä parasta, yöretkillä voi aina myös nähdä kaikenlaista. Lauantain myöhäisiltana eteen osui muun muassa kaksi suopöllöä, joista toinen Sarvingin urheilukentällä ja toinen Toroskalassa. Suopöllön lento pellon yllä kesäyössä on ihmeellisen kaunis näky. Siinä ollaan Eino Leinon tunnelmissa, kun pensassirkkalintu sirisee samalla taustalla tai ruislinnun ääni kantaa korviin pellon laidalta. Näillä retkillä on kesä parhaimmillaan.

 

Hauska tappaa vanha tuttu

Ennen alkukesän lomaani valmistauduin taistoon kukkapenkistä puskevien suomentatarien kanssa. Perinteinen kasvi on ihan kiva, sillä se tuo suojaa ja peittää ongelmakohtia, mutta tällä kertaa se on  väärässä paikassa - uudessa pionipenkissäni. Olen kiskonut sateen lihottamia versoja penkistä joka viikko, sillä en ole malttanut tarttua myrkkypulloon. Siinä sivussa voisi kuolla jokin viaton kasvikin. Nyt hetki voi olla käsillä.

Huomasin pari päivää sitten sateen välissä pikaista katsausta tehdessäni, että pionipenkistä, jossa alkukesällä ovat ihastuttaneet narsissit, tulppaanit ja helmililjat, puskee paksuina alkuina jotakin köynnöksen tapaista. Koska penkistä on tullut esiin muitakin vuosien varrella taantumaan päässeitä kasveja, olin innoissani - mikähän se on?

Jatka lukemista

Räkättirastas on kaunis lintu

Jos kansalta kysyttäisiin, mitä lintua inhoat eniten, räkättirastas sijoittuisi listalla korkealle ellei jopa kärkeen. Räksää pidetään rumana lintuna, ja varsinkin sen ääni on ruma. Se syö kaikki marjat pihan pensaista. Niitä on joka paikassa, ihan haitaksi asti. Ne likaavat ulosteillaan paikkoja, ennen kaikkea juuri pesusta tuotua uutta autoa. Räkättirastas tarvitsee siis puolustuspuheenvuoron. Kun tarkemmin räksää katsoo, huomaa, että se on höyhenpuvultaan ja väreiltään hyvinkin kaunis lintu. Juuri tähän aikaan vuodesta räkättirastaat ovat helisemässä. Poikaset ovat päässeet pesistä maastoon, mutta emot kantavat niille yhä nokka vääränä ruokaa. Jo muna- ja pesäpoikasaikana emot olivat kovilla puolustaessaan pesiään varisten alituisilta hyökkäyksiltä, ja sama vaara vaanii yhä. Kun poikaset on kasvatettu pitämään huolta itsestään, räkättirastasemojen elämä ei helpotu yhtään. Marjojen kypsyessä ne jäävät helposti verkkoihin kitumaan ja kuolemaan. Isoille mansikkaviljelmille ei pitäisi mennä lainkaan: siellä henki voi lähteä laukauksesta. Tänäkin vuonna Pohjois-Karjalassa myönnettiin  lähinnä marjanviljelijöille poikkeuslupia tuhansien räkättirastaiden ampumiselle. Lupien pitäisi olla tiukasti kohdennettuja nimenomaan viljelyksillä vahinkoa aiheuttavien räkättirastaiden tappamiseksi, mutta sellaisia ne eivät ole. Itse asiassa luvallista räksien lahtaamista on saanut tehdä jo huhtikuusta lähtien, mikä on vähintäänkin outoa. Entä kuka valvoo, kuinka monta räkättiä luvanvaraisesti tapetaan ja missä? Kuka ne laskee ja miten osoittaa, että määrä on ollut juuri oikea? Viljelmillä vierailee monia muitakin lintulajeja kuin räkättirastaita. Ovatko kaikki luvanvaraisesti tapetut linnut sittenkään niitä? Minkä verran pääsee hengestään muiden lajien edustajia? Räkättirastas kuuluu Suomen luontoon, ja yhtenä monista hienoista lajeistamme ansaitsee parempaa kohtelua kuin mitä nyt saa. Sitä paitsi, se on todellakin kaunis lintu. Katsokaa vaikka.

 

Kesäloman ihanin

Reilun parin viikon kesälomarupeama ei tuottanut tällä kertaa yhtään elistä, vaan mitäpä tuosta. Kaikki tarjokkaat olivat kaukana reitiltä väärään aikaan. Lähinnä kismittämään jäivät neitokurki, arokotka, tulipäähippiäinen ja tundravikla, jotka paremmalla aikataulutuksella olisivat voineet onnistua vaikka kaikki, mutta kun ei niin ei. Hangon kyhmypilkkasiiven bongaussaaga on kehittynyt miltei farssiksi. Saapa nähdä, vieläkö vene- tai laivamatkoja järjestetään, ja onnistutaanko lintu vielä näkemään. Onnekkaita ne, jotka linnun ehtivät havaita. Se saattaa vieläkin oleilla seudun merivesillä, mutta bloggaaja taitaa antaa periksi. Juuri kun loma oli maanantaina päättymäisillään, tuli vielä tieto Kuortaneelta löydetystä ruusulokista. Lintu poistui paikalta sinä aikana, kun puksuteltiin junalla kohti Joensuuta ja iltavuoroa. Joskus on sujunut paremminkin. Se bongauksista tai paremminkin niiden väliin jäämisestä. Muuten kesäloma oli kerrassaan ihana, säätkin suosivat varauksin viimeistä viikonloppua lukuun ottamatta. Spontaani retkeily niin Pohjois-Karjalassa kuin Salossakin tuotti odotettuja lajeja. Varsinais-Suomessa kiikariin ja korviin sattui muun muassa rastaskerttunen, rytikerttusia, luhtakerttusia, viitakerttusia, pensassirkkalintuja, viitasirkkalintu ja ruisrääkkiä. Pohjois-Karjalassa retket suuntautuivat totutusti pääosin Enoon. Kultarintoja, mustapääkerttu, pikkusieppoja, idänuunilintuja, mustatiira ja ehkä harvinaisimpana lajina täysin yllättäen Uimaharjusta löytynyt pikkukultarinta. Oikein mukavaa ja leppoisaa siis molemmilla seuduilla, eikä mitään väliä, vaikkei mitään ”kovempaa” löytynytkään. Ei tarvinnut. Kesäloman ihanin juttu tapahtui 23.5. Kolvananuurossa. Siellä lauloi idänuunilintu kuusen latvassa, antoi ottaa itsestään jokusen kuvankin, ja linnun laulu tallentui ”inophonelle”. Siinä samalla kun yllä olevaa kuvaa otettiin, puun juurella tapahtui rengastus, joskin varsinaiset renkaat haettiin kaupasta vähän myöhemmin.  

Hikeä ja lähes kyyneleitä

Ensimmäinen lämpöaalto ja sitä seuranneet sateet ovat saaneet puutarhani kukoistamaan, vaikka ensimmäisen talven jälkeen tietenkin pelotti, nouseeko maasta mitään. Helatorstaina nakuttelin pihallemme kasvulavan, johon on jo uponnut kahdeksan säkkiä multaa. Ainakin kaksi säkkiä on vielä haettava ennen kuin yrttejä pääsee istuttamaan. Onneksi ei multa maailmasta lopu.

Lavan -  joka muistuttaa korkeutensa takia enemmän kompostia -  nikkarointi nosti hikeä pintaan, sillä siitä onkin taas vierähtänyt tovi, kun olen viimeksi määrämittaan nitkuttanut käsisahalla tavaraa. Hieno siitä tuli, vaikkakin muutamia parannusideoitakin seuraavan mahdollista lavaa varten syntyi. Laitan kuvia, kunhan saan yritit istutettua.

Jatka lukemista

Ruostesorsan seikkailut jatkuvat

Pohjois-Karjalan lintukevään ehkä mielenkiintoisin lintuyksilö on ollut jo muutaman viikon alueella palloillut ruostesorsa. Toki voi olla niinkin, että ainakin osa havainnoista koskee eri yksilöitä, mutta ilmeisen mahdollista on, että kyseessä on ollut koko ajan sama lähinnä tulvapelloilla viihtynyt lintu. Ensimmäisen kerran ruostesorsa nähtiin 22.4. aamutuimaan Reijolan pelloilla, jossa sen nähtiin nousevan siivilleen ja suunnistavan lounaaseen. Ja kas: sama lintu nähtiinkin samana päivänä Liperin Kokonlammella. Seuraava havainto ruostesorsasta tehtiin Tornien taistossa 5.5. Outokummun Lahenjoensuun lintutornilla. Kolme päivää myöhemmin lintu lensi havainnoitsijoiden yli 8.5. Outokummun Sätöskoskella. Tänään perjantaina 11.5. ruostesorsasta tuli jälleen ilmoitus, nyt Ahonkyllän pelloilta Liperistä. Kerrankin lintu pysyi kutakuinkin aloillaan ainakin muutaman tunnin, ja sen ehti hyvin bongata Joensuusta asti ja kauempaakin. Todella komea lintu, kuten kuvasta näkyy. Kooltaan ruostesorsa on suuri, mitoiltaan se on kuin hanhi. Kauniit värit korostuvat etenkin lennossa. Euroopassa ruostesorsa on melko yleinen ja kesy puistolammikoiden laji, mutta Suomessa siitä tehdään vuosittain ehkä yksi tai korkeintaan muutama havainto. Kukahan näkee ruostesorsan Pohjois-Karjalassa seuraavan kerran ja missä?

 

Jatka lukemista

Siideripissis viimeisteli verityön

Kevät 2012 jää historiankirjoihin vuotena, jolloin jo jonkin aikaa henkitoreissaan kitkutellut suomireggae lopetettiin niskalaukauksella. Noin 15 vuoden ikään ehtineen musiikkityylin tappoivat samat henkilöt, jotka sen olivat synnyttäneetkin.Traaginen tapahtumasarja sai silloin vielä hyvältä vaikuttavan alkunsa vuonna 1997, kun Soul Captain Band perustettiin. Toki reggaeta oli ollut suomalaisessa musiikissa aiemminkin, mutta nyt Jamaika ja Suomi löivät kättä uskottavasti, hyvillä biiseillä ja jopa omaäänisesti. Enää korvat eivät punastuneet Riki Sorsan Reggae Ok -tunnelmissa ja pahin Jamaikan ja Afrikan matkiminenkin oli saatu alan piireissä kuriin. Samaan aikaan myös esimerkiksi Puppa J. porukoineen loi hienoa reggaeta. Seurasi parin vuoden nousukausi ja laadukkaan musiikin runsaudensarvi. Hyvin nopeasti nousukauden jälkeen Jukka Poika päätti myyttisen Kronoksen tavoin kuitenkin syödä lapsensa. Ensimmäinen vakava murhayritys oli vuoden 2007 Pläski-hitti, joka ei onnistunut musiikkityyliä kuitenkaan kuoppaamaan.  Apuun tarvittiin toinen suomireggaen suuruus ja Soul Captain Band -konkari Nopsajalka. Elokuu-yhtyeen renkutus Soutaa huopaa haavoittikin vielä murrosiän tuskissa pyörivää reggaeta kuolettavasti, ja Jukka Pojan oli helppo viimeistellä verityö kappaleellaan Siideripissis. Kaipaamaan jää sekalainen seurakunta musiikin ystäviä ja syyttömänä vierestä hirveyksiä seuraamaan joutuneita muusikoita, kuten Puppa J. ja Raappana.