Perjantai, 16.11.2018 
Aarne, Aarno

Syystunnelmia Kolvananuurossa

Tänään oli kaunis päivä, ehkä on huomennakin, ja ylihuomenna taitaa vaihteeksi sataa.

Tuttu juttu tältä kesältä muutenkin. Epävakaa sää helli kesälomanviettäjiä vaihteeksi tasapuolisesti. Kukaan ei päässyt leuhkimaan erityisen hyvillä lomakeleillä. Ja toisaalta: kunkin lomajaksoon osui varmasti säitä, joita hyviksi sanotaan.

Jatka lukemista

Seuraavaksi Puhdistus-lastenooppera?

Sofi Oksasesta on tullut minun elinaikani suurin kirjallinen ilmiö Suomessa. En muista, että mistään kirjasta olisi kohistu niin paljon kuin Puhdistuksesta jälkikäteen ja Kun kyyhkyset katosivat -uutuudesta jo etukäteen. Sofi Oksas -tuoteperheen täydentävät kaiken alkuna ollut Puhdistus-näytelmä ja juuri ilmestynyt Puhdistus-elokuva. Kuka niitä Oksasen muita kirjoja ja projekteja muistaa. Liekö kukaan edes lukenut? On hienoa, että kirjallisuudella ja vieläpä lukijaa haastavalla kirjallisuudella, ei millään kotirouvien pehmopornolla, saadaan aikaan niin valtaisa mediamylläkkä, kun nyt syksyllä on nähty. Mahtaa WSOY:tä nyt harmittaa, kun päästivät Oksasen lipsahtamaan Likelle. Kun kyyhkyset katosivat oli nimittäin elokuun myydyin kirja, vaikka ehti olla myynnissä vain päivän. Lienee sekin jonkin sortin ennätys. Myös Puhdistus-elokuva keräsi mittavan yleisön heti avausviikonloppunaan. Helsingin Sanomien mukaan perjantain ja lauantain aikana elokuvan näki  21 000 katsojaa. Mutta mistä Oksasen suosio johtuu? Miksi Viron historian käännekohdat ja ihmisten kammottavat kohtalot miehittäjän vallan alla kiinnostavat näin valtavasti? Se, että Puhdistus on hyvä kirja, ei suosiota selitä. Maailmassa ja Suomessa on lukematon määrä hyviä ja jopa loistavia kirjoja, joita ei myydä kuin jokunen kappale ja joista ei koskaan tehdä elokuvia. Se, että Oksanen on sanavalmis ja älykäs nuori nainen on varmasti auttanut asiaa. Jurottavat paasilinnatyyppiset hahmot on kaluttu mediassa jo puhki. Yksi tekijä on tietysti Oksasen Puhdistuksella saama Finlandia-palkinto, mutta ei sekään mitään takaa, vaikka tekeekin merkittävän piikin teoksen myyntilukuihin sopivasti ennen joulua. Kuka muistaa vaikkapa vuoden 1994 tai vuoden 2010 Finlandia-voittajat? Yksi syy Oksasen suosioon on varmasti se, että hän osaa laajentaa yksityisen yleiseen menettämättä henkilöidensä inhimillisyyttä. Oksasen draama on samalla sekä ihmisen kokoista että historiaa peilaavaa ja selittävääkin. Osa syy on varmasti myös Oksasen kansainvälisen menestyksen kotimaassa saamalla huomiolla, kirjailijan riidoilla entisen kustantajansa kanssa, yllättävällä yhteistyöllä Juha Vuorisen kanssa ja niin edelleen. Ilmiö ruokkii itseään. Suomalaisia kiinnostaa varmasti myös tietää veljeskansan kärsimyksistä, sillä sama kohtalo oli hyvin lähellä täälläkin. Mikään syistä ei kuitenkaan nouse päätä pidemmäksi toista. Ennennäkemättömän suosion syyt jäävät, niin kuin aina taiteen syvimpiä merkityksiä pohtiessa, mysteeriksi. Loppujen lopuksi suosion saavuttaminen lienee sattumankauppaa, jonka kova työ mahdollistaa. Toivotaan, että ihmisten mielenkiinto pysyy yllä ja Oksanen ei huku kansainväliseen mediarumbaan ja lööppijulkisuuteen, vaan jää pysyväksi kiintotähdeksi Suomen kirjallisuuteen. PS. Vuonna 1994 Finlandia-palkinnon sai Eeva Joenpellon romaani Tuomari Müller, hieno mies ja vuonna 2010 Mikko Rimmisen Nenäpäivä. PPS. Oma suosikkini Sofi Oksasen tuotannossa on Baby Jane. Kun kyyhkyset katosivat odottaa vielä lukemistaan.

Voihan kantapää!

Aloitin viime viikolla neuloa itselleni villasukkia. Edellisen kerran tein sukat yläasteella, joten kantapään kommervenkit olivat täysin unohduksissa. Arvelin silti, että helposti tästäkin selvitään, onnistuinhan tekemään viime keväänä parit ihan kelvolliset lapasetkin. Ihan putkeen projekti ei ole mennyt, vaikkei loppusuorakaan edes vielä häämötä. Unohdin tietenkin, ettei minun pidä tuijottaa vyötteen puikko-ohjetta vaan valita vähintäänkin numeroa pienemmät puikot kuin mitä suositus on. Kolmas varsiversio alkoi onneksi näyttää koon puolesta sopivalta  -  ensimmäisessä oli kuitenkin kauniimmat raidat. Kriittisessä vaiheessa kantapäätä vyötteen ohje muuttui mielestäni käsittämättömäksi. Tsekkasin paria kirjaa, mutta juuri vahvennetun kantapään ohjetta niissä ei ollut. Kollega vinkkasi Käspaikka-nettisivustoa, josta sitten eilen illalla yritin tankata ohjetta. Sukka jäi illalla teräosan alkuvaiheeseen, mutta epäilen, että jotakin meni kavennuksissa pieleen. Se näytti ainakin ihan erilaiselta kuin koneen vauhdilla sukkapareja tekevän mummoni villasukissa. Ainoa asia, jossa vasenkätisyyteni - tai oikeastaan oikeakätisille suunniteltu maailma - ärsyttää on neulominen. Kaikki kirjojen kuvalliset ohjeet on aina oikeakätisille, jotka neulovat väärään suuntaan. Onneksi löysin netistä eilen jonkin ohjeen vasenkätisille, mutta siinäkään ei sitten oltu vaivauduttu kuvaamaan kantapään kriittisiä vaiheita tarpeeksi tarkasti. Pah. Meni syteen tai saveen, neulon nämä sukat valmiiksi. Lankojen värit eivät ole suosikkejani - ruskea, petrooli ja valkoinen - eivätkä ne kumisaappaista näy kenellekään, joten pikkuvirheet eivät haittaa. Sitä paitsi toinen varsikin on jo valmis - en jaksanut odottaa, että kantapään ohje tulee vastaan.

Ehkä kiikutan neulomukseni jokin päivä töihin ja pyydän kollegalta apua, hänkin kun on vasuri. Kaikesta huolimatta vinkkejä hyvistä vasenkätisten neulontasivuista otetaan vastaan!

Joensuun keskustassa paljon pähkinähakkeja

Joensuun ydinkeskustan puistoissa kannattaa näinä aikoina katsella lintuja hieman tavallista tarkemmin.

Pähkinähakit ovat nimittäin vaeltaneet idästä Suomeen tänä syksynä tavallista voimakkaammin. Hakkeja on nähty paljon ympäri Pohjois-Karjalaa, ja erityisen paljon niitä on juuri nyt Joensuun kaupunkikeskustassa.

Jatka lukemista

Syystuulia

Luopumisen aika alkaa olla käsillä jälleen puutarhassa. Syysleimut ovat kukassa, ja liljoista viimeisimmätkin, ne jotka unohtuivat puutarhamessujen jälkeen komeroon, avaavat nuppujaan. Hallaöiden pelossa kävin jo eilen hakemassa pari oksaa sisälle. Tänä kesänä liljoja piti  poimia tavallista enemmän maljakoihin, sillä sateet hakkasivat valtaosan nupuista raskaista oksista kumoon. Suurta iloa tänä vuonna ovat tuoneet hortensiat. Viime syksynä istutin kesän oven pielessä kukkineen hollantilaisen tuontihortensian syreenin juurelle. Keväällä olin sitä jo repimässä irti, kun huomasin pari pulleaa lehtisilmua. Kesän odotus palkittiin: se jaksoi avata violetit kukkansa. Hollantilaisen lähistöllä oleva syyshortensia on puolestaan vihdoin päässyt mielestään hyvälle paikalle. Kasvi on kulkenut mukanani kaksi muuttoa jo, mutta näin valtavaksi se ei ole missään kasvanut. Viime kesän se kasvatti juuriaan, mutta tänä vuonna saan vihdoin nauttia sen herkistä kukista. Harmi vaan, että ensi keväänä joudun siirtämään sen vähän sivummalle, sillä muuten se peittää sekä alppiruusut että ruusukvittenin, jotka ovat samassa penkissä. Puutarha ei ole koskaan valmis. Myönteinen kokemus on ollut myös yrttilaatikkomme, josta kirjoitin jo aikaisemmin. Luomumultana mainostettu multa on ollut ravinteikasta, ja kun vettäkin on riittänyt, yritit ovat venähtäneet melkoiseksi viidakoksi. Mintut ovat vallanneet puolet laatikosta, joten niille on etsittävä ensi kesäksi toinen paikka. Ehkä on tehtävä toinen laatikko, sillä nykyiseen salaatteja mahtuu liian vähän. Linnut söivät kaikki viinimarjamme, kun en halunnut verkkoja pensaiden suojaksi, mutta viime viikolla pois nukkuneen ukkini omenapuun hedelmät ne ovat onneksi jättäneet rauhaan. Ukkini ostama puu komistaa pihaamme vasta toista kesää, mutta se teki valtavasti raakileita, jotka jouduin napsimaan pois. Kaksi jätin ja nyt ne ovat kasvaneet punaposkisiksi omeniksi. Ehkä syömme ne viikonloppuna pihan syystöiden lomassa kesää ja ukkia muistellen.

Kuvagalleriassa tunnelmia puutarhastani.

Syksyn sävel on ”hi-ly”

Tässä viime aikoina on ollut mukava seurailla syysmuutolle valmistautuvien hyönteissyöjien ja muiden pikkulintujen parveilua omalla pihalla ja muuallakin. Esimerkiksi tänä aamuna vilske Kaltimon pahvitehtaan huvilan pihalla oli melkoinen: pajulintuja, tiltaltteja, hippiäisiä, tali-, hömö- ja sinitiaisia, puukiipijä, punarinta sekä rautiainen. Illansuussa kotipihalla omenapuut ja marjapensaat olivat "täynnä" pajulintuja, tiltaltteja, sinitiaisia ja talitiaisia, joukossa myös punarinta, harmaasieppo ja leppälintu. Lintuja nähdäkseen ja kuullakseen ei juuri nyt tarvitse lähteä sijoiltaan mihinkään. Oli missä oli, kunhan katselee ja kuuntelee. Sen enempää Enon Kaltimossa kuin Joensuun Otsolassakaan korviin ei nyt tarttunut yhtään "hi-ly"-ääntä, joita viime aikoina on osunut kohdalle muualla useampiakin. Ja itse asiassa osui tänäänkin, nimittäin iltapäivän puolella Enon Sarvingin Toroskalassa sijaitsevassa puutarhassa, jossa ensin kuului "hi-ly" useaan kertaan, ja lopulta äänilähde myös näyttäytyi: tiltaltti. Useimmat tiltaltit ääntelevät "hyy-i", mutta sitten on näitä harvinaisempia "hily-tiltaltteja", mitä lienevätkään, jotain abietinus -muodon tai -alalajin edustajia, ei ole parempaa tietämystä kirjoittajalla. Tänä syksynä niitä on tullut kuultua ja nähtyä jo aika monta yksilöä. Ja sitten ovat vielä erikseen nämä "hii" tai "iih"-tiltaltit, olivatko ne nyt tristis-tiltaltteja? Äskettäin tuolla Varsinais-Suomen puolella Paimion Askalassa korviin kantautui taas kerran "hi-ly". Se tuli kuvassa olevalta linnulta, joka ei ole tiltaltti, vaan pikkusieppo. Ehkä lajien äänissä on joidenkin mielestä isokin ero, mutta kyllä ne voivat aika samanlaisilta kuulostaa. Ja se, miltä linnun ääni kuulostaa missäkin tilanteessa, voi vaihdella paljon. "Hily"-ääniä kannattaa kuunnella tarkasti tänä syksynä. Aina parempi, jos linnun pääsee näkemään. Askalan pikkusieppokin oli mieluisa yllätys. Ja muutenkin… maastossa kannattaa olla korvat höröllä. Jos jostain kuuluu "hily" tai muu vastaavantapainen ääni, tuntosarvet heti herkiksi. Ties mikä artisti paljastuukaan äänilähteeksi, tämän syksyn sävelen esittäjäksi.

Arosuohaukka ja kolme riuttatiiraa, yhtä aikaa

Joskus linturetkillä tulee eteen tilanteita, joissa palikat kerta kaikkiaan karkaavat käsistä. Niin kävi bloggaajalle tiistaina 21.8. Salon Halikonlahdella, eikä se ollut ensimmäinen eikä taatusti viimeinen kerta.

Mutta tiistain hetki, vain yksi minuutti tai maksimissaan pari, jäi unohtumattomasti ja loppuiäksi mieleen. Kun ehkä noin kello 11.20 katseltiin yhdessä yllä olevan kuvan ottaneen kanssa Joensuun peltojen (mikä nimi pelloille) yllä lennellyttä, vähän aikaisemmin löytynyttä nuorta arosuohaukkaa, kuului yläpuolelta taivaalta täysin odottamaton, meikäläisille ennen kuulumaton ääni.

Jatka lukemista

Häiveperhonen

Perhosten katselu on jäänyt tältä kesältä aika vähiin. Eikä niitä nyt hirveän paljon ole näkyvissä ollutkaan, nokkosperhosia sentään jonkin verran, samoin pihlajaperhosia, sinisiipiä, hopeatäpliä ja muita sellaisia. Yhtään ritariperhosta ei näkökenttään sattunut juhannuksen tietämissä. Missä ovat amiraalit, neitoperhoset? Sitruunaperhosia on viime päivinä näkynyt ihan kevään malliin. Suruvaipat varmaan ilmestyvät taas kohta, samoin haapaperhoset, joita ei kohdalle ole sattunut vielä yhtään. Uusi tuttavuus osui kuitenkin kohdalle linturetkellä Raaseporissa. Se oli kuvassa oleva häiveperhonen, kovasti haapaperhosta muistuttava, mutta kuitenkin aivan oman näköisensä laji. Pohjois-Karjalaankin häiveperhoset ovat viime vuosina levinneet, mutta täälläpäin se on toistaiseksi jäänyt bloggaajalta näkemättä. Viime päivinä kelit ovat suosineet perhosten lentelyä ja niiden näkemistä. Ja kun tässä nyt loma torstaina käynnistyy, toivottavasti perhosten lento jatkuu pitkälle syksyyn. Eihän siihen tarvita muuta kuin lämpimiä kelejä ja auringonpaistetta. Jos virtaukset toisivat samaan syssyyn joitakin lintuharvinaisuuksia kaakosta, niin mikäs sen kivempaa. Hyvää loppukesää!  

Sushirajan tuolla puolen

Joensuun ravintolakenttä on laajentunut ja kansainvälistynyt mukavasti viimeisen vuosikymmenen tai parin aikana. Kaupungista löytyy peruspizzerioiden ja kebappaikkojen lisäksi ainakin italialainen, unkarilaissävytteinen, kreikkalainen, espanjahenkinen, useampi kiinalainen ja kesäisin myös thaimaalainen ravintola. Ravintoloiden tasoon en ota tässä kantaa, mutta valikoimaa siis on, kun myös lähiruokaan panostava laaturavintola on vakiinnuttanut paikkansa Joensuussa.

Kaksi suurta aukkoa kaupungin ravintolakartalla kuitenkin vielä on. Miten on mahdollista, että näin lähellä itärajaa ei ole venäläistä ravintolaa? Karjalaisen ja venäläisen keittiön fuusiolle löytyisi varmastikin asiakaspohjaa niin venäläisistä turisteista, tänne muuttaneista slaaveista kuin kantajoensuulaisistakin. Blinejä ja pelmenejä. Sieniruokia. Keittoja. Vodkaa. Suolakurkkuja ja hunajaa. Kyllä maistuisi.

Jatka lukemista

Näyttävää kahlaajamuuttoa

Lintuharrastajat ovat päässeet tänä vuonna seuraamaan poikkeuksellisen näyttävää kahlaajien syysmuuttoa. Monia lajeja on nähty isoja määriä niin muuttolennossa kuin sopivilla paikoilla lepäilemässä ja ruokailemassakin. Lajikirjo on ollut jopa poikkeuksellisen suuri verrattuna hellekesiin, jolloin kahlaajia näkee niukemmin. Kahlaajien syysmuutto alkaa varhain, joillakin lajeilla jo kesäkuussa. Heinäkuu ja elokuun alku on vanhojen lintujen päämuuttoaikaa, kun taas tänä vuonna syntyneet nuoret kahlaajat muuttavat enimmäkseen vasta syyskuussa. Tyypillistä kahlaajamuutolle on nopeus ja lajien sekä yksilöiden nopea vaihtuvuus samoillakin paikoilla. Hyvillä kahlaajapaikoilla kannattaisikin vierailla ainakin muutaman kerran päivässä: todennäköisesti joka kerta näkee osittain eri lintuja. Esimerkiksi keskiviikkona Outokummun Vuonoksessa, joka on maakunnan paras paikka kahlaajien havainnoinnille, nähtiin ensin muun muassa viisi punakuiria. Myöhemmin päivällä kuirit olivat jatkaneet matkaansa, mutta tilalle oli taivaalta tipahtanut kaksi isosirriä, joka on toinen korea, punakuirin tavoin aikuisikäisenä punainen kahlaajalaji. Suosirrien määrä oli aamupäivän aikana noussut 28:aan, pikkusirrejä löytyi nyt kolme ja lapinsirrejä neljä. Sama jänkäsirriäinen sentään oli pysytellyt paikalla. Myös tyllejä juosta viipotti yhdellä altaalla kymmenen yksilöä. Näitä katsellessa ei haitannut tippaakaan, vaikka tuuli puhalsi lujaa ja vettä tuli taivaan täydeltä. Vieläkin paleltaa. Mitähän Vuonoksessa näkisi juuri nyt? Kahlaajien seuraaminen on siksikin mielenkiintoista, että hyvällä onnella joukosta voi löytää todellisen suurharvinaisuuden. Lajeja on maailmalla paljon, ja kahlaajat saattavat lentää pitkiäkin matkoja kauas pois ydinalueiltaan. Onhan Vuonoksessakin tavattu jo esimerkiksi tundrakurppelo ja valkoperäsirri. Mikä löytyykään seuraavaksi, ja kuka sen löytää?